Kaiku

Olen yksinäinen
onnen kerjäläinen.
Kivisillä kaduilla vaeltava
ihmisraukka.

Vaellan ihmisvilinässä,
etsien katsetta silmistä,
jotka vyöryvät vastaan.

Tämän aikakauden ihmiset
kadonneet harmaaseen massaan.
Upotetut katukivetyksen
vinoina höröttäviin saumoihin.
Uhmakkaina,
vaalivat yksityisyyttään.

Minun yksinäisyyteni
itkee katkeria kyyneliä.
Kipittää korkokengillään eteenpäin,
kuin hengenhädässä.
Vaikka sillä
ei ole kiire minnekään.

Ihmisten haamut liikkuvat
öiseen aikaan.
Asettuvat liki elävää lihaa.
Kiehnäävät itseään
yhdeksi elolliseen.

Paeten aamulla
täynnä varastettua
läheisyyttä.

Herättyäni itken
yön herättämää harhakuvaa.
Kaipaan unta ja sen
antamaa yhteyttä.

Olen enemmän yksin,
kuin eilen.