Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2014.
Sinä sivelet
minun murentuneen
itsetuntoni
teennäisillä sanoillasi
vahvaksi.
Kuin muurin
johon nojata
voipuneena
siihen astisen matkan
rasituksista.
Ja minä hymyilen.
Onnellisen ihmisen
hymyä.
Sitä, joka lämmittää
sisintä.
Polttaa hipiään
aurinkorohtuman
ja nostattaa
veden kielelle.
Sinä suutelet suuta ja
sanot,
että maistun mansikalle.
Ja minä uskon.
Koska haluan uskoa niin.
Jos kärsimysten summa
on vakio.
Onko onnellisuus suhteutettu
johonkin vielä 
korkeampaan laskelmaan
Ei minun käsistäni
lähde rakkauskirjeitä.
Ei huuliltani
hentoja suudelmia
haavekuville.
Minä sanon sen
silmästä silmään.
Pussaan niin,
että veri pakenee
kantapäistä.
Eikä siinä ole aikaa
kyseenalaistaa
oikeaa tai väärää.
Ei valita toista ajankohtaa.
Se on otettava kun aika on.
Huomenna voi olla,
etten enää saakaan.
Katkeruuden kalkki
syövyttää ihmisen sisimmän.
Raatelee vereslihalle
ulkokuoren.
Minun kaunis rakkauteni
kuihtui
menneen kesän kukkien myötä.
Lakaistiin kompostiin
mätänevien lehtien joukkoon.
Sisällä velloo
vuosisatojen myrsky.
Odottaa aikaa päästäkseen
vapauteen.
Kieleni on kärkäs.
Myrkyttää sen,
mitä en ymmärrä.
Valuttaa kalkin
sisimpääni. Unohdin jo,
mitä oli rakastaa.
Joskus on vaikea
katsoa mennyttä aikaa.
Silmästä silmään
Kadotettuja hetkiä.
Unohtaa,
ettei menneisyys ole
kuin veteen kirjoitettu
viiva,
jonka yli olet astunut
jo eilen.
Tulevaisuus astuu
hatarin askelin.
Koskettelee vapisevin
sormin.
Sivelee ihosi pintaa
kuin mies herätellessä
kiimaasi.
Tunkeutuu sinuun ja
yhdessä huohottaen
olette yhtä
kuin olisitte
luodut toisillenne.
Huomisen tullen
yhtyy myös
tämä päivä ja tuleva.
Yhdeksi kiihkeäksi
hetkien yhdynnäksi,
jossa menneellä
ei ole sijaa.
Minä konttaan
Sinun jalanjäljissäsi.
Liian suuret saappaat,
jäljet,
joihin minun jaloillani
ei astuta.
Nelinkontinkin täytän
vain osan sinun
vaatimuksistasi.
Jos sielulla
on silmät.
Minun sieluni on 
pelkkä
musta aukko.
Läpeensä paha
Aikuinen nainen.
Lapsuuden polkunsa
loppuun juossut.
Teinivuosiinsa
katkerasti pettynyt.
Hetkuttaa lanteitaan
kun pahainen portto.
Vartensa sorja
kuin vuosien elämää
ei olisi ollutkaan.
Tarraa haaroista
nuoren miehen.
Puristaa ja katsoo
syvälle silmiin.
Mennään.
Rakastan sinua
rajummin,
kuin yksikään toinen.
Minulla ei ole
voimassa olevaa
valuuttaa,
jolla maksaa
rakkautesi.
Ei voimassa olevaa
valtakirjaa,
jolla hallita
sinua ja tekojasi.
Mutta minulla on
nämä lempeät kasvot.
Pehmeät kädet.
Naisen povi ja
keinuva askel.
Niillä minä
hallitsen sinua siten,
ettet sitä edes huomaa.
Riettaus haisee
Huohottaa kaunis nainen
Haaroissaan on mies.
Rakkauteni on
Minullekin mysteeri
Kysymysmerkki
Kitukasvuinen
Tämä meidän rakkauden 
Käsikirjoitus.
Saniaisia
Saunan takana kasvaa
Sauna on lämmin.
Rintaasi painuu
Otsani hiestä märkä
Nenässä karva.
Kulkuset hakkaa
Kaunis on niiden sointi
Mitäkö mietin
Runot ei synny
väkisin pakottamalla.
Ei siksi,
että täytyy kirjoittaa.
Ajatus laahaa ja
kynäkäsi on
tahdoton pelle.
Kun joku niskaasi
huohottaa,
Mutta mieli ja
sen soljuva juoksu.
Se on kuin
kedon kukka.
Kasvaa ilmoittamatta
minne sattuu.
Ja kynäkäsi laulaa
hoosiannaa.
Runosuoni pulppuaa
kuin niityllä luontolähde.
Ehtymätön ja
raikas.
Tervanjuontia
Ei sentään höyheniä
Esikot kukkii
Tienvarren unohtunut
pöllimotti.
Motin päällä
vanha,
karuja kokenut
kirves.
Nahkareppu heitettynä
kevyesti ojan varteen.
Saappaat sujautettu jalasta,
kuin hetkeksi
siihen unohtuneet
pientareelle.
Täällä ei hetkeen
ole kuljettu.
Ei kaivattu hukattuja.
Viinapullossa jäähtynyt
maitokahvi.
Työmiesaski,
holkki vielä levossa
kannen päällä.
Ja työmies.
Selällään ojassa.
Aika on pysähtynyt
jo aikoja sitten.
Taskukello vielä tikittää matkaansa.
Juoksee loppukiriä
tuonpuoleisen kanssa.
Ei luovuta, vaikka on katsonut kuolemaa
silmästä silmään.
Silmät sidottuina
olen kulkenut askeleeni
yltäkylläisyyden
maailmassa.
Tunteettomana
ilman omaatuntoa.
Rakastellut
ilman rakkautta.
Kuiskinut lemmestä
ilman tunteita.
Tuhonnut
enemmän kuin tarpeellista.
Pettänyt kaikkia ja
kaikkea mikä on
ollut mahdollista.
Kunnioittamatta
toisen omaa,
olen ottanut sen,
minkä olen tahtonut.
Heittänyt pois
kuin pesuveden,
kun olin saanut
tyydytyksen.
Olen kadottanut itseni.
Kadottanut inhimillisyyden.
Ja nyt
tulet sinä ja kerrot.
Miten on aika rakastaa.
Minun,
joka en tiedä,
mitä rakkaus on.
Menneen talven lumet
Kasattuna pihan perälle,
puoliksi kuivuneen
katajan juureen.
Haudattu tullakseen 
unohdetuiksi.
Eivät ne siellä sula.
Eivät,
vaikka aurinko porottaa
täydeltä terältä.
Lumienkelit ja
keltanokkaiset
lumiukot.
Piilotettuna kinokseen.
Huokaillen kilisee
petolliset jääpuikot,
eivät enää riipu
räystäillä.
Välkehtien kimaltavat
aamun kuulaassa paisteessa.
Sipisevät mennestä,
yrittävät lyödä
kapuloita rattaisiin.
Menneen talven lumet.
Viskovat palloja kipeästi
takaraivoon.
Minä rallatan
kesämekossa.
Mansikoita heinänkorressa.
Leppäkerttu piilotettuna
nihkeään kouraan.
Voikukat loistavat
keltaista valoaan.
Seppele vaaleilla kutreillani
huokailee onnesta,
olla osana tulevaisuutta.
Menneen talven lumet.
Piilossa supattaa.
Tarttuen viimeiseen
oljenkorteen.
Minun askeleeni
on kevyt.
Sen suuntaa tulevaisuuteen
ei enää mikään horjuta.
Minä kutian
vatsan alta.
Kihisen odottaen
koskevien käsien
hyörinää iholla.
Olen kostea mätäs.
Hyökyaallon täyttämä
lämpöinen syli.
Sinä lentelet
kukasta kukkaan,
Minun meteni kuihtuu,
kuivuu maistamatta,
Tuoksuni häviää
katoaa syksyn tuuliin.
Kutina ei lopu.
Ei,
vaikka ikä karttuu.
Velkahelvetti.
Löysä naru kaulassa
tanssin
Tipitiin tahtiin.
Sydänyö päättyy
ihmissuden ulvontaan.
Keskikesä
liian lämpimään
pussikaljaan.
Paikka paikan päällä.
Riepu rujon
varteni verhona.
Sentit vaikka
ojan pohjalta.
Juhlijat muistaa
vähäosaista,
hävittävät pullot
kiviin.
Tölkit rutuiksi
kengän pohjaan.
Silti
juhannusyö takaa
voita leivälle
seuraavat kaksi viikkoa.
Kieli vyön alla
pakoilen voutia.
Tuhkat vei pesästä.
Tulitikku ei lämmitä,
asettelen käteni
ristiin rinnalle.
Kesällä tarkenee
taivasalla.
Valoisa mieli
ei sekään asetu
näille sijoilleen
loputtoman
pitkäksi aikaa.
Eläkeikä siintää
vuosien päässä.
Josko sinne jaksaisin. Kulutusluotto ja
asuntoloukku. Terveys valui
pesuvetenä
viime vuonna laskuojaan.
Ja joku kehtaa mainostaa laihdutuspillereitä telkkarissa.
Minä kiroan.
Olisi edes lihaa
luiden ympärillä,
mistä laihduttaa.
Ei suurempaa
kuin kaipuu sisälläni.
Ei laajempaa kuin
sydän,
joka menneen tahtiin 
sykkii.
Rikkonainen,
revitty rakkaus.
Riepoteltuna lehtien sivuilla.
Todistelut taustoista.
Syistä intohimorikoksen.
Halusin hetken
kuuluisuutta.
Pienen palan
parrasvaloja.
Siinä ainut syy.
Silmissäni
verinen mytty.
Rakkauden jäänteet
levitettyinä
katukäytävälle.
Psykopaatti
enkelin kasvoilla.
Naarastiikeri
lampaan vaatteissa.
Öiset kauhukuvat
muistoina
ikuisuuden
unissani.
Vangittuna
Nukun veitsi
tyynyn alla.
Tänä yönä
Aion rakastella kanssasi.
Niinkuin tuulentupaan
eksynyt muukalainen.
Puristaa tiukasti pakaraasi
Ja puraista kaulasi
untuvanukkaa,
hellästi kuin
tukistaisin nurminataa
aamun kasteessa.
Kukko vai kana
ajattelen hiljaa.
Ja sormien ote kirpoaa.
Sinä olet oma kanaseni.
Me emme kukkoja kaipaa.
Sinä rakastit minut
ehjäksi.
Kokosit palasista sen
mitä niistä oli pelastettavissa.
Autoit astumaan ulos.
Sinä näytit minulle,
mitä on rakastaa siten,
ettei se kaadu
ihmisten ennakkoluuloihin.
Tartuit rohkeasti käteen
ja astelit vierelläni.
Kainaloiseksi painoit
vasten lämmintä varttasi.
Asetit askeleemme
samaan tahtiin.
Ei ollut ennen
minulla rohkeutta.
Ei kylliksi taitoa elämään.
Olin kummajainen
kummajaisten joukossa.
Sinä kohotit minut
yhdeksi yhteen itsesi kanssa,
Samalle kalkkiviivalle
muiden kaltaisteni luo.
Ja juhannusaattona
ostit meille
alennusmyynnistä
hameet samalla kuosilla.
Öisin seisoi
kireäperäinen narttu
ostarin kulmalla.
Puettuna korsettiin ja
nahkahameesseen.
Kiiltävän mustiin
nahkasaappaisiin
verhosit hennot sääret.
Työmiehen nyrkkiin
mahtuvat nilkat.
Huulipunaa enemmän
kuin laki sallii.
Ja silmäripset.
Ne olivat pitkät
ja niin helvetin syntiset,
Punaiseksi maalatut
kyntesi naputtivat
auton kylkeen,
kun kerjäsit kyytiä yöhön
Ja tarjosit maksusta itsesi
kaikilla mausteilla,
miehen kuin miehen käyttöön.
Ja minä odotin sinua.
Odotin kotona ja itkin.
Itkin tuskaani.
Kaipuuta pehmeään
syliisi,
Itkin lapsenkasvoista
keijukaista.
Sitä,
jonka halusin painaa
syliini piiloon
maailman tyrskyiltä.
Mutta minun rakkauteni
ei sinua pidellyt.
Ei voinut antaa sitä
mitä tarvitsit.
Sanoit,
tämä riittää.
Sylisi lämpö,
kunhan saan sen jälkeen
vielä enemmän.
Ja sinä sait.
Sait melkein koko maailman. Eikä minulle jäänyt
sinusta mitään.
Piru Se on joka
Istuu olkapäälläni ja
Naputtaa.
Takoo alasinta
Otsalohkoon ja
Nauraa suu
Sylkeä sylkien.
Piru Se on joka
Istutti sydämeen
Myrkkymuraatin.
Kasteli muurahaismyrkyllä
Ja iski silmää.
Ruhjotut haaveet
Raiskatut unelmat.
Miellekartan
kariutuneet
suunnitelmat.
Pöyristyttäviä
ikuisuus kuvia
silmäluomien alla.
Katulyhdyt kivitetyt.
Mukulakivikäytävät
irtokiviä väärällään.
Valoton tieni.
Kivinen polkuni.
Siellä kepeästi käy
kerjäläisen askel.
Aikamatka tulevaisuuteen.
Haavekuvia sammuneen
lyhdyn alla.
Kerjään sinulta
edelleen
murusia onnesta.
Eikä sinulta liikene
edes katsetta.
Minä vikisen ja
sinä viet.
Toteutuakseen ei
tarvinnut kuin yhden
vaivaisen erehdyksen.
Virheiden summa
on vakio.
Täydellisyys näyttelee
roolinsa
kunnialla loppuun.
Minä hakkaan
päätäni seinään.
Poljen varpaita
männyn juuriin.
Kompuroin polulla,
joka ei johda minnekään.
Eikä tämä elämä
näytä sitä
valoisaa puolta. Ei vaikka
tanssin alasti kuutamolla.
Uin kanssasi
kuun siltaan.
Minä tahtoisin paeta.
Karata
määräysvallastasi.
Sinä sidot
liekaa tiukemmalle.
Sanot,
että olen sinun.
Ikävä puskee
Takataskusta valoon
Päivä on synkkä.
Maalaishiireksi
Minä sinua kutsuin.
Pieni ja hento.
Käpälämäkeen
Ajattelin lähteä
Karata piiloon.
Kainaloiseksi
Tahdoit minut kotiisi.
En voinut tulla.
Äidin rinnoilla
Ihmislapsi elämän
Alkumetreillään.
Suussani maistuu
Katkeruuden kitkerä
kuohuva malja.
Sinä suutelet
Ikävän huuliltani
Kaipuun rinnasta.
Tänään en tahdo
Olla se rietas nainen
Vaikenen tyystin.
Lemmenliekkini
Liian kauan roihunnut.
Sammui itsekseen.
Tie jota kuljen
Ei johdata minnekään
Aika matelee.
Tuomien kukkiessa
minä valutan
kuumat aaltoni
hikinoroina
olkapäistä pikkurilliin.
Heiluttelen käsivarret
alleista vapaiksi,
Takapuolen selluliitin
levitän keväiselle
kedolle.
Ja sinulle
minä laulan lemmestä.
Vapisevalla äänellä,
imelän laulun
rakkaudesta.
Eikä sinulla
ole aikaa
minua rakastaa,
kun
Viidenkympin villitys
hengittää niskaan
Itken ikävääni.
Vaikeroin kokemaani.
Eikä sinulla ole
osaa eikä arpaa siihen.
Minun suruni on
pigmentoitu aivorunkoon.
Vaikea minun on siitä
irrottaa.
Suru valuu silmistäni.
Sydän räpiköi tulvassa.
Lehtokurppa lentää
soidinlentoaan.
Eikä minua rakasta kukaan.
Minun haluni.
Hirtettynä
lohenpunaisten
raappahousujen lahkeisiin.
Kaulaan asti
napitettuun
flanelliyöpaitaan.
Sinä sivelet takamusta.
Raappahousun pintaa
karheilla
työmiehen käsillä.
Etäisesti tuoksut
vanhalle viinalle.
Etovasti tupakalle,
joka kellastaa sormesi
keltaisiksi.
Sykit vasten syliäni.
Kovana kuin
emäkallio
pirttimme alla.
Minä olen avoinna
sinun tulla.
Vaikka silmäni
huutavat muuta.
Halu joka katosi
kärsittyihin vuosiin.
Halu
joka peittyi
harha-askeliisi.
Minä
En sinua halua.
Mutta poiskaan
en tahdo antaa.
Rakastanut olen
jokaista miestä
jonka viereltä
olen herännyt.
Rakastanut yön
tai vuosia,
rakastanut sen hetken
kuitenkin.
Jokaisen heistä
olen tallentanut
muistini sopukoihin,
Sillä,
yhtään hetkeä
en halua unohtaa.
Yhtään kosketusta
en kadottaa.
Suudelmaa,
kiihkeää hyväilyä
mielestäni pudottaa.

Rakastanut olen
jokaista miestä,
sillä
jokainen heistä
on ollut
rakkauteni arvoinen.
Ja heitä
on ollut
monta.
Sisilisko saappaassa
Hämähäkkejä taskun pohjalla.
Lukki kutoo ohuen seittinsä.
Vahvaksi siteeksi meidän kahden
maalliselle tomulle.
Kaikki muu katoaa
Luut ei maadu.
Jälkipolville löydöiksi,
sekoittuviksi rannan kivikkoon.
Sinä ja minä
epätoivon hetkellä.
Paljon ei maailmaamme
mahtunut.
Kielletty rakkaus
ja epätoivoinen teko.
Kallionkieleke ja yksi askel.
Hetkessä oli kaikki ohi.
Sinä minut
raadoksi rakastit
Rakkuloiksi sormenpäät.
Palkeenkielille pohkeet.
Vereslihalle koko
naiseuteni.
Eikä minulla ole
toiveita huomisesta.
Yksin minä kuljen
sokeana kaikesta.
Kuurona sanoista,
joita korviini huudellaan.
Käsi joka kättäni koskettaa.
Vaativana tarttuu olkapäistä.
Ravistaa vimmalla ja
sylkee päin kasvoja.
Herää kurja.
Suremalla suret
itsesi maan rakoon.
Matojen ruoaksi.
Koirien kuseskeltavaksi.
Liimataan höyhenistä
siivet.
Kudotaan silkkilangasta
kiiltävä haarniska.
Kedon kukkasista
hiuksille seppele.
Juhannusmorsiameksi
kutsukoon sinut
auringon kehrä.
Huominen tulee.
vaikka sen tänään kiellät.
Ei ole minusta
tälle tielle kulkijaksi.
Tielle,
jolla kohtalon sormi
osoittelee kivisille käytäville,
vääristä risteyksistä kääntymään.
Valo,
joka tunnelin päässä pilkottaa,
peittyy hetkessä ukkospilviin.
Rankkasateeen sammuttama
toivon kipinä,
syttyy jonkun muun silmiin.
Loittonee minusta,
luotuaan väärää mielikuvaa
ihmiselon
muuttumisesta oikeaan suuntaan.
Hetken on askeleeni kevyt,
Hetken livertää lintu oksalla
kevään kunniaa.
Minun tieni vie
keväästä syksyyn.
Auringosta sateeseen.
Sysimustaan yöhön,
jossa korpit nokkivat
kuin haaskaa.
Kadotettu valo
ikuisesti tavoittamattomissa.
Sydämeni itkee
korkotiilin kyyneleet.
Ja vesi joka virtaa,
kuljettaa aikaa alusta loppuun.
Minä suren rannalla,
sitä mitä ei ollut.
Tyhjän kohtuni kipu
kärjistynyt jokavuotiseen
kärsimysnäytelmään.
Ikävästä itkee sydän.
Vuodattaa kristalliset
kyyneleet itsekseen
keinuvaan kehtoon.
Sinut oli rakkaudella
alkuun saatettu.
Ajatuksella suunniteltu.
Ihmisen tahto.
Olematon
maailmankaikkeudessa.
Syntymän lahja
Liian lähellä kuolemaa.
Kohtalo heittää arpojaan.
Huskaa välillä ja
nauraa mustan viittansa alla.
Minä itken sinua tänään.
En olisi antanut pois,
kun kunnolla
en ehtinyt edes pitää.
Tuhannet valot
säkenöivät elosalamat.
Taivaankannen yllä
levittyvä tähtien valomeri.
Sokaisseet silmäni sumeiksi.
Sokkona kulkemaan.
Eksynkö polulta
Putoanko pitkospuilta.
Kannatko minut
käsivarsillasi suojaan,
vaivaiskoivun oksille keinumaan.
Rakasteletko suopursun
kukkiessa,
Cupidon viettäessä
keskikesän juhlaa.
Minun kuihtunut vartaloni
on rakkautta vaille.
Rohtuneet huuleni
janoten suudelmaa.
Tuhat päivää,
yhtä monta yötä,
olen rakkautta odottanut.
Sokona kulkenut,
Kivirekeni
täynnä
murskattua sepeliä.
Hienoksi jauhettua kivituhkaa.
Käteni vereslihalla.
Valjastettu varteni
täynnä piiskasi sivalluksia.
Alastomaksi riisuttu
pilkkaajien katseltavaksi.
Silmäkulmasta valuva
kyyneleeni
tummaksi värjäytynyt.
Kivenkovaksi kalvoksi
untuvaisen poskeni
pehmeälihaiselle pinnalle
liimautunut.
Korvani kuulevat
Silmäni näkevät
Vain mieleni on syvälle
tunteettomuuteen lukittu.
Itse osani valitsin.
Itse oman tieni alusta asti
kuljin.
Eikä päämääräkseni ole
asetettu kulkea helpointa reittiä.
Ruoskikoon ruoskasi.
Raiskatkoon varteni.
Jokainen parahdus
jota huuliltani en päästä.
on kunnianosoitus
niille,
joita kohtaan olen väärin tehnyt.
Musta enkeli.
Harsonmustaan
yöhön verhottu.
Repaleiset siivet
haroen epätoivoisina tyhjää.
Eksynyt laumastaan
kulkijaksi elävien joukkoon.
Värisevät siivet
hakkaavat haavat
rakkaudettoman
kulkijan olkapäähän.
Luunkalpeat rystyset
puristavat tiukasti
käsivartta.
Irrottamatta otettaan,
vaikka kyynel valuu
kulkijan silmäkulmasta.
Kohtalo laulaa
katkeamatonta sävelmää.
Kuin lohduttaakseen kulkijaa
jonka silmäkulmasta kyyneltä
ei kukaan ole pyyhkimässä.
Musta enkeli.
Laumaton kulkija.
Hairahdustaan
on niin vaikea
saada anteeksi.
Olen yksinäinen
onnen kerjäläinen.
Kivisillä kaduilla vaeltava
ihmisraukka.
Vaellan ihmisvilinässä,
etsien katsetta silmistä,
jotka vyöryvät vastaan.
Tämän aikakauden ihmiset
kadonneet harmaaseen massaan.
Upotetut katukivetyksen
vinoina höröttäviin saumoihin.
Uhmakkaina,
vaalivat yksityisyyttään.
Minun yksinäisyyteni
itkee katkeria kyyneliä.
Kipittää korkokengillään eteenpäin,
kuin hengenhädässä.
Vaikka sillä
ei ole kiire minnekään.
Ihmisten haamut liikkuvat
öiseen aikaan.
Asettuvat liki elävää lihaa.
Kiehnäävät itseään
yhdeksi elolliseen.
Paeten aamulla
täynnä varastettua
läheisyyttä.
Herättyäni itken
yön herättämää harhakuvaa.
Kaipaan unta ja sen
antamaa yhteyttä.
Olen enemmän yksin,
kuin eilen.
Minussa
ei ole yhtään kohtaa,
jolla sinun pehmeät
sormesi
eivät olisi vaeltaneet.
Ei tutkimatonta uurretta,
ei koskematonta
pintaa,
joka sinulle
olisi vieras.
Olit tallentanut
kartan minusta.
Piirtänyt muistiin reitit,
joita pitkin kulkea.
Ja nyt se on poissa.
Työnnetty sammuneiden
tunteiden kaatopaikalle.
Haudattu kaiken menneen
keskelle.
Eikä minusta ole opettamaan.
Ei opastamaan vierasta.
Ei löydy kärsivällisyyttä,
aloittaa kaikkea alusta.
Rakkaus on rakastettu loppuun.
Iho tutkittu,
hyväilty viimeiseen kosketukseen.
Minun haluni kääritään
sellofaaniin.
Katseltavaks,
mutta ei koskettavaksi.
Lausumattomat sanat.
Tekemättömät teot.
Roikkuvat taakkana
Paidan helmasta.
Puhdas taulu,
Alastomat raamit.
Juuri maalattu seinä.
Ajatukset piikkilankana
Pään sisällä.
Työkalupakissa
Vasara ja nauloja.
Niillä minä ripustan
Paitani raameihin.
Toteutumaton elämäni
Elämättömät hetket
Kaikkien tuijotettavissa.
En minä pelkää
vanhenemista.
En sitä,
miten nahkani kurtistuu.
En osaa surra,
ettei polveni ehkä kohta
enää taivu kyykkyyn.
Tai että selkä
on liian jäykkä,
kyyristelläkseni
kukkamaalla.
En ikävöi sitä
mikä on kertaalleen eletty.
Sillä elämätöntä
ei kukaan osaa tarpeeksi
viisasti ennustaa.
Mitä edessä on
se on avosylin
otettava vastaan.
Minun aikani
voi olla huomenna,
tai ensi vuonna.
Siihen
ei ihminen voi vaikuttaa.
Minä hymyilen tänään.
Sillä huomisesta ei
meillä ole vielä tietoa.
Suutele minua suulle.
Rakasta tänään.
Sillä huomenna
voi olla liian myöhäistä.