Olen karistanut sinut, kuin lumet jaloistani. Sinä minut, kuin syksyn lehdet hiuksiltasi. Tänään ymmärsin, ettei meillä ollut koskaan tulevaisuutta. Oli vain menneisyys. Olen saanut sinulta onnea enemmän kuin keltään koskaan. Kauniita päiviä, niitä joita vanhana muistellaan. Enemmän tuskaa, kuin olen jaksanut kantaa. Kipua, joka vieläkin sydäntä puristaa. Silti. Rakastan sinua ikuisesti. Ei kukaan koskaan, eikä milloinkaan, voi viedä paikkasi sydämessäni. Meillä piti olla ikuisuus. Oli vain tuokio tässä elämän virrassa. Tapaamme vielä. Ainakin kerran. Siellä missä kaikki lopulta kohtaavat. Tähän hetkeen, tähän asti, tätä elämän matkaa, on kaikki tarpeellinen sanottu. Enää ei ole sanoja.