Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.
Minä olen rakastanut sinua niin,
että varpaissa tuntuu.
Olen vihannut niin,
että veri on kohissut päässä.
Ja minun käteni,
ne ovat sinut kuristaneet
ajatuksissani niin
monta kertaa.
Mutta tässä minä
jälleen voihkin,
omaa olematonta
olemassaoloani.
Ja sinä.
hiivit aamun tullen kotiin,
jonkun toisen sängystä.
Muistathan,
miltä tuntuu
pihakivet paljaan
jalkapohjan alla.
Miten tuuli liehuttaa
pitkää tukkaa ja
sade piiskaa
terävät pisaransa
vasten pehmeitä kasvoja.
Sen,
miten hiekka tuntuu
pehmeältä kämmenellä
ja valuu hitaasti
sormien välistä
takaisin maahan.
Tai miten
kesä maistuu
mansikoissa heinänkorressa
ja suolaheinänä,
jonka poimit pihatien penkalta.
Entä sen,
kun illan synkkä pimeys
peitti kaiken alleen,
ja vedit peiton tiukkaan
pääsi yli ja toivoit,
että aamun valo
antaisin pian armon.
Et sinä muista.
Ja jos muistatkin,
on se vain hämärä muisto.
Sinun elämäsi kulkee
kiireen kantapäillä.
Sisustaa kotia trendien mukaan.
Kulkee uraputkeen ja
unelmoi luksuslomista,
unelmavartalosta ja
rikkaasta miehestä.
Et sinä muista,
sitä pellavapäätä,
joka sormi nenässä
katsoi nousevaan aurinkoon
ja rukoili taivaanisää,
että saisi olla
ikuinen lapsi.
Kehityskeskustelumme
päättyi ovien paukkunaan.,
Kiristyneisiin suupieliin
ja kuluisiin viimeisiin sanoihin:
Ikinä tästä ovesta älä enää
astu sisään,
kun sen tänään suljet.
Aika ei katkea
vaikka
taksimittari on tikittänyt
loppuun.
Kuin kellon jousi
joka on vedetty äärirajoilleen,
minun kehoni jännittyy kaarelle,
sinun kosketuksestasi.
Minun sisimpäni kiehuu
Kohisee, kuin kraateri,
joka hetkenä
minä hyvänsä
syöksee sisuksistaan
kuumaa laavaa.
Sinut minä upotan
kuumaan syliini.
Keinutan kuin
pihamökin lattian alta
löytynyttä kissanpoikaa.
Eikä siinä minusta
ole mitään väärää,
että sinä lähelläni kadotat
kaiken matsomiehen roolistasi.
Sinä keikutat
olematonta persettäsi
edesssäni,
kuin onnenpyörää.
Enkä minä raukka
osaa irrottaa katsettani,
joka vartalollasi laukkaa
kuin auringon varjo
keväisellä hangella.
Olisiko astuttava
askeleet poispäin.
Käännettävä selkäni sinulle,
joka avoimesti
katseeni edessä keimaat.
Ei minulla ole siihen voimaa.
Ei tahtoa tässä heikossa
naisen kehossani.
Houkutukselle olen altis,
kuin Aatami,
jonka Eeva omenallaan vietteli.
Tekotissejä
Tekoperiä
Kiristäviä voiteita
Puristavia sukkia ja
Litistäviä housuja.
Siellä jossain
Nainen.
Tekoripsien ja
botoxhuulien peittämä
kummajainen.
Saunapuhdas
suomineito
unohdettu pellavapää.
Katosi aamunkoittoon
juhannusyön auringon
laskiessa ennen kuin
sen oli määrä.
Ulkonäköpaineet
painaa naiseuden
tavoittelijaa etsimään
oikotietään onneen,
Vaikka onni tulisi niin
pienistä asioista
kuin siitä,
että uskaltaisi olla
oma itsensä.
Sieluton minä,
sydänkin tunnoton
kuin kivi.
Häivähdys lämmöstä
jonka syntymän
hetkellä sain,
on poissa.
Silti sinä takerrut minuun
kuin takiainen puskista.
Asetut asumaan
uumalleni
kuin vyölaukku
itsemurhapommittajan
kupeilla.
Räjähdysaltis yhdistelmä
kuin Jin ja Jang.
Silti niiden tavoin
sulaudumme yhteen.
Olemme osana
toinen toistamme.
Varjosta valoon
pimeydestä aurinkoon,
meidän taistomme
tässä olevaisessa jatkuu.
Kuurosateessa
Lannanhaju saa
imelän vivahteen.
Otan saappaat jalasta ja
astun suoraan paskaan.
Se siitä
sivistyneisyydestä
koreasta ulkokuoresta.
Sisälläni asuu
pieni sontiainen.
Katoat käsistäni
kuin tuuli,
joka villinä kieppuu
puiden latvoissa.
Minun sylini
huutaa tyhjyyttään,
sydämeni kaipaustaan,
eikä niitä kai mikään
kykene tyynnyttämään.
Sinä vaellat
metsän siimekseen,
jossa suuret puut,
vuosikymmeniä nähneet,
sulkevat sinut syleilyynsä.
Metsä kuiskii
lempeää loitsuaan,
eikä päästä sinua
enää otteestaan irtoamaan.
Minun kaipuuni
kietoutuu keräksi.
ajan saatossa
surkastuneeseen
sieluuni.
Eikä kaipuu kai
kuole koskaan.
Sinua minulle
ei enää ole.
On vain kaukainen
muisto.
En tiedä
mistä olen tullut
Mihin olen menossa.
Tähän väliin mahtuu
kokonainen elämä
Joka sekään ei tunnu
olevan minun.
Kuljen lainavaatteissa
Jonkun toisen kengissä.
Puhun jonkun muun ajatuksia
vieraalla suulla.
Eikä peilistä katso takaisin se,
jonka pitäisi katsoa.
Peilissä tuijottaa
vieraat silmät,
Ei ollut minulla
päämääriä asetettu.
Päivä kerrallaan
ajelehdin vauhdilla,
mikä hyvältä tuntui.
Ei reittejä valmiiksi valittu.
Jokaisen arvoin
risteys kerrallaan.
Eikä tämä minun polkuni
lopulta niin
toivottomalta ole
yhtenäkään hetkenä
näyttänyt,
ettenkö sitä olis
eteenpäin jaksanut kulkea.
Tänään valitsen sen,
mikä oikealta tuntuu.
Enkä koe olevani
tilivelvollinen kenellekään.
Olen elänyt
kuten parhaaksi olen nähnyt.
Ei siinä itselläni ole
mitään kaduttavaa.
Jos joku häpeää minun tekojani.
Se olkoon häpeä hänelle,
Minä siitä en suostu itselleni
taakkaa harteille ottamaan.
Minun on hyvä olla.
Omatuntonikin on puhdas.
En tiedä
mistä olen tullut
Mihin olen menossa.
Tähän väliin mahtuu
kokonainen elämä
Joka sekään ei tunnu
olevan minun.
Kuljen lainavaatteissa
Jonkun toisen kengissä.
Puhun jonkun muun ajatuksia
vieraalla suulla.
Eikä peilistä katso takaisin se,
jonka pitäisi katsoa.
Peilissä tuijottaa
vieraat silmät,
Minä olen takertunut
niihin hetkiin.
Menneisiin unikuviin.
Haaveisiin,
jotka eivät koskaan
toteutuneet.
Ristiin rastiin
käveltyjä katuja,
Taloja,
joiden asukkaat ovat
sulkeneet oven viimeistä kertaa.
Hiljaa tuulessa
huokailevia puita,
joiden latvukset
tavoittelevat kuin
pitkin sormin kohti taivasta.
Olen taistellut
niiden muistojen puolesta,
jotka vannoin
sulkevani sydämeeni
ikiajoiksi,
etten niitä unohtaisi, Mutta
Kaikella on aikansa.
Joskus,
on vain pakko päästää irti.
Antaa ajan kuljettaa ja
ajelehtia kohti tuntematonta.
Kun tänään katson
sinua silmiin.
Ymmärrän,
ettei menneellä ole merkitystä.
Ainoastaan se,
mitä on edessä,
merkitsee,
Sydän tallentaa muistot.
Mutta jatkaakseen eteenpäin,
on jostain päästettävä irti.
Minä avaan ikkunat tuulen
kulkea vapaasti huoneissani.
Riisun itseni alastomaksi
ajatuksistani,
jotta uudella on mahdollisuus
astua sisään.
Ei ollut minulla
päämääriä asetettu.
Päivä kerrallaan
ajelehdin vauhdilla,
mikä hyvältä tuntui.
Ei reittejä valmiiksi valittu.
Jokaisen arvoin
risteys kerrallaan.
Eikä tämä minun polkuni
lopulta niin
toivottomalta ole
yhtenäkään hetkenä
näyttänyt,
ettenkö sitä olis
eteenpäin jaksanut kulkea.
Tänään valitsen sen,
mikä oikealta tuntuu.
Enkä koe olevani
tilivelvollinen kenellekään.
Olen elänyt
kuten parhaaksi olen nähnyt.
Ei siinä itselläni ole
mitään kaduttavaa.
Jos joku häpeää minun tekojani.
Se olkoon häpeä hänelle,
Minä siitä en suostu itselleni
taakkaa harteille ottamaan.
Minun on hyvä olla.
Omatuntonikin on puhdas.
Sanat jotka matkansa aikana
ovat muuttaneet muotoaan
niin monasti.
Tänään minä ne otan vastaan,
kuin en niitä koskaan ennen
olisi kuullut.
Sinivuokot ovat kukkineet.
Kevättulvat kuiviuneet
rannoilta.
Eikä aika ole kiertänyt kuin
yhden kierron akselinsa ympäri.
Minulla on kepeät jalat,
kuin lapsella konsanaan.
Sydän laulaa ja
elämännälkä on suunnaton.
Sinut minä asetan kehyksiin,
jotka ovat kuvaa odottaneet,
jo jonkin aikaa.
Eikä ole minulla kiire minnekään.
Antaa jalkojen tanssia,
niin kauan kuin ne jaksaa.
Kiroat minut,
kuten porton,
joka häpynsä maailmalle
avaa.
Eikä kuitenkaan
minun käteni kaikkea
tässä maailmassa
ole koskettaneet.
Sydämeni vuotaa verta.
Jokainen askel mittaa
syntieni määrää.
Jokainen henkäisy,
tehtyjä tekoja,
jotka kahleiksi muotoutuvat
muistojen helminauhaan.
Taivaanranta itkee
synkät pisaransa
pirskottaen päälleni,
kuin vihkiveden,
synninpäästöksi.
Minä.
Alaston totuus.
Sinun silmiesi katseltavissa.
Eikä minussa ole mitään,
Mitä minun tulisi hävetä.

Keritsit minut
alastomaksi
maailman synneistä.
Eevanasuiseksi 
Rakkaudenjumalattareksi
minun kehoni,
joka janoisena huusi kosketustasi,
muuttui.
Suupielet hymyssä
minä vaellan näillä
elämän valtateillä.
Eikä minulle mikään
Ole enää mahdotonta.
Sinun sylissäsi
on tulevaisuus.
Menneisyys kätkee
alleen sen,
Mitä en enää taakkana
aio mukanani kantaa.
Eilisen varjot
majoittuneet nurkkapöytiin.
Takertuneet menneeseen,
joka huuhdottiin
kitkerällä viinillä
kurkusta alas.
Runsaspovinen tarjoilija
kulkee pöydästä pöytään.
Tarjoaa mahdollisuuden
unohtaa.
Tippikukkaro helisee
tyhjyyttään.
Eikä minulla ole vaihtoehtoja.
Salaisuuksien viitta
joka eilispäivänä
vedettiin verhoamaan
minun menneisyyttäni.
Repsottaa tänään riekaleina
jalkojeni juurella.
Minun nimeni tatuoitiin
sinun nahkaasi.
Tuulen kuiskiessa rakkaudesta,
jota oikeasti ei ollut.
Minä kutsun tarjoilijaa.
Otan koko entisen elämäni edestä.
Nurkkapöydän varjot
itkevät hiljaa.
Niiden on aika ymmärtää irrottaa minusta otteensa
Kesäillan hämärässä
sirisee sirkkojen soitto.
Sinisiivet laskeutuvat
yöksi lepoon.
Meidän matkamme
on päättynyt
rantakaislikkoon
Suojaan
uteliailta katseilta.
Tarkkasilmäisiltä
kulkijoilta.
Kaislikon hämärässä
rakastelet minua
hitaasti ja pitkään.
Kuljen kanssasi
raukeuden satamaan.
Ja olen onnellinen.
Elämän valtatien
Ohituskaistalle
tahtomattani ajauduin.
Siipirikko
onnen kerjäläinen.
Nilkuttava
jalkapuoli.
Takapuolessani
palaa tuli.
Sydämessä
sammunut liekki.
Sinua minä rakastin.
Palvoin maata
jalkojesi alla.
Liian lujaa
tanssi elämä ripaskaa.
Laina saappaissa
rikkinäisissä sukissaan.
Vihellellen käännän
vilkun oikeaan ja
käännän kulkunu
vasempaan.
Minä olen
kadottanut totuuden.
Luonut seinille
harhakuvia
kuvittellisesta elämästä.
Sieluni silmät olen
sulkenut.
Peittänyt ne
näkemästä tätä
todellista elämää.
Sinulle minä
osoitan sanani.,
Käännän sinuun katseeni.
Etkä sinä huomaa.
Unen läpi hiippailen
silmäluomillesi.
Istahdan ripsien varjoon
punon hiuksista ahkion,
ja lasken hiljaa
pitkin nenäsi vartta,
ettet herää.
Yön hiljainen hämärä
huokailee kaihoisaa säveltään.
Sinun untasi valvon,
enkä tohdi herättää.
Suutelen sata suudelmaa.
Joista jokainen
on sydämestäni annettu.
Sinua minä rakastan
Vaikkei tämä rakkaus
kestä päivänvaloon.
Samasta äidistä
synnytty.
Saman isän
suojassa kasvettu.
Lapsuuden kesät ja
yhteiset hetket.
Kauniina muistoissa
siintää.
Nuoruuden innolla
jaksoimme rientää.
Nauttia, elää ja
surrakin välillä.
Oli elomme polku
suora tai väärä.
Oli meillä toisemme ja
riemuiset hetket.
Miten paljon
sinua rakastin.
Ei kai rakkaus
pääty koskaan.
Sinä vain lähdit
liian aikaisin.
Mua ootahan siellä jossain.
Olet siskoni rakas
sua kaipaan aina.
Olit elämässäin
vain hetken lainaa.
Kaikki kaunis mun mielessä
säilyy alati.
Olet ikuisesti oleva
sisar jota rakastin.
SInä kopistelit
kuraiset saappaasi
tuvan nurkkaan.
Heitit karvareuhkan
kaaressa
hyllyn päälle.
Takki ja nahkaiset
kintaat lensivät
tuvan penkille.
Ja siitä sinä nappasit minut
Lennossa,
kuin kevyen höyhenen
allesi pirtin pöytää vasten.
Tulit kuin maantiejyrä
ja otit naiseksesi.
Eikä minulla ollut
tarvetta vastustella.
Alkukantainen urokseni.
Juuri sinua olin kaivannutkin.
Sinisenkirjavan
tilkkupeiton
kiedon tiukasti ympärille.
Käperryn piiloon
maailman murheilta.
Käärin suruni syvälle
peiton uumeniin.
Sieltä minut herätelköön
unelmien prinssi.
Satukirjan upea
ritari.
Vanhan Suomi-filmin
gentlemanni.
Ja makeasti venytellen
Jäseniä oikoen.
Minä asettelen kasvoni
kauniisti tyynylle.
Hiukset lepäämään
ympärille.
Siinä minä herätettynä
odotan suudelmaa.
Suutele suulle.
Suutele uumalle.
Suutele kuumin huulin.
Herätä minut
Herätä haluni
Opasta rakkauden lumoon.
Takalukko
Ajatukset ottaneet
aikalisän.
Näppäimistöni
kasvaa sammalta
ennen pitkää.
Tunneryöppy heittää
holtitonta kärrynpyörää
Puskee tietään ulos
aivolohkosta,
Vaan minussa
ei ole tänään
järjen hiventäkään.
Ei yhtään kärsivällisyyttä
asetellakseni sanoja
oikeaan järjestykseen.
Katastrofaalinen sekasotku
Oksennetut sanat
pörimässä
sekalaisena möykkynä
silmien edesssä.
Hallitsematon hulluus
valtaa mielen.
Enkä yksinkertaisesti
jaksa kirjoittaa.
Kiirehdi
Olen matkalla
pois päin.
Erkanen sinusta
kuin pyrstötähti.
joka taakseen
ei uskalla katsoa.
Ei vilkuilla sivuilleen,
ettei auringonsäteistä
höyrysty ja katoa.
Meidän aikamme
on mennyt,
Varjommekaan eivät
enää kättele toisiaan
kuin ohimennen.
Suudelmat poskelle
tunteettomia hipaisuja
Läheisyyskin
värjöttelee piilossa
nurkan takana.
Ei uskalla antaa
tilaa tunteille.
Minä matkaan ajassa.
Yksinäisen kulkijan
yksinäisellä tiellä.
Olen matkalla pois.
Katoan sinulta.
Näistä jalanjäljistä
minua ei tunnista kukaan.
Tamburiinia hakkaa jossain
kerjäläisen käsi.
Anoo almuja,
elääkseen armosta
seuraavan aamun.
Eikä minulla ole
mitään muuta annettavaa.
Tiputan kuppiin
rakkauteni.
Sen jonka luotasi
pois vein.
Sydämeni on
vihdoin vapaa.
Varjonikin seuraa
jalanjäljissä.
Aamunkajo silmissäsi
hehkuu kilpaa
nousevan
auringon kanssa.
Silmäsi laulaa
Suusi toistaa
rakkauden säveliä.
Minun ihoni
vielä öisten kosketusten
jäljiltä hellänä.
Eikä tätä hetkeä
sovi kadottaa.
Se on ainutkertainen
meidän kahden elämässä.
Huomenna sinä olet poissa.
Minun ihoni muistaa
sinun käyntisi.
Vastasyntyneen
alaston lakana.
Merkkaamaton elämänkartta.
Puhdas ja viaton
kuin poutapilvi.
Ainoa merkintä,
syntyi.
Elämä edessä,
jota katselee
kysyvin silmin.
Minulla jo
takataskussa
enemmän tarinaa.
Avattuja ovia,
suljettuja ikkunoita
50 vuotta perse edellä
ylämäkeen.
Käännettyjä takkeja
saumat päällä päin.
Housujen repaleiset
lahkeet,
kuluneet persuukset.
Muistuttavat matkani
kaikista käänteistä.
Enkä yhdestäkään
virheestä oppinut mitään.
Tässä minä laulan
samaa
lemmenluritusta,
kuin 30 vuotta sitten.
Kaiho sydämessä
etsin sitä oikeaa ja
paikkaani
tässsä elämässä.
Olen pettänyt ja
tullut petetyksi.
Vihannut ja
ollut vihattu.
Rakastanut ja
tuntenut hyväksyntää.
Mutta rakkautta,
sitä oikeaa
sydämeni vieläkin janoaa.
Elämätön elämä
muuttuu painajaisiksi
Tuonelan portilla.
Kaksin käsin minä
hamuan kokemuksia.
Haluan rakastaa
jokaista miestä
joka minun
haluni sytyttää.
Suudella naista,
joka on kuin
itseni kuva.
Lopun edellä
rakastamisen taito
on ainut jolla
on merkitystä.
Minussa sykkii
kivisydän.
Mutta se sykkii elämää
joka on
intohimoisesti eletty.
Sanaton ikävä
roikkuu
myrskypilven lailla
katonrajassa.
Etsii katseellaan
maata
asettuakseen olemaan.
Minussa on
tutkimatonta pinta-alaa.
Laajalle levinnyttä
tupasvillaa
kasvaa kämmenpohjat.
Silmissä
sanattomat kysymykset.
Lukemattomat sanat
alkavat käänteisesti
lopputavuilla.
Ei auta taputtaa
hurmion hetkellä.
Sormet naputtaa
tyhjää.
Eikä mistään kuulu
pääskysen viserrystä,
joka lohduttaisi yksinäistä. Odottavan aika
on pitkä.
Sinut minä haluan
tähdeksi tuikkkimaan
taivaalleni.
Haluan kuuksi
valaisemaan
synkkää tietäni,
etten enää astuisi
sivuun tältä
elämäni polulta.
Haluan sinut
auringon säteiksi
Lämmittämään päiviäni.
Etten enää kylmää kohtaisi.
Eivätkä päiväni
olisi surusta mustat.
Mutta et sinä tule.
Et osaksi minua
Et elämäni valoksi
syttyä tahdo.
Minun silmäni
katsovat tyhjää.
käteni harovat kaukaisuutta.
Olen hämärän rajoilla.
etkä sinä kutsuani kuule.
Minun omatuntoni
oli mustan tomun
peittämä.
Katupölyn alle
piilotettu.
Kevään tullen
piilostaan kaivettu.
Ulkona
paistaa aurinko ja
minä tunnen kaatuvani
menneisyyden
taakan alla.
Miksi
kieltää himo
joka minussa asuu.
Miksi
torjua halu
jota kehoni tuntee.
Miksi
vaieta luojan luomista,
niistä mitä meille
jokaiselle on annettu.
Minun häpyni
huutaa miestä.
Sydämeni kaipaa rakastaa.
Käteni tahtoo koskea
Ja ihoni tuntea.
Häpeä asuu
kanssakulkijoissa.
Mutta minun
sieluni riemuitsee.
Sillä jokainen
ääneen lausuttu
ajatus
tuo sinut
lähemmäs minua.
Yhtymään yhdeksi
yöttömässä yössä.
Tämä elämäni
on irstauden irvikuvaa.
Kiimaisia käsiä.
Halukkaita suita.
Kaikki yhtenä
sekamelskana.
Enkä minä kiellä
niitä tanssimasta
hetekallani.
Kiellä soittamasta
himon sointuja
haureuden soittimista.
Sillä
Elämä on lyhyt.
Se on nautinnon tyyssija.
Jokainen hetki on
nautintojen summaa.
Enkä niistä yhtäkään
aio päästää silmieni
edestä nauttimatta
täysin rinnoin.
Sanat syövät
reikiä paperiin.
Töhertävät kuvottavat
tavunsa väärään suuntaan.
Kuka osaa lukea
oikealta vasemmalle.
Aivolohkot asettuvat
epäsymetriseen kehään
pääsi ulkopuolelle.
Taivas ripeksii
mustetahrat
valkeaan pintaan.
epäselvät kirjaimet
takertuvat epätoivoisina
paperin reunoille.
Liukuvat tahtomattaan
alas paperilta.
Eikä maailmassa
ole mitään kauniimpaa
kuin sanaton rakkaus.
Ei siihen tarvita mustetta,
eikä valkoista paperia.
Se on katseella selvää.
Kissankelloja
puoli sylillistä.
Niillä sinä
minut viettelit.
Kannoit tupaan.
Enkä minä
muuta tarvinnut.
Valmista kauraa
kissankelloilla niitetty
Kiimaiset kädet
riuhtoo minua
mukaansa.
Nälkäiset suut
tahtovat osansa. Eikä minun nahkani
kestä roikkuvia käsiä.
Ei hipiäni
hamuavia suita.
Minä ulvon
kuin susi kuutamolla.
Huudan tuskaa
jota kehoni
häätää pois.
Kuurupiilossa
elämän kanssa.
Kuin
kissa ja koira kilpasilla.
Sinä siristät
silmäsi viiruiksi.
Enkä minä uskalla
sanoa,
miten hullulta näytät.
Minulla on
punainen mekko.
Sain sen
vanhalta kosijalta
viimekesänä.
Enkä minä tiedä
miten istuisin.
Mekko on alle vesirajan.
Sinä siinä
Silmät sirillään.
Ja minulla alushousut vilkkuu.
Sua haluan niin
että sattuu.
Tuska rinnasta
sydäntäin
riuhtoo pois,
Mikset kuule sä rakas
mun ääntäin.
Sulle kutsua se
kaihoten soi.
Tämä elomme polku
on pitkä
Matka luoksesi
hitaasti käy.
Ei helppoa
ole mun tulla
kun en varmaksi
tietää mä voi.
Sä jos rakasta et mua enää,
mikset kertoa suoraan jo voi,
Etkä tuskassa antais mun elää
Yksin ikävää itkeä pois
Kyyneliksi minä muuttuisin
jos luotani lähtisit pois.
Ikävää laulaisi tuulet.
Tuskaiset sävelet
ilmassa sois.
Eikä mun sydämen
sykettä kuulis,
niin hentona se
sykkiä vois,
ettei pitkälti olisi matkaa
kun sen syke
kokonaan lakata vois.
Älä siis selkääsi käännä
Älä rakkauttasi kanna pois.
Älä toiselle lempeä vanno,
kun enemmän sua rakastaa voin.
Mun ikävä sydäntä polttaa.
Enkä ymmärtää kaikkea voi.
Mutta rakastan,
sen minä tiedän.
Mua kuulethan,
kun vielä kesän lempeät tulet soi.
Rakasteletko
Kanssani illan tullen.
Poistaisit puutteen.
Maahan sinut
on tallattu.
Poljettu
otsatukkaasi myöten.
Siinä sinun
itsenäisyytesi.
Vapautesi.
Sinun oma tahtosi
Onkin jonkun toisen.
Ei valhe kaunista
lausujaansa.
Itseäsi petät
eniten.
Suu toistaa
opitut lauseet.
Korvat kuulevat sen
mitä tahtoo.
Mustavalkoinen on
sinun elämäsi.
Vaikka vesiväreillä
olisi niin helppo
maalata se
kirkkaaksi.
Mihin minä
Miestä tarvitsen.
Enhän osaisi enää
Edes käyttää.
Sänkyyn lämmikkeeksi.
Kiukunpuuskan
nyrkkisäkiksi.
Kotitöiden jakajaksi.
Nalkutuksen
vastaanottajaksi.
Ehei.
Minä niihin
Miestä tarvitse.
Mutta kun sade
hakkaa kattoon
Ukkonen rytistää
takametsää.
Minä itken ikävääni
Kaipaan lämpimään
kainaloon.
Ikävöin urosta urheaa.
Ukkosen kidasta
Pelastajaa.
Etkö sinä nyt saamari
ymmärrä,
ettei naisen sovi
yksin pelätä ukkosta.
Ota jo kimpsut ja kampsut
hätihin joutuin jo ryntää.
Ettei tätä samaa sinulta
Tarvii moneen
kertaan pyytää.
Minä rakastan sinua
Vaikka välissämme
on tuhat ovea.
Rakastan,
vaikka matkalla
on meriä,
joissa virtaa
vettä kuutioittain.
Minä rakastan sitä
miten kaipauskin
muuttuu iloksi.
Rakastan kosketusta
kaiken sen odotuksen jälkeen.
Ole minulle syli
johon paeta.
Ole satama
johon rantautua,
Ole tähdet ja kuu
Loista tietäni valaisten.
Johdata elämääsi
Äläkä anna minun eksyä
vaikka mitä tielläni kohtaisin.
Eikä nuo tuhat ovea.
Ei meret tyrskyjä täynnä
Kykene minua sinusta
erossa pitämään.
Sinä olet minun.
Sillä se kirjoitettiin
tähtikarttaan
jo aikojen alussa.
Miten kertoa sinulle
joka iloitset elämästä.
Sinulle,
joka rakastat jokaista päivää.
Laulat rakkaudesta
ylistyslauluja,
päivän jokaisena tuntina.
Ettei minulla kenties koskaan
ole oikeutta siihen.
Että aikani on tässä.
Näissä päivissä.
Näissä lyhyissä hetkissä
jotka imen itseeni.
Muistaakseni kaiken
kun aika on mennä.
Enkä minä siihen kykene,
Minä annan sinun iloita.