Vuosikymmenten
katkeroituneet muistot,
ovat muotoutuneet
uurteiksi kasvoilleni.

Muovanneet katseeni
lempeän hehkun teräkseksi,
joka irvokkaana
silmistäni hohtaa.
Kyin
halpamaineisen ilotalon
punaiset lyhdyt ikkunoista.

Ja minä värisen hiljaa,
sinun kosketuksesi alla.

Avaudun
kosketus kosketukselta,
uomaksi kättesi kulkea.

Puhdistaudun muistoista,
ettei niitä enää kasvoiltani
kykene lukemaan.

Minun aikani on olla
hetken rakkautesi välikappale.
Kosketustesi alusta,
jota malttamattomana sivelet.

Kuin lamppua,
josta hetkenä minä hyvänsä
siihen kahlittu henki
syöksyy ulos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI