Voi Isä.
Olit aina ja ikuisesti
se pieni poika
joka menetti äitinsä
vasta 16 vuotiaana.

Veljensä,
jo kätkyeen.

Muistan,
miten pienenä tyttönä
tuijotin tuota kuvaa,
jossa setä makasi arkussaan.
Pieni vauva vasta,

Sinulla oli keinoemo,
kuten äitipuolesi
itseään nimitti.
Ja velipuoli,
josta välitit

Mutta nuoruutesi elit
kuin kiertolainen.
Sukulaiselta sukulaiseen.
Ilman omaa kotia
onnea etsit.

Koti.
Kai siksikin se oli
niin tärkeä.
Olit elänyt liian kauan
ilman sen turvaa.

Ja suku.
Olit heistä niin ylpeä.
Lapsena tuntui,
että tunsit jokaisen
kummin kaiman ja
kaukaisen serkun.
Minua,
sinä vahdit kuin haukka.

Ymmärrän nyt,
rakkaudesta,
ainoaa lasta.
Vaikka silloin se ahdisti.

Sinä olit aina se,
joka kyyditsit
kaveritkin.
Sama jatkui omien
lasteni kanssa.

Pappa oli aina
rientämässä apuun.
Ei parempaa pappaa
olisi voinut olla.

Ja aina sinulla oli aikaa.
Aikaa auttaa.
Vaikka yrittäjä olitkin.
Lapsena istuin ylpeänä
kyydissäsi ja kyselin
vastantulijoiden nimiä.
Sillä sinä morjestit kaikkia
ja kaikki morjesti sinua.

En muista,
mutta olen heillä ollut töissä,
vastailit.
Senkin olen sinulta perinyt,
Hyvän kasvo- ja huonon
nimimuistin,

Eikä ollut kai asiaa
jota et olisi osaanut
korjata.
Autoista televisioon.
Leikkimökin rakentamisesta
kissan kiipeilypuuhun.

Ja se kerta,
kun äiti suuttui,
kun olit linnuille rakentanut
oman rivitalon.

Ja voi isä.
Miten monasti olimme
napit vastakkain.
Minä nuoruuden innolla.
Sinä kaikkitietävänä.

Ei ollut kerta tai kaksi,
kun ovet paukkuen
lähdit luotani suutuspäissä.
Ja tovin jälkeen palasit.

Ei meillä pyydelty anteeksi.
Takaisin tulo tarkoitti sitä
että
Se oli vanha juttu jo.

Voi isä.
Miten minä
tunsinkaan syyllisyyttä
sinun kuolemasta.
Olit ollut matkalla
pelastamaan epätoivoista
minua.

Sinä syksynä
menetin melkein kaiken.
Mutta isän lähdettyä
kaikki maallinen tuntui
sen rinnalla
vähäpätöiseltä.

Isä.
Huomenna on
viisi vuotta kuolemastasi.
Muistan viimeisen isänpäivän,
kuin se olisi ollut eilen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI