Kaiku

En minä osaa
sanoiksi pukea.
En tunteiksi kirjoittaa
tätä kylmää
sisintäni.

Pitkät vuodet,
joina vaikenemaan
opettelin.
Kahluusaappaat jalassa
eteenpäin
tunnekuohuissa tarvoin.

Ja kun vihdoin
opin tunnottomana elämään,
luopumaan ajatuksista,
joita rakkaudeksikin kutsutaan.
Ei ollut enää ovea
josta astua kohti huomista.

Sinulla on ojennetut kädet,
joihin tarttua,
Silmät,
jotka kirkkaina loistaa.

Hymyilet,
etkä ymmärrä,
ettei minua
tunteettomuudelta
voi pelastaa.

Ei minusta ole
kanssasi kulkemaan.

Olen pysähtyneessä ajassa,
Kuin toteemipaaluun sidottu
uhrilahja.

Kaunis katsella.
Turmiollinen rakastaa.