Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2014.
Minäkuvani
vääristynyt.
Eteisen seinäpeiliin
ilmestyy
vieraat kasvot.
Sormenpäillä hajoitan
veden kalvolla
kuvajaiseni.
Kyynelvana sekoittuu
erkanevaan puroon.
Sinä syljet
sanat suustasi.
Kuolaat suupielistä
valkean vaahdon.
Minä mietin aikaa
vuosien takaa.
Rumankaunis hetki.
Tutkimusmatka
menneeseen aikaan.
Näkymätön minä
sullottuna timanttihiotun
peilin kehyksiin.
Tamburiinia soittaa
naapurin marakatti.
Hetkuttaa vääräsääristä
ruumistaan.
Kerro kerro kuvastin
Mihin katosi
Aika aikojen alusta.

Peilistä tuijottaa
vieraat kasvot.

Minä rakastan
Maailman tappiin sinua.
Hoit peilillesi.
Sinä ja minä
Eksyneet ihmislapset
Totuuden tieltä.
Salaisuuksien
Lukittuun kirjaan piirsin
Rakkaani nimen
Olet eilisen
Toteutumaton uni
Häpyni polte.
Olit
katkeruuden ruoppaama
kyntöpelto.
Auralla kuljettu
päästä päähän.
Ruosteen raiskaama
haarniska,
Entisaikojen ritari,
ilman mahtavaa
miekkaa.
Yksi aikakausi
on katsottu.
Peitset kiinnitetty
haarniskaan.
Turnajaiset päättyy
neidonryöstöön.
Sinä rakastelit minut
Kevään kasteeksi
mansikkamaalle.
Rakastelit
Linnunlauluksi
Hiirenkorville heräävään
koivuun.
Rakastelit
Kuin peto,
joka ottaa naaraan
omistajan ottein.
Ja minä.
Silmät palavina
jumaloin korskeaa
urostani.
Palvoin kuin
kuuta taivaalla.
Rajun rakkauden
sokaiseama
raukea naaraskissa.
Kiire
Ei minulla ole enää minnekään.
Olen kulkenut
Liian pitkän matkan
Liian kauan.
Liian nopeasti.
Ilman määränpäätä.
Kulkenut ilman
Omaa tahtoa.
Ilman
ymmärrystä.
Olen elänyt kaikkien muiden
kuin itseni kauttaa.
Ja juuri se olisi ollut
Tärkein taito oppia.
Olen sulkenut korvani.
Peittänyt silmäni.
Kiertänyt kysymykset
Olenko onnellinen.
Sulkenut ovia.
Peittänyt ikkunat
Kaatanut metsän puita
esteiksi poluillen.
Mutta tänään.
Kiire,
Ei minulla ole enää minnekään.

Vaihdoin nimeni
Salasin osoitteeni.
Pakenin omasta elämästä.
Eikä sekään riittänyt,
Narsistiksi haukkuu se
joka kidutti henkisesti.
Ahdisti nurkkaan
Tokeni vasta poliisille soittoon.
Ei ole minulla arvoa.
En ansaitse tulevaisuutta. Luulen,
kun et enää muuhun pysty.
Et muuten satuttamaan.
Kuset haudalleni.
Sumuiset silmät
Unen vielä täyttämät.
Itkusta turpeat
Iskusta mustat.
Merkkasit minut
Kirjoit monogrammisi
Silmäkulmaan.
Ei ole minusta
Rotukarjaksi
Nyrkin aluseksi.
Luotu vapaana
Kulkemaan
Kahleitta juoksemaan.
Nyrkillä ei minua
Nöyräksi saa.
Kahvikuppineuroosi
Niin sinä sanoit
Ja kannoit kaksin käsin
kuppisi pöytään.
Sanoit
Kaksi join
Ja sohvan taakse
piilotit toiset kaksi.
Juo
Älä pingota.
Ota rennosti ja relaa.
Mutta juopoksi
minusta ei
kanssasi ollut.
Tapan sinut
jos valehtelet.
Ja nostit rinnuksista
Eteisen oveen.
Minä herkkäuskoinen
hölmö
Rakastunut houkka.
Joskus silmät aukeaa
liian myöhään.

Ja siltikin on
Mahdoton myöntää
Etteikö syy ollut minun.
Sainhan sen kuulla
niin monta kertaa.
Ei
En aio pariutua.
Olen tehnyt sen jo
liian monta kertaa.
Ei minulla ole aikaa
soidinmenoihin.
Ei turhiin
lemmenlurituksiin.
Älä kysy
Äläkä utele.
Minulla on oikeus
omaan yksinäisyyteen.
Olit paholaisen
kipinävahtina
Lemmenlieskan tukehduttajana
Sotajalalla amorin kanssa.
Käärmeennahkajakkuun ja
Metallikärkikenkiin
Pakenit rakkauden myrskyä.
Värjöttelit sotisopasi alla
Ja hyökkäsit kun
Amor oli heikoimmillaan.
Nauroit partaasi
omahyväinen kummajainen.
Hyrisit tyytyväisyyttä
Amorin nuolien haihtuessa
savuna ilmaan.
Häpeää et tunne
teostasi.
Vaikka maailman ratas,
rakkauden ratas
Ei ehkä koskaan
palaa entiselleen.
Henkinen huora
Olin kiimainen narttu.
Kelvoton muuksi.
Sydänmyrsky huuhtoo
Rannat puhtaiksi.
Autioiksi rantamökit.
Pitkospuilla vaappuu
kesänlapsi.
Haparoivin askelin.
Tuulentupia rakentaa
rahkasuon
kitukasvuiseen mäntyyn.
Upottaa jalkansa
kosteaan suonsilmään.
Unelmoi elämästä ja rakkaasta
Lentääkseen hetken
sadun siivin.
Pudotakseen
sydänmyrskyn jäljestä
autioon maahan,.
Ja runoratsu laukkaa
Suitset maata hipoen.
Laukasta kaikuu
uuden huomisen sävel.
Vielä joskus tulee
Sinullekin aika
Ettei omiin silmiinsä
Uskalla katsoa.

Repaleiset elämänlangat.
Kietoutuneet tiiviisti
Ympärilleni.
Hentoiset.
Vaan ei hauraat.

Olet kaunista päältä.
Silkkoa sisältä.
Minä otteessasi
Kuin eilispäivän sankari.

Tekohengitetty
Ihmisenraato.
Kaunis katsella
Vaikea koskettaa.

Tämä on
Koruton kiitospuhe
Elämälle.
Rukous toivosta unohtaa.
Se raavas äijä
Joka juo kuin kuiva maa
Ristinä naisen.
Takapiruna
Entinen akka aina
Hengitti niskaan.
Sinun silmäsi
Katsovat kaukaisuuteen
Kaivaten pois.
Enkä minä 
Ole yhtään sen parempi
Antaakseni anteeksi
Itselleni.
Sitä,
Etten sinua osannut rakastaa.
En olla tarpeeksi hyvä
täyttääkseni tyhjiön sisälläsi.
En edes
Sydämettömyyttäni
kyennyt paikkaamaan,
Raiskattu sinfonia,
jota sielumme soitti loppuun asti.
Raajarikko Mendelssohn
katosi meistä valheiden myötä
Peittyi ikuiseen yöhön.
Ja aamun tullen
Rakkaus astui sisään
Asettui tänne.
Kidutat minut
Vereslihalle auki
koko sieluni.
En osaa
lemmenlauseita.
En rakkautta tunnustaa.
En osaa leikkiä
pariutumista.
En suuria tunteita.
Minussa elää kylmyys.
Jäätävä tunteettomuus.
Olen oman elämäni vanki.
Vapaa muista kahleista.
Ei ole minusta katsomaan
sinua silmiin.
Ei vastaamaan kysymyksiisi.
Pyydän.
Rakasta muita,
älä minua milloinkaan.
Iho kaipaa ihoa.
Huulet huulia.
Etkö voisi vain tulla.
Pyytämättä.
Pyyteettömästi . Koskettaa ja olla siinä.
Lähellä, aivan hiljaa.
Ei ole minulla lupauksia.
Ei rakkaudentunnustuksia.
Vain ääretön kaipuu.
Olisit minulle hetken.
Ilman, että täytyisi jäädä.
Sitten lähetän sinut jatkamaan matkaa..
Olen seissyt ja katsellut
sateenkaaren värisen
peilini edessä
itseä silmästä silmään.
Liian monta kertaa.
Työntänyt nenää kiinni
peilin kylmään pintaan.
Piirtänyt sormella kiekuroita,
kuin elämänviivoja kämmenellä.
Vienyt kädet rinnalle ristiin
Ottanut askeleen hitaasti
Perääntynyt
Mutta en luovuttanut,
Miten raskas on raahata rekeään
Kiviä täyttä, hitaasti ylämäkeen.
Selkänahasta veistetty jalakset.
Liian kipeää vie laskea alas.
Turnajaisyleisö hurraa.
Kaksintaistelu itseni kanssa
päättynee ennen keskiyötä.
Tilauksesta saa hymyn.
Kiristynein suupielin.
Katseen.
Häpeällisen,
nopean silmäyksen.
Jaettu huomionosoitus.
Vilautettu luottokortti,
jolla ei luottoa.
Nurkan takana kättelee
valhe ja kaunisteltu totuus
toinen toisiaan.
Sinisilmäinen Elovenatyttö
Pässinpökkimät jalassaan.
Hiestä märkänä pyyhkii
käsiään hameenhelmaan.
Nurkan takaa pilkottaa jalka
verhottuna silkkisukkaan.
Holkkitupakka tuoksuu kitkerälle.
Karissut tuhka polttaa iholla.
Ihmiselon raadollisuus näyttää
molemmat kasvonpuolikkaansa,
Kaunisteltu totuus ei ole
Kauniimpi kuin valhe.
Luototon kortti
leikataan saksilla kahtia.

Kitisevät askelmat
Vinttihuoneen
ummehtuneesta hämärästä.
Aukeavaan aamunkoittoon,
Hitaasti,
mutta varmasti
Käsikädessä
kaksi ihmislasta.
Hymy kareutunut huuliin.
Hehku poskillaan.
Ryppyisen helmani
oioin suoraksi
Etikettiä ei sovi sivuttaa.
Poika ei koske tyttöön
Tyttö ei lankea poikaan.
Ei ennen,
kuin pappi sanoo
Aamen.
Kun kukaan ei huomaa.
Sitä ei ole.
Rakkaus pelkiksi katseiksi muuttuu.
Vaikka kaikki luulee,
että kosketus puuttuu.
Ei yksikään tiedä.

Vatsaan sattuu
On paha olla. Ei,
En jaksa nousta.
En pukea vaatetta päälle, Äiti
Eihän tarvitse minun
lähteä? Ja kun vetää
peittoa tiukempaa
Kääri ihan rullaksi asti.
Jää sinne piiloon somasti.
Ei tarvitse kuin olla.
Voi,
miten jaksankaan nousta huomenna.
Miten jaksan pukea päälle. Miten kohdata ivan ja halveksunnan.
Miten tuntea kylmän kouran.
Se löi selkään niin
kamalan kovasti.
Enkä henkeä
meinannut saada.
Nauroi päälle tuon kaiken makeasti 
kera luokkamme kerman.
Tai silloin kun pelotti valtavasti.
En voinut vessaan asti mä mennä.
Miten nolotti lattian kuivaus
Se kun piti märissä housuissa
kotiiinkin mennä.
Voi äiti
Etkö vieläkin antaisi minulle
Ihan kotiin vain lupaa jäädä.
Olen iso ja oikea ihminen
Minun sisällä ikuinen lapsi.
Ja sydämeen sattuu niin kovasti
Se on arpinen kai hautaani asti.

Kirjastokorttini
Se ensimmäinen.
Pahvinen ja reilun kokoinen
Se oli keltainen ja luki
kirjastoauto.
Sitä minä vilautin
Ja kannoin selkä vääränä
kotiin kirjoja.
Kahmalokaupalla
auton hyllyiltä haalin.
Pinoksi sängyn viereen.
Korkeaksi pinoksi.
Eikä siinä kauaa
tuhissut nokka
Ei edes sormi ehtinyt
sieraimeen
Kun oli pino luettu ja
auton tuloon oli vielä aikaa.
Ei silloin lähdetty kirjastoon asti.
Rakkauteni
Kuin höyryjunan
matka asemalta
asemalle.
Nikotellen starttaa matkaan.
Puuskuttaa hetken.
Survaisee täyttä höyryä
eteenpäin.
Ja tulee pääteasemalle
ihan liian äkkiä.
Kännissä kai koko matkan
Muisti jäänyt junan vessaan
Kaunistan itseni
Sinulle
Hänelle
Itselleni.
Onko sillä väliä
ulkoisella
Jos sisältä puuttuu valo.
Onko väliä kuorella
Jos pään sisältä
on tyjää.
Onko korea
kauniimpi katsella
Kuin kuunnella
sitä
jolla on sanottavaa.
Voiko valita kaksi
Kuunnella toista
ja katsella toista.
Onhan se nykymaailman meno.
Ja aina kaksi on enempi kuin yksi.
Raadollinen maailma
Repii heikon tyttärensä.
Pudottaa äärettömän rajoille
Kohtaamaan todellisuuden
silmästä silmään.
Asettaa tyhjän jalkojen alle
Pimeyden katoksi.
Mustaan aukkoon kadottaa
tutun ja turvallisen.
Pirskoo suolaa haavoihin.
Ja nauraa vasten kasvoja.
Koivuniemenherralla
piiskataan oppi
selkänahkaan.
Eikä siltikään opi.
Tytär heikkolahjainen.
Kovapäinen jukuri.
Puskee päätä seinään
Eikä vieläkään opi.
Tuoksut saippualle.
Parransänkesi
kutittaa otsaa.
Kätesi, 
kääntää ihon iholle.
Piirtää viirut selkään
joita pitkin himo
hitaasti hiipii minuun.
Siinä kosketuksesi alla
Olen vihdoin nainen.
Kivisen tieni
Reunakiviin piirretty
Kohtalonviivat.
Mitä jos vaan
vetää ranteet auki.
Antaa elämän virrata,
pulputa kauniisti ulos minusta.
Uskaltaako.
Vai ehtiikö pakokauhu
lyödä kapulan rattaisiin.
Ei taida olla minusta siihen.
Ei elämää sammuttamaan.
Liian kallis tuhlattavaksi.
Liian kallis hukattavaksi.
Lahjaksi annettu.
Ei ole minun oikeuteni
antaa sitä pois.
Ennemmin
Käytän hieromasauvaa.
Kuin haalin helmoihin
yhtäkään miestä.
Sen saa esiin kun tahdon.
Sen saa piiloon kun kyllästyn.
Se ei ryyppää
Eikä petä.
Se ei hakkaa, eikä vaadi.
Se ei jätä auki ovia perässään.
Ei jätä tavaroita
väärille paikoilleen.
Eikä sotke kaapinovia
sormenjälkiin.
Ja se saakeli jaksaa.
Jaksaa niin kauan,
kun patterit kestää.
Elämän askeleet,
Kuorikatepolulla
jalkojeni alla.
Muurahainen juoksee
hengenhädässä,
rakennusaineet suussaan.
Siihen se kohoaa
melkoinen keko.
Privaattipaikalle kukkapenkkiin.
Enkä minä raaski
sitä hävittää.
Hätyyttää työläistä työstään,
tuhota elämäntyötään.
Pysyköön pihassa,
kunhan ei tule sisään.
En raaski.
Sillä tiedän mitä on,
kun rakennettu häviää.
Kaikki katoaa. Jää vain huutava tyhjyys.
Ei edes kauniita muistoja.
Ei löydy minusta
rakkautta.
Kaikki joskus ollut
on haudattu.
Hukutettu upottavaan
suohon.
Ruhjottu sydän
Nyrkkiin runnottu
Sykkii viimeiset sykäykset
punaisena virtaavaa
vertaan.
Jäljellä vain
mustaa jäätä.
Kylmää,
Ilman tarttumapintaa.
Ei kykene rakastamaan.
Ja rannalla seisoo mies.
Ojentaa kättään.
Ei ole minusta siihen tarttumaan.
Ei katsetta luomaan.
Käännyn pois. Askeleeni vievät eteenpäin
yksinäisen tietä.
Yksinäisyys tunkee
minuun ihohuokosista.
Hengittää ihoani
kylmillä huulillaan.
Sulkee ovia takanani ja
rakentaa muuria polulleni.
Vetää verhot ikkunaan ja
naulaa kuistin umpeen.
Siirtää hiukset
korvan taakse ja
kuiskii korvaan,
Et tarvitse ketään.
Huokailee huulet vasten
huuliani,
Miten kaunis olen.
Jospa olisin vain hänen.
Enkä minä
erota metsää puilta.
Enkä kylmää lämpimästä.
Yksinäisyys on minussa
Kuin takiainen housunlahkeessa.
Niin minusta tuli se
joka sovittaa.
Tuli se,
joka pyytelee anteeksi.
Korjaa jäljet
Ja oikoo asiat.
Eikä se edes häpeä.
Mies.
Kukkulan kuningas.
Valtakuntansa herra.
Omaan napaan tuijottaja
Jota maailma potkii päähän.
Ja minä rukoilin.
Anna vielä rakastaa.
Ja rakkaus tuli
Tuli myös lieveilmiöt. Ei kai kaikkea voikaan saada.
Kuoleeko rakkaus
aikaan.
Kuoleeko
välimatkaan.
Kuristaako sen hengiltä
mustasukkainen sulho.
Vai takertuva morsio.
Eikö se kestä ylämäkeen
Vai onko se luotu vain
kepoisaan juhlaan.
Onko rakkaus sidottu paikkaan.
Vai onko sille vain väärä aika.
Voiko vanhana rakastaa.
Vai onko se vain etuoikeus nuoren.
Pyydänkö anteeksi
ryppyistä nahkaani.
Vai piiloudunko
tunteettomuuteen.
Onko rakkaus meissä
Vai täytyykö se opettaa.
Vai voiko sen noin vain kadottaa?
Nyrkillä se hakkaa pöytää
Huutaa ,perkele.
Ämmät tottelee, kun mies niin sanoo!
Ja housun etumus kastuu
Tuolin alla valuu keltainen vana.
Nyrkki hakkaa pöytää ja
kusi valuu pitkin kinttuja.
Siinä se komea mies.
Komea kosija.
Herrasmies ja kaikkien mieleen.
Mairea mielistelijä
Pisteiden ostaja.
Ryppyiset housut märkinä
Naama kierossa, kuin
kuivunut luumu.
Parransänki varmaan vanha
kaksi viikkoa.
Haisee
Viinalle
Hielle ja
sille itselleen.
Silmät kuin vanhat luteet.
Ja siinä se hakkaa nyrkillä pöytään
kun en anna.
Syöksykierteellä,
olen kulkenut elämäni,
alusta melkein loppuun.
Ei enää kannata laskea aamuja.
Ei katsoa illalla sumeaan
kristallipalloon.
Ei kaivata
kadotettujen hetkien
heijastusta verkkokalvolla.
Ei niin suurta ole,
etteikö se olisi muuttunut
tarpeeksi pieneksi.
Siivet on katkaistu
liian monta kertaa.
Ei ole minusta
kasvattamaan uusia.
Ei laastaroimaan entisiä.
Minä hymyilen.
Olen saanut niin paljon,
Tyhjästä olisi ollut
vaikea menettää.
Sinä sanot.
Ettei saa luovuttaa.
Minä tiedän,
että luopumisen aika on tullut.

Naisen rakkaus on
tulta ja jäätä.
Nainen on sisältä eri
mitä päältä.
Kauniisti puhuu ja
avujaan käyttää,
tyhjän paikan vierellään,
kun yrittää täyttää.
Livertää lemmestä
puhuu ja pussaa.
On luonteeltaan
lempeä enkelimäinen.
Sängyssä miehelle
tiikerin lainen. Rakkaus hehkuu ja
keimailee nainen.
Oikea rakkauden
ammattilainen.
Pikkurilli on naisella paha.
Sen ympärillä on mies
kuin sula vaha.
Vaan entä kun arki ja
askareet alkaa.
Mihin tuo enkeli,
tiikeri karkaa.
Lempeät sanat nuo
huudoksi muuttuu.
Tiuskaisut tuimat ja
katseet kovat.
Siitä on kaukana
puheet somat.
Kotona hallitsee
kaamea noita.
Hullu on mies,
ellei eroon koita.
Sängyssä asustaa
kuollut lahna.
Tämäkö on se
ikuisen rakkauden lahja,

Minun repaleisen sieluni
Poimit luisevalle kämmenelle.
Puhalsit henkiin
Hehkutit punaisella liekillä.
Sulana valuin sormiesi välistä
Kuumaan maahan.
Mahlana kupeitasi myöten.
Repaleista herätetty.
Tanssin sinulle soidintanssin
Kiihkeän lemmenkutsun.
Ylistyksen sille,
että herätit.
Repaleinen sielu soittaa
Vajavaisin soinnuin.
Laulaa vajaina säkeistöt.
Luisevaan käteen on kovin
vaikea tarttua.
Elämäni on lainassa.
Kirjastokortin kulmaan on
Painettu viimeinen palautuspäivä.
Silmät on sielun peili.
Ohikiitävään päivään
olen hukannut
hiipuvan ihmisyyteni.
Rippeet kunnioituksesta
itseäni kohtaan.
Huulilla maistuu
vanha uloste.
Kitkerä haju tunkee
sieraimiin asti.
Olen puhunut niin paljon
sitä itseään,
etten enää ole oikeutettu
katsomaan itseäni silmiin.
Tuvan nurkalla kuiskii
mennyt maailma,
Aika,
josta aikojen alussa pakenin.
Olen niin kovin kaukana,
tarttuakseni menneeseen.
Liian lähellä, astuakseni olevaan.
Tikitä minulle käkikello.
Kuku käki, aina kun tunti vaihtuu.
Pesen suuni saippualla
Suupielet kuivaan karheaan liinaan.
Hankaan,
että nahat varisee
Elämää kukkuu käki.
Jakaa aikaa kunniattomalle.
Haparoiva on askel,
on se sitten elämän
ensimmäinen tai viimeinen
Kaupan kassajonossa
Siivettömät enkelit
Hamstraavat itselleen
Huomispäivän unelmaa.
Mainoksen uhrit.

Yön selkään lähtee
Vieraaksi muuttuu rakas
Lainaksi vain sain.
Demonin merkki
Annettiin syntymässä
Sydänkin musta.
Pikkuinen piru
Olkapäälläni istuu
Tatuoi niskaa.
Riitasoinnuiksi
raiskasit
yhteisen sävelemme.
Sovitit uudelleen nuotit
mieleiseesi järjestykseen,
Kepeästä tuli raskas,
Allegro Vivace vaihtui
elottoma laahaavan
Graveen.
Satakielen liverrys
on kepeä ja raikas.
Elämä tunkee
sisään ihohuokosista,
Liverrys puristaa
silmäkulmasta
kyynelmeren
kasteiselle nurmikolle.
Herättää elämän kevääseen.
Häkkiin kahlitun
sydän särkyy.
Hiipuu äänestä heleys
Jäljellä vain vaimea kaiku.
Elämä tanssii omituista jenkkaa.
Ottaa ja antaa.
Ei ole lupaa rakastaa.
Yhteinen sävel taustalla
muuttuu epämääräiseksi
särinäksi.
Vastaanotin viestittää
erroria
Valheet piirtyneet
tiukasti otsalohkoon.
Kuvat heijastuneet seinille,
kuin entisajan prjojektorin
värisevästä valojuovasta.
Epätarkkoina,
likaisen valkoiselle kankaalle.
Oikea ja väärä
kietoutuneina
toinen toisiinsa tiukemmin,
kuin kaarna
elämää nähneeseen puuhun.
Minun silmäni ovat sidotut.
Käteni yhteen kahlitut.
Olen kykenemätön
katsomaan huomiseen.
Avaamaan ovia tulevaan.
Valheiden verkon
kudoit pesäksi meille kahdelle.
Kiedoit tahtoni lämpöiseen
ansaan.
Minut on imetty kuiviin.
Kuin päiväperho,
hämähäkin saaliiksi joutunut.
Älkää laskeko muistokseni kukkia.
Älkää teennäisiä korulauseita lausuko.
Muistakaa minut hänenä,
Joka eli,
kunnes ilo hänestä imettiin
ja elämä rakkauden valheella tuhottiin.
Ei tullut
sitä sadun prinssiä,
josta lauluissakin
lauletaan.
Ei edes
valekuninkaallista,
matalaan majaani
asumaan.
Vain muutaman
katseen vuoksi,
kerta kerran jälkeen,
sorruin siihen
mieheen katalaan.
Enkä hänen kanssan
koskaan edennyt
suhteeseen vakavaan.
Sadun prinssiä
odotin kunnes kuihduin.
Ei tullutkaan hän.