Enkä minä
sinusta muista
kuin silmät.

Äänesi unohdin jo
ensilumen sataessa
pimeään maahan.

Kosketuksesi haihtui
iholta,
syksyn tuulien
tuivertasessa
puiden latvustoissa.

Suudelmat,
jotka vannoin muistavani
ikuisesti,
minä kadotin
ensimmäisten yksinäisten
öiden myötä.

Tuoksusi.
Sitä en kai koskaan
oppinut tuntemaankaan.
Minulle liian vieras,

Mutta silmät.
Ne ovat minuun palaneet,
kuin tulikuumat kekäleet
leirinuotioon.
Niiden katseelta
en koskaan pääse karkuun.

Seuraavat minua
muistona sinusta..
Hetkistä,
jolloin olit tärkeämpin,
kuin elämä itsessään.

Ja vaikka anon armoa,
unohdusta.
Ei minun sallita
sinun silmiäsi unohtaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI