Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.
Rimppakinttuisesta
tytön tylleröstä.
Hehkuvaposkiseen
impeen.
Kulkenut olen
reippain mielin.
Odottanut jokaisesta
päivästä
eilistä
parempaa.
Aikuisuuden
kynnyksellä.
Maailma löi
avokämmenellä.
Osoitti paikkani
varmoin ottein.
Tässä jonossa
ei etuilla.
Eikä kaikilla ole
mitään asiaa
jonon
kärkeen.
Tuskanhiki otsallani.
Tarvon viimeisiä
metrejäni.
Kukaan ei vaivaudu
edes kertomaan,
miten pitkään
taivaltani kuljen,
Mutta
aurinko paistaa.
Sama aurinko,
joka rimppakinttujani
lämmitti.
Sieltä se taivaalta
kurttuisen nahkani
poimuja palvoo.
Eikä minulla
valittamista. Tätä ihmisen
elämä on.
Keskenkasvuista
Väärään mittaan
kutistunutta.
Elämää tämä
vain on.
Hihansuut roikkuu
polvissa asti,
Lahonnutta
minussa kaikki.
Vesittyneitä
lupauksetkin.
Rakkaus
vapailla markkinoilla.
Säännöstelyn ajat
takanapäin.
Rikkurit ja
ruskea kieliset
kirkonmäellä
jalkapuussa.
Häväistyt neidot
vihkivedellä
pirskoteltu
synnittömiksi.
Ritarien aika
on kuljettu
hiirenhiljaa
ohi.
Sivuutettu
sivulauseilla.
Minä olen
enemmän kuin
halpamaineisinkaan
huora.
Voisithan edes
yhen yön
koettaa.
Koeajosta ei
maksua peritä.
Maksun aika
tulee vasta,
jos
päätät pitää.
Ahdistuneet katseet
runnotuissa
ruumiissa.
Kello lyö
puoltayötä.
Jossain pääsee
ilmoille lapsen
ensiparkaisu.
Rakasta minut
ehjäksi.
Laastaroi.
Sivele salvaa,
joka mustuneen
sisimpäni
parantaa.
Puhalla helläksi
vereslihalle
syöpynyt
sydämeni.
Rauhoitu vierelleni,
että hetkeksi
minäkin
löytäisin
rauhan.

Tyhjän sylin
syndrooma.
Nuuskin
vauvantuoksua,
rappukäytävän
lastenvaunuista.
Hivelen
varaston hyllyltä,
vuosikymmenten
takaisen
nutun
pehmeää pintaa.
Seinän takana
lapsen
hiljainen itku,
herättää
aamuyön tunteina.
Rintoja kiristää.
Kohtu,
kuin
synnyttämään valmis.
Minä riisun yöllä paitani,
se on selästä märkä.
Kuukautiset loppui
jo puoli vuotta sitten.
Aallon harjalta
vauhdilla,
pohjaa myöden.
Kylmää ja hikistä
matkantekoa.
Vuorotellen.
Menettämisen pelko.
Katoaako
naiseus minusta.
Selätit minut.
Raiskasit
kohteliaammin kuin
kukaan toinen
aiemmin.
Olen häväisty
sivistyneesti.
Kuin
alikulkutunneli
kirkkaanpunaisin
garaffitein.
Jos osaisin
rakastaa.
Tai kykenisin
tuntemaan,
läheisyyden.
Tietäisin,
mitä onni on.
Tai pystyisin,
tallentamaan
muistosi sydämeeni.
Mutta.
Olen musta aukko.
Vieras
maantie.
Tunnistamaton
esine.
Tuulentupa,
jolla on
kuttaperkainen
sydän.
Enkä minä
tiedä.
Mitä
rakkaus on.
Kihelmöit ihollani.
Kuin kastepisaroiden
helinää
on kosketuksesi
kaiku,
joka vartaloani
hyväilee.
Minun varteni,
kosketuksistasi
hellä,
sykkii kiivaana
rakkautemme tahtiin.
Eikä yö,
tunnu päättyvän
koskaan.
Sata pientä kuolemaa,
säkenöivää
tähtisadetta
taivaankannella.
Rakkautesi
viipyy ihollani
vaikka jo
irrottauduit minusta.
Kaksin käsin
hamuan sinusta
osaa
itselleni.
Rakkauttasi
janoan,
kuin kulkuri
öistä sijaa,
päänsä kallistaa.
Etkä sinä
kutsuani kuule.
Huuliltani luet
vain
pelkkää
sanahelinää.
Osaksi sinua
tahtoisin
päivästä päivään
asettua.
Rakastaa
kuin
kukkanen
sadepisaraa.
Kaukaisuuteen
kääntyy sinun
askeleesi.
Loittonee selkäsi,
ennen kuin edes
ehti tähän
asettua.
Kuohuvana koskena
ryöpsähtelet
vasten poveani.
Koriset,
kuin
myllynratas,
joka hankaa
ruosteiseen
saranaan.
Sinulla on
luisevat sormet,
kuin
tuonelan
matkamiehellä.
Katse,
joka hehkuu
tulta.
Eikä minusta
ole
sinua itseltäni
kieltämään.
Yö yön jälkeen,
vapisen
kiihkeässä
sylissäsi.
Aamun tullen,
katoat,
kuin
sinua ei olisi
koskaan
ollutkaan.
Mouruat
kuin kolli
kuutamolla.
Iänikuisella,
vanhalla 
nuotilla.
Eikä minun
korvani
kykene
kuin
suodattamaan,
riitasoinnut,
jotka
tärykalvoiltani
yrittävät
tajuntaani
iskeytyä.
Koruttomia lauseita,
päivä
päivän jälkeen
raapustan
ruttuisille sivuille,
riekaleiseen
ruutuvihkooni.
Maailma on
huokauksia täynnä.
Rikkinäisiä
ihmissuhteita.
Hajoitettuja perheitä.
Alkoholinhuuruisia
äitejä ja isiä.
Keskoslapsia
keskolan
lasikaapeissa.
Huumeneuloja
kotilähiön
hiekkalaatikolla.
Lapsen kädessä
käytettyjen
kondomien
koko kirjo.
Jokaisena aamuna
aurinko nousee
kaikille,
samalle taivaalle.
Laskee illalla,
jättäen
maailman kärsimykset
taakseen.
Ei ole minusta
pelastajaksi.
Ei helmoiksi
ihmislapsen
itkeä ikävää.
Sylini reunat ovat
rajalliset.
Sydämeni täynnä
surua.
Maailman raadollisuutta.
Kosketat minua,
kuin lukuisina iltoina
ennenkin.
Liut hitaasti lähelle.
Yhdyt yhdeksi,
sulaudut minuun,
kuin kuunsilta
veden kalvolle.
Huokausten kaiku
kimpoaa
huoneemme seinistä.
Ympäröi kaksi
ihmislasta.
Tuudittaa syleilyssään,
hurmion
vuoristoradalle.
Enkä minä enää
muita halua
Rakastaa.
Jumalten kuvia
verkkokalvoilla.
Totuuden etsijää
rienaavat
riettaat suut.
Omakuvaksi piirtyy
illuusio
totuuden ja valheen
rajamailta.
Uskossani olen
heikko.
Lihanhimoni hallitsema.
Valheellisen rakkauden
viittaan
kääritty.
Kesyttömänä
kiepun sinussa.
Kuin sumu
kesäyön hämärässä.

Otan otteeseeni.
Kadotan itseeni.
Enkä päästä pois,
vaikka armoa jo
anelet,
kaikkesi antaneena.
Rakkauskin hiipuu
hiljalleen
viimeisen orgasmin
myötä.
Minussa
menneet vuodet
liukuvat sopuisasti
toinen toistensa
vanaveteen.
Taantumasta
ylenpalttiseen loistoon
ovat kasvoni
jaksaneet
pyyteettömästi
edustaa sitä,
mikä sisälläni asuu.
Ruusunnupusta
Takiaispalloksi
Olen vuosien saatossa
venynyt,
joustanut kuin
kumipuun mahla.
Tänään olen tässä.
Eikä minua enää
pienet tuulet
edes heilauta.
Hengenhädässä
kauhon
rakkaudettomassa
maaperässä,
vettyneessä
hetteikossa.
Ristiaallokossa
hiuksetkin irtaantuvat
päänahasta.
Eikä muistostasi
rantaan nousussa
minussa asu enää
kuin
häivähdys.
Ketunleipä
napinlävessä.
Hämähäkki
olkapäällä.
Paljaat varpaat
ja takkuinen tukka.
Ei ole kiire
minnekään.
Aurinko hymyilee
pilvettömältä
taivaalta.
Kasvukipuja
nivelrikkoisissa
nilkoissa.
Kehräätkö minulle
sukkalankaa,
jos rapsutan
leuan alta.
Silakkapalkalla.
Kuka kutoo
palttinan
kangaspuissa.
Koppurasormia
kiristää.
Aika sipsuttaa
pikkuriikkisillä
piikkikoroilla.
Hienostelee
ehtoopuolella.
Ei muka kiirettä
minnekään.
Ajanhammas
kaluaa
kaulavaltimolla.
Himoitsee
sykkivää verta.
Vielä se virtaa,
vaikka isäntä
rapistuu.
Vaan kello tikittää.
Kaikuna
korvakäytävissä.
On tämä
elämä jo nähty.
Huominen toistaa
eilistä.
Eikä tätä päivää,
huomenna enää
muista kukaan.
Jokaisena päivänä
jona taivas itkee
maailman pahuutta.
Jokaisena päivänä,
jona meri pauhaa,
puhdistaakseen
maailman kurjuudesta.
Minä kuljen tielläni,
ummistetuin silmin,
etten omaa kurjuuttani
mitättömäksi tuntisi,
Vellon itsesäälissä
kuin pahainen houkka.
Tyydytyksen tunteet
jokaisella askeleella,
itse
levittämälläni
piikkimatolla.
Häpeän,
niitä tekojani,
joita rakkauden nimissä
olen tehnyt.
Rakastanut sinut
hengiltä.
Rusentanut,
kuin pistaasin kuoren
sormieni välissä.
Eikä sinua enää
edes tekohengiyksellä
voinut pelastaa.
Ikuisuus itkee
välillämme vellovaa
aikaa.
Kaukaisuuteen sinä
katoat.
Eikä elämässä auta,
kuin kääntää
puhdas lehti.
Kuusenkerkästä
avaruuspölyksi.
Rakkauden janoiseksi
mustaksi aukoksi.
Minuuteni askel askeleelta
muotoutuu.
Aika-avaruudessa
menneisyys ja tulevaisuus
kättelevät toisiaan.
Sinä katoat
jatkuvaksi liikkeeksi
mustaan aukkoon.
Olet viimein
kokonaan
minun.
Auringon säteiksi
tahtoisin taivaalle
liitää.
Valaista maailmaa,
lämmittää
poskesi pintaa.
Hyväillä hellästi
lämpimäksi.
Koskettaa varkain,
salaa.
Asettua iholle.
Kulkea matkassa,
sinussa.
Tuntea.
Olet siinä.
Kadotan sinut.
Tuulen mukana
leijailet,
kuin aikansa kukkineet
ruusun terälehdet.
Valut käsistäni,
soljut purona
hitaasti
vapauteen.
Enkä minä
enää osaa
edes itkeä
käännettyä selkääsi.
torjuavia käsiäsi.
Olen alistunut
olemaan
olematon,
pelkkä huomionkipeä
raukka.
Herätät minussa
nukkuvan leijonan.
Saalista vaanivan
shakaalin.
Alkupaloiksi sinun
miehisyytesi nappaan.
Kahlitsen itseeni
kuin maaorjan
raskaaseen ikeeseen.
Enkä minä
saaliista luovu.
En kauppaa käy
käypästä tavarasta.
Sinut olen merkannut
itselleni valinnut.
Minä vien ja
sinä vikiset.
Siinä se nykyaikainen
tasa-arvo.
Tulisitko
yksinäisiin iltoihin.
Asettuisitko
pimeneviin öihin.
Koskettaisit
kun kaipan kosketusta.
Painautuisit
minuun kun halusta
varteni särisee.
Olisit siinä vielä,
kun aamu sarastaa.
Hyväilisit hiljaa minusta
unenrippeet.
Sanattomuus
kaatuu
kuin
kylmä vesi
niskaan.
Tunkeutuu
kylmin sormin
kaula-aukosta
sisään.
Koskettelee
lämpimän ihoni
kananlihalle.
Puraisee
lähtiäisiksi
merkkkinsä
olkapäähän.
Jättää jälkeensä
painostavan
hiljaisuuden.
Odotan yhä
sanoja,
jotka jätit
sanomatta.
Kietoudun varteesi
tiukasti kuin
mustekala
pyörän tarakalla.

Ikiliikkujaksi sulaudun
kehosi jokaiseen
liikkeeseen.

Asetun lanteillesi,
kuin sinuun
juurrutettu.
Tästä en enää
lähde pois.
Kosketuksesi tuoksu
ihollani.
Minä pakenen luotasi,
kuin muukalainen,
vieraaseen maahan
karkotettu.
Kuuraan kynteni verille,
sormenpäistä nahat
pesuveteen.
Ruoskin itseni
verinaarmuille,
iholta tuoksusi
kuorin kuin
kärpäspaperin.
Siltikin tunnen
miten olet tarttunut
minuun.
Leijailet ihohuokosista,
kuin myskin tuoksu,
suitsukkeesta.
Huudan tuskaani
apua luojalta.
Johdatusta unohduksen
maantielle.
Kulkemaan kuin kerjäläinen,
almuja anova
raukka.
Takiaisena
takerrun sinuun.
Varjelen harhakuvaa
rakkaudesta.
Viljelen kliseisiä
lauseita.
Enkä
kuolemaksenikaan
muista miltä tuntui
olla oikeasti
haluttu.
Makumatkalla
ihollasi.
Viekkaana taiteilen
vesi kielellä.
Suutelen varpaitasi,
huokailen
hengityksesi tahtiin.
Kulinaristinen nautinto
josta ei saa
tarpeekseen.
Kadotettuja ovat
rakkauden sanat.
Unohdettuja lupaukset.
Kaipuu koputtelee
ulko-ovea.
Astuu varoavasti sisään,
tehden tilaa
ikävälle.
Käsi kädessä,
huokausten
saatossa,
siunataan rakkauttamme
viimeiselle matkalle.
Ja saattoväki myhäilee hiljaa.
Liian kaunista olikin,
ollakseen totta.
En minä
tässä hetkessä häpeä,
kuin hallitsematonta
haluani sinuun.
Kadonnutta ajantajua ja
liian äkkiä riisuttuja vaatteita.
Kun tartut lanteitteni
hekuman hetkeen.
Ajelehdit valtoimeenaan,
minuun
kuin kuohuva koski,
keväisessä purossa.
Minun häpeäni
muuttaa muotoaan.
Asettuu huokailemaan
hauraana,
kiimasi tahtiin.
Enkä silloin kysele
moraalini perään.
Tähän hetkeen
voisin asettua
asumaan.
Tahtomattaan takertuu
muistosi minuun.
Asettuu asumaan.
Ikäväksi majoittuu,
joutilaaseen
sydänalaan.
Sekavaksi muotoutuu
tunteitteni
vuoristorata.
Pysähtyy
ilman vauhtia,
jättäen matkustajat
kesken matkaa.
Sinua minä kaipaan.
Kosketustasi janoan.
Muistosi vain hauras
unikuva.
Minun uneni
katkonainen,
kuin tuulen ujellus.
Huomenna,
muistosikin enää
hento värähdys huulilla.
Kevään kynnykselle
astun malttamattomin
varpain.
Kengätönnä,
sukatonna,,
jaloin
monta kesää
nähneinä.
Kuin liinaharja varsa.
Otan ensiaskeleita.
Annan auringon
hiljaa hiipiä
kiinni ihoon.
Leikkiä varjoin,
tarttua tukkaan.
Lämmittää varpaita,
posken nukkaa.
Kevään kynnykselle
Astun malttamattomin
varpain
Jos tietäisit,
mitä päässäni liikkuu.
Et kysyisi,
olenko sinun.
Nyökkään.
Se riittää.
Enkä kerro sinulle
heistä kenestäkään,
joita myös
rakkaudella ajattelen.
Sinä naurat.
Herskyvän iloisen naurun.
Kosketat minua
poskeen.
Silität hiljaa,
varoen,
hitaasti,
kuin herättäisit
nukkuvaa.
Sinun käteesi
minä tartun.
Pysäytän sen
siihen.
Painan tiukasti
vasten poskeani.
Kunpa aika
pysähtyisi.
Katoaisi kaikki
maailman murheet.
Tyyntyisivät
tyrskyävät vedet.
Katoaisi pimeys
mielestäni.
Älä mene pois.
Tässä on hyvä olla. Silmistäsi luen,
sinun on
mentävä.
Kietoudun sinuun
kuin liaani.
Liian tiukalle emokasviin
takertunut.
Takerrun varteesi.
Tahdon
sinua koskettaa.
Koko varrellani,
varttasi rakastaa.
Hyväillä hellästi
tuudittaa uneen.
Suudella hitaasti
aamun tullen.
Kietoudun sinuun.
Tukehdutan otteellani.
Vaikka vain
tahdoinkin rakastaa.
Kaikki sateenkaaren värit,
minä maalaan
paletista.
Sutaisen seinälle
sattumanvaraisesti.
Iloiseksi kaokseksi,
mieleni kuvajaiseksi,
Suutelen sinua
sormenpäihin.
Kerron,
etten osaa elää
ilman sinua.
Naurat.
- En minä minnekään
ole menossa.
Riisut minut
alastomaksi.
Et vaatteista,
vaan sanoista.
Eikä minulla sinulle
ole enää mitään
sanottavaa.
En minä
sanomattomia sanoja
kadu.
Kadun sanoja,
joita sanoin.
En
tekemättömiä
tekoja
anteeksi pyydä.
Pyydän tekoja,
jotka tein.
Oleva muuttuu
olemattomaksi.
Ajanratas harppoo
askelia,
kuin
viimeistä päivää.
Eksyksissä
olen itsessäni.
Tuntematon
tutussa kuoressa.
Etkä sinä sano
ymmärrän.
Vaikka niin toivoin.
Tänä yönä leijailen
tähtipölynä.
Katoan säihkyen
avaruuteen.


Valun sormiesi välistä,
ettet minua ehdi
kiinni itseesi haroa.


Ajelehdin vapaana kauas
kaukaisuuteen.


Palaan
Jos palaa.


Et rakkauttani voi 
hallita.
Et sydäntäni
vaatia.


Et minua itseesi
kahleilla vangita.


Hyvästiksi sinulle
vilkutan.
Vapaana loistan
kirkkaammin,
kuin vuosiin.


En minä näe elämää
siellä,
mistä se on kadonnut
jo aikojen alussa.
En näe lämpöä sinussa,
joka olet syntymässäni
valuttanut kirouksen päälleni.
Määräämättömiksi ajoiksi,
ristiksi matkaani olet
langetettu.
Haamuna haikailet
niskani nukkaa,
hengität viimaa,
joka jääksi minun
sydämeni jäädyttää.
Eikä minusta ole
sinun nimeäsi kiroamaan.
Ei nauloja arkuusi
lyömään.
Olet lihassasi heikko.
Enkä minä tekopyhyydessäni
lopulta
ole yhtään sinua
parempi.
Menneisyys kurkistaa
verhottomista
ikkunoista.
Vyöryää sisään
nurkkalautojen takaa,
hatarasti naulatuista
kantavista rakenteista.
Syleilee minua
karhun kokoisella
syleilyllä.
Upottaa pehmeään
syliin,
eikä päästä
otteestaan.
Harhakuvia,
menneestä.
Niitä se minun
muistiini lataa.
Eikä auta,
vaikka koetan
astua ovesta,
jonka tulevaisuus
minulle avaa.
Olen jumissa
menneisyyden otteessa.
Ummistetuin silmin
katson maailmaa.
Hengitän ilmaa,
joka suodattuu
muurattujen seinien,
lukitun oveni
takaa.
Silmäkulmasta
häivähtää varjot.
Röyhkeät kulkijat,
jotka oveani koputtaa.
Ei tarvitse minun
kenellekään todistaa,
miksi
itseni olen
lukinnut.
Omaan itseeni olen
paenut.
Kun raiskatut pihat,
tärveltyneet talot,
huutavat tyhjyyttään.
Elämää,
joka niistä on paennut.
Eikä minulla ole tarvetta
poistua maailmastani.
Astua kärsimyksen
kujille,
joilla jo liian moni kulkee.
Olen kadottanut
sanani.
Huuleni huutavat
tyhjää.
Eksynyt
todellisuudesta.
Harhailemaan elämässä,
jossa ei ole mitään
omaa.
Olemattomaksi
muotoutunut.
Vääristyneeksi
minäkuvaksi,
astelemaan jäljissä,
joita vain toiset
jättävät.
Keinun sinussa,
Silmät vielä
sikkurassa.
Hereillä.
Silti unen
rajamailla.
Katseesi,
kuin kauriin.
Silmät silmissäni.
Sanovat.
näin on hyvä.
Tässä hetkessä
on
viime yön huuma.
Enkä minä sinusta
halua irrottautua.
Ihan hiljaa
vain asetun
ihollesi.
Minun edessäni
sinä kuoriudut
itsekkyyden
viitasta.
Laskeudut
miehisyyden
yksinäiseltä vuorelta.
Asetut
olemaan lähellä,
inhimillisenä itsenäsi,
paljaana
vaatimuksista,
joita maailma
sinulle asettaa.
Eikä enää
ole kiire minnekään.
Ei tarvetta
osoittaa,
omaa
kaikkivaltaisuuttaan.
Tänään olen
takaumia täynnä.
Jumaltenkuvia
verkkokalvoilla.
Anteeksi antoa ja
katumusta.
Tänään sinä
kosketit sisintäni.
Kutsuimme
yhteen ääneen
luojaa.
Huusimme
hurmiossa.
Värisimme kiihkosta,
kuin kaksi
eksyksissä
kulkenutta.
Yhdeksi lihaksi
yhtynyttä.
Tahdottomaksi
muutun käsissäsi.
Marionetiksi
muotoudun.
Huokaukset
valittavat hiljaa
huoneessa.
Piiloutuvat
seinäpaperin taakse.
Unohtuneet
eilisen lupaukset.
Pyörretyt sanat
huulillani.
Äänetömäksi
mykistyn vierellesi.

Sinulleko keimailen,
kun
tuli sammuu
pesästä.
Savu laskeutuu
verhona maahan.
Sinulleko minä
tanssin
seireenin tanssin.
Hivelen ihosi
omalla tuoksullani.
Asetun sinuun,
enkä lähde
pesemälläkään
pois.
Painaudun kiinni
kun
verhot vedetään
ikkunoihin.
Ovi salvataan
sisältä.
Tanssitko silloin
kanssani.
Astut askeleesi
askelteni jälkiin.
Tanssitko, ettei kiihkoni
katoa
varjoihin,
joita kuu huoneeseen
verhojen raosta luo.
Kärsimykseksi
rakennan
rakkauteni.
Taakaksi
riemun sijaan.
Viitaksi liehumaan
harteillani.
Lepattamaan
jokaisen
huokauksesi tahtiin.
Syyttävä sormi,
joka osoittaa
langennutta.
Kääntyy itsevarmasti
itseäni
kohti.
Häpeää minä
tunnen
tuskassani.
Sillä
tukehduttaen
sinua en voi
rakastaa.
Jokaisesta huokauksesta
käsivarsillasi.
Maksan hintaa,
jolle ei koskaan
kirjoitettu
ylärajaa.
Nautinto,
joka korotti
kosketuksesi
toiseen potenssiin.
Kuoriutuu iholtani,
kuin kesivä nahka.
Hitaasti.
Ilman kiirettä
minnekään.
Synnin palkka
on ikuinen arpi
muistoissa.
Aikakausia
joita kaivat
minusta esiin.
Peittää pölyinen
menneisyyden
peitto.
Tuskaisena
käännän sinulle
selkäni.
Pakenen katsettasi
kuin rikollinen
piiloutuen
naamion taakse.
En minä
hyväksyntääsi
kerjää.
En tekojani
selittele.
Eletyssä elämässä
on nimikirjoitukseni
painettuna
syvemmälle kuin
kuviot
kuolinnaamiossa.
Tällaisena minä
itseni sinulle
annan.
En minä sinulle
ylistysvirsiä
veisaa.
En esirukousta
puolestasi
lue.
Taivaankannella
tuikkii
satoja tähtiä.
Sade joka
piiskaa
kaiken alleen,
tulee vasta
huomenna.
Sormenpäällä
piirrät selkääni
kuvioita.
Enkä minä arvaa,
kirjoitatko,
vihaan,
vaiko rakastan.
Sinun katseesi
ei kerro
paikkaani rinnallasi. Olenko olemassa
ollenkaan.
Anelen sinulta
ymmärrystä.
Rukoilen
hyväksyntää.
Mutta jäiset
silmäsi.
kieltävät
anteeksiannon.
Eikä välillämme
jää
kuin syvä kuilu,
joka on mahdoton
kuroa umpeen.
Tahtomattaan
asettuu askeleeni
vanhoille urille.
Kopsuttaa kantapäät
pinttyneisiin
jälkiin.
Sanasta sanaan
osaan tämän
näytelmän.
Esiripun noususta
laskuun.
Eivätkä vuorosanat
ole muuttuneet
vuosien saatossa.
Samoista muistoista
kumpikin meistä
rakentaa tulevaisuutta.
Eikä erehdyksen kautta
oppiminen,
lopu
aikuisuuteen.
Virheensä toistaa,
kun ei kuitenkaan
ihminen usko.
Ei
Ennen kuin
taas kerran
omilla silmillään
näkee.
Olen
olematon olotila.
Käyttämätön
voimavara
Toteutumaton
haave.
Musta aukko
avaruudessa.
SIlti sanot,
että välillämme
on sielujen sympatia.
Silmättömiä soita
soisin sinun
tarpovan.
Railottomia jäitä
matkoillasi
kulkevan.
Enkä minä
surua sinun
silmistäsi tahtoisi
lukea.
En hymyttömiä
kasvoja
katsellaani kohdata.
Kaiken minä
sinulle soisin.
Kaiken itsestäni
antaisin.
Astuisin
palavaan taloon
sisään.
Käsivarsillani
sinut turvaan
kantaisin.
Laskisin edelläsi
järveen sulaan.
Jos sinut sillä
pelastaisin.
Minä yhdeksän
pitkää kuuta.
Sua sisälläni
elämään
valmistin.
Olet enemmän
kuin
lihaa luuta.
Olet kaikki mitä
rakastan.