Menneen rakkauden haudalla
on saattoväki pukeutunut
parhaimpiinsa.

Elämää nähnyt nainen,
punaisine kynsineen.
Puettuna räiskyvän punaiseen
de luxe-korsettiinsa.

Nauraa räkättää kuin
parhaimpina päivinänsä,
jolloin vierellään huojuva,
isomahainen
nuhjuisen frakin sisällä
lymyävä eliittiporsas,
ilotalon hämärässä huoneessa
työntyi häneen,
kuin siansaparo vastakirnuttuun voihin.

Ja nutturapäinen vanhus,
joka hiljaa haudan avoimella reunalla
huojuu.
Oli syntyessään Keijo
mutta vuodet Kylmäkoskella
päästivät Kertun valloilleen.
Vaan ei ollut hänen siltikään
ketään helppo rakastaa.

Eikä ole saattoväki
määrällä pilattu.

Rakkauden hautaanpanijaiset
eivät enää liikuta kyyneliin,
kuin rujot ja rammat.
Raahaa muistokseen hiljaa hymisemään
ne,
jotka joskus edes haaveilivat
kyvystä rakastaa.

Menestyjiä ei rakkauden päätös
vavisuta,
eivät edes tiedä,
mitä rakkaus on.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI