Kaiku

Sinua minä varistan
pala palalta
itsestäni.

Tomutan iholtani
kosketuksiasi,
jotka siihen
ovat tarttuneet lujemmin,
kuin koskaan
tarkoitus olikaan.

Riivin sydäntä rinnastani,
raastan niin,
ettei sieltä enää
tarttumapintaa löydy,
turhanpäiväisille
haaveille.

Käännän käteni
kämmenet ylöspäin.
Avuttomiksi,
avoimiksi väyliksi
puhaltaa taivaalle
niissä kuumottava
hengityksesi,
joka vielä kertoo
sinun muistosi yhä elävän
niissä.

Enkä minä katsettani
näistä kämmenistä
uskalla nostaa.
Sillä katseeni minut
kavaltaa,
miten palavasti sittenkin
rakastan,
vaikka sen itseltäni
kiellän.