Olen karistanut sinut, kuin lumet jaloistani. Sinä minut, kuin syksyn lehdet hiuksiltasi. Tänään ymmärsin, ettei meillä ollut koskaan tulevaisuutta. Oli vain menneisyys. Olen saanut sinulta onnea enemmän kuin keltään koskaan. Kauniita päiviä, niitä joita vanhana muistellaan. Enemmän tuskaa, kuin olen jaksanut kantaa. Kipua, joka vieläkin sydäntä puristaa. Silti. Rakastan sinua ikuisesti. Ei kukaan koskaan, eikä milloinkaan, voi viedä paikkasi sydämessäni. Meillä piti olla ikuisuus. Oli vain tuokio tässä elämän virrassa. Tapaamme vielä. Ainakin kerran. Siellä missä kaikki lopulta kohtaavat. Tähän hetkeen, tähän asti, tätä elämän matkaa, on kaikki tarpeellinen sanottu. Enää ei ole sanoja.

RUNOTORSTAI, HAASTE no. 175  Ei se väistä. Ei kierrä. Ei kaarra. Eikä kumarra. Ei muuta muotoaan. Tai kaunistele sanomaansa. Tulee villisti kohti. Palautuu lähettäjälle. Samana, jona aikoinaan matkaan lähti.

RUNOTORSTAI; HAASTE no. 174 Akka vanha pahkajalka. Kääntää selkänsä pojalle, nuorelle. Poika, piippu suupielessä. Katsoo kummissaan akan, vanhan selkää. Äsken hän tälle uhosi. Kirosi akkaa mielessään. Akka kun uskalsi häntä mollata. -Ettei muka pysty... Hän akalle näyttää. Ja sanoa töksäyttää; - hän jos joku! Tärisee se. Tärisee ja hytkyy. Josko sille kohtaus iski? Ei taida auttaa, vaikka hartijoista ravistaa. Antaa akan olla. Hytkyä aikansa. Tasoitella olonsa. Poika astuu matkaansa ja kopistaa piippunsa. Akka selkänsä kääntää ja silmänsä pyyhkii. Ei voi iloa suurempaa olla. -Onhan pojassa sisua!  

SILKKAA JAZZIA Olet auringon säde Olet soljuva puro Olet henkäys tuulen Jokainen liike Jokainen ele Keinu Anna lantion liitää   Olet silkkaa jazzia.

Silmissään katse Joka sammui kai aikoja sitten. Silloin Kun kädet haroivat tyhjää Kun jalat eivät tavoittaneet maata allaan. Huulet toistavat yhä nimeä Enää  Siitä ei saa selvää. Kalterit Jotka aikoinaan hakattiin ikkunoihin Ovat nyt hakattuina tähän  Yksinäiseen sieluun.  

Ajanlaskun alusta on kuljettu kohti määränpäätä. Matkan varrella lukematon määrä risteyksiä. Valita niistä oikeat  ja väärät. Oppia virheistä Ja kohdata itsensä. Avata ovia ja tuntea nykyisyys. Kääntää selkänsä menneisyydelle. Ja kutsua tulevaisuutta. Ja vierivät kivet Eivätkä ne kuuleman  koskaan sammaloidu.

Runotorstai, Haaste no. 162 HYPPY Vanha mies. Harmaa tukka ja  risuparta. Isoisä. Istuu kivellä. Pienen,  harmaan tupansa  akkunan alla. Polvella lapsi. Tyttären poika. Tullut äitinsä kanssa  pitkästä aikaa. Isoisä. Tarinankertoja. Jaksaa puhua  omasta lapsuudestaan. Aina uudelleen ja uudelleen. Pojalle Polvella Se on hyppy satujen maailmaan.

VAIHTOEHTO   Rikos ja Rangaistus. Tien päässä. Yksinkertainen hahmo. Kun seinät tulevat vastaan. Taivas putoaa päälle. On aika valita kahdesta pahasta Pienempi. Jotkut nimittävät sitä Vaihtoehdoksi.

Runotorstai, Haaste n. 160 (Caj Westerberg, kokoelmasta  Uponnut Venetsia (Otava 1972) Me rakennamme ympärillemme muuria. Suojaksi. Korkeat seinät ja  lasiset salit. Salit  täynnä kyyneleitä. Kuin prismoja. Jotka jokaisella toistamallaan kuvalla, Kiskovat meitä yhä syvemmälle omaan itseemme. Muistot muuttuvat painoksi. Kahleiksi. Jotka kalisevat uhkaavasti tuulessa.

TULI Tuli tuli ja poltti kaiken.    Katkaisi ra'asti siteet menneeseen.   Otti omakseen kysymättä. Otti sen minkä tahtoi. Ei ollut siinä  sanansijaa muilla.  Pelkkiä sivullisia. Tuhkasta nousee uusi huomen.