Ohikiitävään päivään
olen hukannut
hiipuvan ihmisyyteni.
Rippeet kunnioituksesta
itseäni kohtaan.

Huulilla maistuu
vanha uloste.
Kitkerä haju tunkee
sieraimiin asti.

Olen puhunut niin paljon
sitä itseään,
etten enää ole oikeutettu
katsomaan itseäni silmiin.

Tuvan nurkalla kuiskii
mennyt maailma,
Aika,
josta aikojen alussa pakenin.

Olen niin kovin kaukana,
tarttuakseni menneeseen.
Liian lähellä, astuakseni olevaan.

Tikitä minulle käkikello.
Kuku käki, aina kun tunti vaihtuu.

Pesen suuni saippualla
Suupielet kuivaan karheaan liinaan.
Hankaan,
että nahat varisee

Elämää kukkuu käki.
Jakaa aikaa kunniattomalle.

Haparoiva on askel,
on se sitten elämän
ensimmäinen tai viimeinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI