Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2014.
Minäkuvani vääristynyt. Eteisen seinäpeiliin ilmestyy vieraat kasvot. Sormenpäillä hajoitan veden kalvolla kuvajaiseni. Kyynelvana sekoittuu erkanevaan puroon. Sinä syljet sanat suustasi. Kuolaat suupielistä valkean vaahdon. Minä mietin aikaa vuosien takaa. Rumankaunis hetki. Tutkimusmatka menneeseen aikaan. Näkymätön minä sullottuna timanttihiotun peilin kehyksiin. Tamburiinia soittaa naapurin marakatti. Hetkuttaa vääräsääristä ruumistaan. Kerro kerro kuvastin Mihin katosi Aika aikojen alusta. Peilistä tuijottaa vieraat kasvot.
Minä rakastan Maailman tappiin sinua. Hoit peilillesi.
Sinä ja minä Eksyneet ihmislapset Totuuden tieltä.
Salaisuuksien Lukittuun kirjaan piirsin Rakkaani nimen
Olet eilisen Toteutumaton uni Häpyni polte.
Olit katkeruuden ruoppaama kyntöpelto. Auralla kuljettu päästä päähän. Ruosteen raiskaama haarniska, Entisaikojen ritari, ilman mahtavaa miekkaa. Yksi aikakausi on katsottu. Peitset kiinnitetty haarniskaan. Turnajaiset päättyy neidonryöstöön.
Sinä rakastelit minut Kevään kasteeksi mansikkamaalle. Rakastelit Linnunlauluksi Hiirenkorville heräävään koivuun. Rakastelit Kuin peto, joka ottaa naaraan omistajan ottein. Ja minä. Silmät palavina jumaloin korskeaa urostani. Palvoin kuin kuuta taivaalla. Rajun rakkauden sokaiseama raukea naaraskissa.
Kiire Ei minulla ole enää minnekään. Olen kulkenut Liian pitkän matkan Liian kauan. Liian nopeasti. Ilman määränpäätä. Kulkenut ilman Omaa tahtoa. Ilman ymmärrystä. Olen elänyt kaikkien muiden kuin itseni kauttaa. Ja juuri se olisi ollut Tärkein taito oppia. Olen sulkenut korvani. Peittänyt silmäni. Kiertänyt kysymykset Olenko onnellinen. Sulkenut ovia. Peittänyt ikkunat Kaatanut metsän puita esteiksi poluillen. Mutta tänään. Kiire, Ei minulla ole enää minnekään.
Vaihdoin nimeni Salasin osoitteeni. Pakenin omasta elämästä. Eikä sekään riittänyt, Narsistiksi haukkuu se joka kidutti henkisesti. Ahdisti nurkkaan Tokeni vasta poliisille soittoon. Ei ole minulla arvoa. En ansaitse tulevaisuutta. Luulen, kun et enää muuhun pysty. Et muuten satuttamaan. Kuset haudalleni.
Sumuiset silmät Unen vielä täyttämät. Itkusta turpeat Iskusta mustat. Merkkasit minut Kirjoit monogrammisi Silmäkulmaan. Ei ole minusta Rotukarjaksi Nyrkin aluseksi. Luotu vapaana Kulkemaan Kahleitta juoksemaan. Nyrkillä ei minua Nöyräksi saa.
Kahvikuppineuroosi Niin sinä sanoit Ja kannoit kaksin käsin kuppisi pöytään. Sanoit Kaksi join Ja sohvan taakse piilotit toiset kaksi. Juo Älä pingota. Ota rennosti ja relaa. Mutta juopoksi minusta ei kanssasi ollut. Tapan sinut jos valehtelet. Ja nostit rinnuksista Eteisen oveen. Minä herkkäuskoinen hölmö Rakastunut houkka. Joskus silmät aukeaa liian myöhään. Ja siltikin on Mahdoton myöntää Etteikö syy ollut minun. Sainhan sen kuulla niin monta kertaa.
Ei En aio pariutua. Olen tehnyt sen jo liian monta kertaa. Ei minulla ole aikaa soidinmenoihin. Ei turhiin lemmenlurituksiin. Älä kysy Äläkä utele. Minulla on oikeus omaan yksinäisyyteen.
Olit paholaisen kipinävahtina Lemmenlieskan tukehduttajana Sotajalalla amorin kanssa. Käärmeennahkajakkuun ja Metallikärkikenkiin Pakenit rakkauden myrskyä. Värjöttelit sotisopasi alla Ja hyökkäsit kun Amor oli heikoimmillaan. Nauroit partaasi omahyväinen kummajainen. Hyrisit tyytyväisyyttä Amorin nuolien haihtuessa savuna ilmaan. Häpeää et tunne teostasi. Vaikka maailman ratas, rakkauden ratas Ei ehkä koskaan palaa entiselleen.
Henkinen huora Olin kiimainen narttu. Kelvoton muuksi.
Sydänmyrsky huuhtoo Rannat puhtaiksi. Autioiksi rantamökit. Pitkospuilla vaappuu kesänlapsi. Haparoivin askelin. Tuulentupia rakentaa rahkasuon kitukasvuiseen mäntyyn. Upottaa jalkansa kosteaan suonsilmään. Unelmoi elämästä ja rakkaasta Lentääkseen hetken sadun siivin. Pudotakseen sydänmyrskyn jäljestä autioon maahan,. Ja runoratsu laukkaa Suitset maata hipoen. Laukasta kaikuu uuden huomisen sävel.
Vielä joskus tulee Sinullekin aika Ettei omiin silmiinsä Uskalla katsoa. Repaleiset elämänlangat. Kietoutuneet tiiviisti Ympärilleni. Hentoiset. Vaan ei hauraat. Olet kaunista päältä. Silkkoa sisältä. Minä otteessasi Kuin eilispäivän sankari. Tekohengitetty Ihmisenraato. Kaunis katsella Vaikea koskettaa. Tämä on Koruton kiitospuhe Elämälle. Rukous toivosta unohtaa.
Se raavas äijä Joka juo kuin kuiva maa Ristinä naisen.
Takapiruna Entinen akka aina Hengitti niskaan.
Sinun silmäsi Katsovat kaukaisuuteen Kaivaten pois. Enkä minä  Ole yhtään sen parempi Antaakseni anteeksi Itselleni. Sitä, Etten sinua osannut rakastaa. En olla tarpeeksi hyvä täyttääkseni tyhjiön sisälläsi. En edes Sydämettömyyttäni kyennyt paikkaamaan, Raiskattu sinfonia, jota sielumme soitti loppuun asti. Raajarikko Mendelssohn katosi meistä valheiden myötä Peittyi ikuiseen yöhön.
Ja aamun tullen Rakkaus astui sisään Asettui tänne.
Kidutat minut Vereslihalle auki koko sieluni.
En osaa lemmenlauseita. En rakkautta tunnustaa. En osaa leikkiä pariutumista. En suuria tunteita. Minussa elää kylmyys. Jäätävä tunteettomuus. Olen oman elämäni vanki. Vapaa muista kahleista. Ei ole minusta katsomaan sinua silmiin. Ei vastaamaan kysymyksiisi. Pyydän. Rakasta muita, älä minua milloinkaan.
Iho kaipaa ihoa. Huulet huulia. Etkö voisi vain tulla. Pyytämättä. Pyyteettömästi . Koskettaa ja olla siinä. Lähellä, aivan hiljaa. Ei ole minulla lupauksia. Ei rakkaudentunnustuksia. Vain ääretön kaipuu. Olisit minulle hetken. Ilman, että täytyisi jäädä. Sitten lähetän sinut jatkamaan matkaa..
Olen seissyt ja katsellut sateenkaaren värisen peilini edessä itseä silmästä silmään. Liian monta kertaa. Työntänyt nenää kiinni peilin kylmään pintaan. Piirtänyt sormella kiekuroita, kuin elämänviivoja kämmenellä. Vienyt kädet rinnalle ristiin Ottanut askeleen hitaasti Perääntynyt Mutta en luovuttanut, Miten raskas on raahata rekeään Kiviä täyttä, hitaasti ylämäkeen. Selkänahasta veistetty jalakset. Liian kipeää vie laskea alas. Turnajaisyleisö hurraa. Kaksintaistelu itseni kanssa päättynee ennen keskiyötä.
Tilauksesta saa hymyn. Kiristynein suupielin. Katseen. Häpeällisen, nopean silmäyksen. Jaettu huomionosoitus. Vilautettu luottokortti, jolla ei luottoa. Nurkan takana kättelee valhe ja kaunisteltu totuus toinen toisiaan. Sinisilmäinen Elovenatyttö Pässinpökkimät jalassaan. Hiestä märkänä pyyhkii käsiään hameenhelmaan. Nurkan takaa pilkottaa jalka verhottuna silkkisukkaan. Holkkitupakka tuoksuu kitkerälle. Karissut tuhka polttaa iholla. Ihmiselon raadollisuus näyttää molemmat kasvonpuolikkaansa, Kaunisteltu totuus ei ole Kauniimpi kuin valhe. Luototon kortti leikataan saksilla kahtia.
Kitisevät askelmat Vinttihuoneen ummehtuneesta hämärästä. Aukeavaan aamunkoittoon, Hitaasti, mutta varmasti Käsikädessä kaksi ihmislasta. Hymy kareutunut huuliin. Hehku poskillaan. Ryppyisen helmani oioin suoraksi Etikettiä ei sovi sivuttaa. Poika ei koske tyttöön Tyttö ei lankea poikaan. Ei ennen, kuin pappi sanoo Aamen. Kun kukaan ei huomaa. Sitä ei ole. Rakkaus pelkiksi katseiksi muuttuu. Vaikka kaikki luulee, että kosketus puuttuu. Ei yksikään tiedä.
Vatsaan sattuu On paha olla. Ei, En jaksa nousta. En pukea vaatetta päälle, Äiti Eihän tarvitse minun lähteä? Ja kun vetää peittoa tiukempaa Kääri ihan rullaksi asti. Jää sinne piiloon somasti. Ei tarvitse kuin olla. Voi, miten jaksankaan nousta huomenna. Miten jaksan pukea päälle. Miten kohdata ivan ja halveksunnan. Miten tuntea kylmän kouran. Se löi selkään niin kamalan kovasti. Enkä henkeä meinannut saada. Nauroi päälle tuon kaiken makeasti  kera luokkamme kerman. Tai silloin kun pelotti valtavasti. En voinut vessaan asti mä mennä. Miten nolotti lattian kuivaus Se kun piti märissä housuissa kotiiinkin mennä. Voi äiti Etkö vieläkin antaisi minulle Ihan kotiin vain lupaa jäädä. Olen iso ja oikea ihminen Minun sisällä ikuinen lapsi. Ja sydämeen sattuu niin kovasti Se on arpinen kai hautaani asti.
Kirjastokorttini Se ensimmäinen. Pahvinen ja reilun kokoinen Se oli keltainen ja luki kirjastoauto. Sitä minä vilautin Ja kannoin selkä vääränä kotiin kirjoja. Kahmalokaupalla auton hyllyiltä haalin. Pinoksi sängyn viereen. Korkeaksi pinoksi. Eikä siinä kauaa tuhissut nokka Ei edes sormi ehtinyt sieraimeen Kun oli pino luettu ja auton tuloon oli vielä aikaa. Ei silloin lähdetty kirjastoon asti.
Rakkauteni Kuin höyryjunan matka asemalta asemalle. Nikotellen starttaa matkaan. Puuskuttaa hetken. Survaisee täyttä höyryä eteenpäin. Ja tulee pääteasemalle ihan liian äkkiä. Kännissä kai koko matkan Muisti jäänyt junan vessaan
Kaunistan itseni Sinulle Hänelle Itselleni. Onko sillä väliä ulkoisella Jos sisältä puuttuu valo. Onko väliä kuorella Jos pään sisältä on tyjää. Onko korea kauniimpi katsella Kuin kuunnella sitä jolla on sanottavaa. Voiko valita kaksi Kuunnella toista ja katsella toista. Onhan se nykymaailman meno. Ja aina kaksi on enempi kuin yksi.
Raadollinen maailma Repii heikon tyttärensä. Pudottaa äärettömän rajoille Kohtaamaan todellisuuden silmästä silmään. Asettaa tyhjän jalkojen alle Pimeyden katoksi. Mustaan aukkoon kadottaa tutun ja turvallisen. Pirskoo suolaa haavoihin. Ja nauraa vasten kasvoja. Koivuniemenherralla piiskataan oppi selkänahkaan. Eikä siltikään opi. Tytär heikkolahjainen. Kovapäinen jukuri. Puskee päätä seinään Eikä vieläkään opi.
Tuoksut saippualle. Parransänkesi kutittaa otsaa. Kätesi,  kääntää ihon iholle. Piirtää viirut selkään joita pitkin himo hitaasti hiipii minuun. Siinä kosketuksesi alla Olen vihdoin nainen.
Kivisen tieni Reunakiviin piirretty Kohtalonviivat.
Mitä jos vaan vetää ranteet auki. Antaa elämän virrata, pulputa kauniisti ulos minusta. Uskaltaako. Vai ehtiikö pakokauhu lyödä kapulan rattaisiin. Ei taida olla minusta siihen. Ei elämää sammuttamaan. Liian kallis tuhlattavaksi. Liian kallis hukattavaksi. Lahjaksi annettu. Ei ole minun oikeuteni antaa sitä pois.
Ennemmin Käytän hieromasauvaa. Kuin haalin helmoihin yhtäkään miestä. Sen saa esiin kun tahdon. Sen saa piiloon kun kyllästyn. Se ei ryyppää Eikä petä. Se ei hakkaa, eikä vaadi. Se ei jätä auki ovia perässään. Ei jätä tavaroita väärille paikoilleen. Eikä sotke kaapinovia sormenjälkiin. Ja se saakeli jaksaa. Jaksaa niin kauan, kun patterit kestää.
Elämän askeleet, Kuorikatepolulla jalkojeni alla. Muurahainen juoksee hengenhädässä, rakennusaineet suussaan. Siihen se kohoaa melkoinen keko. Privaattipaikalle kukkapenkkiin. Enkä minä raaski sitä hävittää. Hätyyttää työläistä työstään, tuhota elämäntyötään. Pysyköön pihassa, kunhan ei tule sisään. En raaski. Sillä tiedän mitä on, kun rakennettu häviää. Kaikki katoaa. Jää vain huutava tyhjyys. Ei edes kauniita muistoja .
Ei löydy minusta rakkautta. Kaikki joskus ollut on haudattu. Hukutettu upottavaan suohon. Ruhjottu sydän Nyrkkiin runnottu Sykkii viimeiset sykäykset punaisena virtaavaa vertaan. Jäljellä vain mustaa jäätä. Kylmää, Ilman tarttumapintaa. Ei kykene rakastamaan. Ja rannalla seisoo mies. Ojentaa kättään. Ei ole minusta siihen tarttumaan. Ei katsetta luomaan. Käännyn pois. Askeleeni vievät eteenpäin yksinäisen tietä.
Yksinäisyys tunkee minuun ihohuokosista. Hengittää ihoani kylmillä huulillaan. Sulkee ovia takanani ja rakentaa muuria polulleni. Vetää verhot ikkunaan ja naulaa kuistin umpeen. Siirtää hiukset korvan taakse ja kuiskii korvaan, Et tarvitse ketään. Huokailee huulet vasten huuliani, Miten kaunis olen. Jospa olisin vain hänen. Enkä minä erota metsää puilta. Enkä kylmää lämpimästä. Yksinäisyys on minussa Kuin takiainen housunlahkeessa.
Niin minusta tuli se joka sovittaa. Tuli se, joka pyytelee anteeksi. Korjaa jäljet Ja oikoo asiat. Eikä se edes häpeä. Mies. Kukkulan kuningas. Valtakuntansa herra. Omaan napaan tuijottaja Jota maailma potkii päähän.
Ja minä rukoilin. Anna vielä rakastaa. Ja rakkaus tuli Tuli myös lieveilmiöt. Ei kai kaikkea voikaan saada.
Kuoleeko rakkaus aikaan. Kuoleeko välimatkaan. Kuristaako sen hengiltä mustasukkainen sulho. Vai takertuva morsio. Eikö se kestä ylämäkeen Vai onko se luotu vain kepoisaan juhlaan. Onko rakkaus sidottu paikkaan. Vai onko sille vain väärä aika. Voiko vanhana rakastaa. Vai onko se vain etuoikeus nuoren. Pyydänkö anteeksi ryppyistä nahkaani. Vai piiloudunko tunteettomuuteen. Onko rakkaus meissä Vai täytyykö se opettaa. Vai voiko sen noin vain kadottaa?
Nyrkillä se hakkaa pöytää Huutaa ,perkele. Ämmät tottelee, kun mies niin sanoo! Ja housun etumus kastuu Tuolin alla valuu keltainen vana. Nyrkki hakkaa pöytää ja kusi valuu pitkin kinttuja. Siinä se komea mies. Komea kosija. Herrasmies ja kaikkien mieleen. Mairea mielistelijä Pisteiden ostaja. Ryppyiset housut märkinä Naama kierossa, kuin kuivunut luumu. Parransänki varmaan vanha kaksi viikkoa. Haisee Viinalle Hielle ja sille itselleen. Silmät kuin vanhat luteet. Ja siinä se hakkaa nyrkillä pöytään kun en anna.
Syöksykierteellä, olen kulkenut elämäni, alusta melkein loppuun. Ei enää kannata laskea aamuja. Ei katsoa illalla sumeaan kristallipalloon. Ei kaivata kadotettujen hetkien heijastusta verkkokalvolla. Ei niin suurta ole, etteikö se olisi muuttunut tarpeeksi pieneksi. Siivet on katkaistu liian monta kertaa. Ei ole minusta kasvattamaan uusia. Ei laastaroimaan entisiä. Minä hymyilen. Olen saanut niin paljon, Tyhjästä olisi ollut vaikea menettää. Sinä sanot. Ettei saa luovuttaa. Minä tiedän, että luopumisen aika on tullut.
Naisen rakkaus on tulta ja jäätä. Nainen on sisältä eri mitä päältä. Kauniisti puhuu ja avujaan käyttää, tyhjän paikan vierellään, kun yrittää täyttää. Livertää lemmestä puhuu ja pussaa. On luonteeltaan lempeä enkelimäinen. Sängyssä miehelle tiikerin lainen. Rakkaus hehkuu ja keimailee nainen. Oikea rakkauden ammattilainen. Pikkurilli on naisella paha. Sen ympärillä on mies kuin sula vaha. Vaan entä kun arki ja askareet alkaa. Mihin tuo enkeli, tiikeri karkaa. Lempeät sanat nuo huudoksi muuttuu. Tiuskaisut tuimat ja katseet kovat. Siitä on kaukana puheet somat. Kotona hallitsee kaamea noita. Hullu on mies, ellei eroon koita. Sängyssä asustaa kuollut lahna. Tämäkö on se ikuisen rakkauden lahja,
Minun repaleisen sieluni Poimit luisevalle kämmenelle. Puhalsit henkiin Hehkutit punaisella liekillä. Sulana valuin sormiesi välistä Kuumaan maahan. Mahlana kupeitasi myöten. Repaleista herätetty. Tanssin sinulle soidintanssin Kiihkeän lemmenkutsun. Ylistyksen sille, että herätit. Repaleinen sielu soittaa Vajavaisin soinnuin. Laulaa vajaina säkeistöt. Luisevaan käteen on kovin vaikea tarttua. Elämäni on lainassa. Kirjastokortin kulmaan on Painettu viimeinen palautuspäivä. Silmät on sielun peili.
Ohikiitävään päivään olen hukannut hiipuvan ihmisyyteni. Rippeet kunnioituksesta itseäni kohtaan. Huulilla maistuu vanha uloste. Kitkerä haju tunkee sieraimiin asti. Olen puhunut niin paljon sitä itseään, etten enää ole oikeutettu katsomaan itseäni silmiin. Tuvan nurkalla kuiskii mennyt maailma, Aika, josta aikojen alussa pakenin. Olen niin kovin kaukana, tarttuakseni menneeseen. Liian lähellä, astuakseni olevaan. Tikitä minulle käkikello. Kuku käki, aina kun tunti vaihtuu. Pesen suuni saippualla Suupielet kuivaan karheaan liinaan. Hankaan, että nahat varisee Elämää kukkuu käki. Jakaa aikaa kunniattomalle. Haparoiva on askel, on se sitten elämän ensimmäinen tai viimeinen
Kaupan kassajonossa Siivettömät enkelit Hamstraavat itselleen Huomispäivän unelmaa. Mainoksen uhrit.
Yön selkään lähtee Vieraaksi muuttuu rakas Lainaksi vain sain.
Demonin merkki Annettiin syntymässä Sydänkin musta.
Pikkuinen piru Olkapäälläni istuu Tatuoi niskaa.
Riitasoinnuiksi raiskasit yhteisen sävelemme. Sovitit uudelleen nuotit mieleiseesi järjestykseen, Kepeästä tuli raskas, Allegro Vivace vaihtui elottoma laahaavan Graveen. Satakielen liverrys on kepeä ja raikas. Elämä tunkee sisään ihohuokosista, Liverrys puristaa silmäkulmasta kyynelmeren kasteiselle nurmikolle. Herättää elämän kevääseen. Häkkiin kahlitun sydän särkyy. Hiipuu äänestä heleys Jäljellä vain vaimea kaiku. Elämä tanssii omituista jenkkaa. Ottaa ja antaa. Ei ole lupaa rakastaa. Yhteinen sävel taustalla muuttuu epämääräiseksi särinäksi. Vastaanotin viestittää erroria
Valheet piirtyneet tiukasti otsalohkoon. Kuvat heijastuneet seinille, kuin entisajan prjojektorin värisevästä valojuovasta. Epätarkkoina, likaisen valkoiselle kankaalle. Oikea ja väärä kietoutuneina toinen toisiinsa tiukemmin, kuin kaarna elämää nähneeseen puuhun. Minun silmäni ovat sidotut. Käteni yhteen kahlitut. Olen kykenemätön katsomaan huomiseen. Avaamaan ovia tulevaan. Valheiden verkon kudoit pesäksi meille kahdelle. Kiedoit tahtoni lämpöiseen ansaan. Minut on imetty kuiviin. Kuin päiväperho, hämähäkin saaliiksi joutunut. Älkää laskeko muistokseni kukkia. Älkää teennäisiä korulauseita lausuko. Muistakaa minut hänenä, Joka eli, kunnes ilo hänestä imettiin ja elämä rakkauden valheella tuhottiin.
Ei tullut sitä sadun prinssiä, josta lauluissakin lauletaan. Ei edes valekuninkaallista, matalaan majaani asumaan. Vain muutaman katseen vuoksi, kerta kerran jälkeen, sorruin siihen mieheen katalaan. Enkä hänen kanssan koskaan edennyt suhteeseen vakavaan.
Sadun prinssiä odotin kunnes kuihduin. Ei tullutkaan hän.