Kosminen yhteys

Odotan…vaikka en tiedä mitä. 

Tunnen poltteen sisälläni.

Kuumemman kuin kesän auringon.

Polttavamman kuin rannan nuotion.

Odotan ja hehkun.

Tunnen poskien poltteen, rosoisen punan.

Kosteat huuleni avoimina. 

Olen avannut oven käytävään.

Kutsuvana se huutaa jokaista ohikulkijaa

astumaan sisään.

Heitäkö odotan? 

En tiedä. 

Äkkiä jokin ottaa minut valtaansa. 

Valittaen se laskeutuu päälleni.

Alistaa minut alleen, tehden minut

tahdottomaksi omasta ruumiistani. 

Annan sen kaiken vain tapahtua.

Toivoen, 

että se ottaisi minut kokonaan.

Avaisi minut kuin lehden, joka aamulla luetaan.

Avaisi kuin kypsän hedelmän,

joka on valmis poimittavaksi.

Olen valmiina sille. 

Nyt tiedän.

Tiedän mitä odotin.

Nyt ymmärrän mitä ilman olen ollut.

Tiedän mitä olen kaivannut.

Odottanut kaikki nämä hetket.

Olen avoinna.

Valmiina kaikelle,

minkä tiedän tapahtuvaksi.

Ja jokin minussa syntyy uudelleen.

Päättynyt odotus sytyttää kiihkon silmiini.

Painan itseni tiukemmin yhteen tuntemattoman kanssa.

Olemme yhtä.

Keinumme tuulenvireen aikaansaamassa aallokossa.

Minun sisälläni hehkuu.

Ei enää pelkästä lämmöstä, 

vaan tunteesta, joka herää eloon minussa.

Ja hän

Tuntematon,

Kuin ikinä ei olisi saanut maistaa naisen syliä.

Kuin ikinä ei olisi saanut imeä itseensä

naisen vartalon salaisimpien sopukoiden kiimaista tuoksua.

Olemme yhtä, liidämme kaiken yläpuolella.

Olen hurmiossa jollaista en ikinä ennen

olisi osannut uskoa kohdalleni tulevan. 

Annan  tunteelle vallan, himolle.

Liidän ylemmäs ja ylemmäs. 

Liike minussa ei katkea,

vaikka räjähdän tuhansiksi valonsäteiksi,

jotka hämärässä huoneessa leijailevat kohti kattoa.

Hiljaa huuliltani kaikuva vaikerrus

sammuu hiljalleen kuin iltanuotio.

Jättäen jälkeensä kevyen tuoksun äsken roihunneista liekeistä.

Makaan aloillani.

Olen jälleen yksin.

Enää en odota.

Olen vain hetken onnellinen.