Väreilevä huomen
astuu eilispäivän ovesta.
Napsauttaa koroilla
kynnystä,
katseen kiertäessä
hitaasti kaukaisuudessa.

Kuin rohkaisuksi
hipaisee sormenpäillä
pölyä karmin päältä.
Piirtää puumerkkinsä
eilisen ja huomisen
rajapintaan.

Se viivyttelee
hetken oviaukossa,
tunnustellen
eilisen hyväilyjä
ihollaan.

Ja pienen hetken
eilinen ja huomen
ovat yhtä.
Erkaantuakseen jälleen
yhtä pehmeästi
kuin yhtyivätkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI