Kaiku

Ei ole minusta
tälle tielle kulkijaksi.

Tielle,
jolla kohtalon sormi
osoittelee kivisille käytäville,
vääristä risteyksistä kääntymään.

Valo,
joka tunnelin päässä pilkottaa,
peittyy hetkessä ukkospilviin.
Rankkasateeen sammuttama
toivon kipinä,
syttyy jonkun muun silmiin.

Loittonee minusta,
luotuaan väärää mielikuvaa
ihmiselon
muuttumisesta oikeaan suuntaan.

Hetken on askeleeni kevyt,
Hetken livertää lintu oksalla
kevään kunniaa.

Minun tieni vie
keväästä syksyyn.
Auringosta sateeseen.
Sysimustaan yöhön,
jossa korpit nokkivat
kuin haaskaa.

Kadotettu valo
ikuisesti tavoittamattomissa.
Sydämeni itkee
korkotiilin kyyneleet.

Ja vesi joka virtaa,
kuljettaa aikaa alusta loppuun.
Minä suren rannalla,
sitä mitä ei ollut.