Repaleisten säkeiden loppusoinnut roikkuvat huolimattomasti loppuunkirjoitetusta elämäntarinasta. Sinä hymyilet viattoman ihmisen hymyä. Laulat synnittömän ylistyslaulua itsellesi. Eikä huominen ole ihmiselämässä laskettuna sen arvokkaampi kuin tämäkään päivä. Katsot käsiäsi, joihin vuodet ovat piirtäneet uransa. Merkanneet merkkinsä, jotta ymmärtäisit, ettei yksikään päivä, jonka olet elänyt, ole ollut merkityksetön. Kauneus katoaa vuosien saatossa. Silmien hymykin hämärtyy. Sydän sykkii, lepattaa kuin perhosen siivet. Eikä mikään ole muuttunut sitten nuoruusvuosien. Rypistynyt ulkokuori kätkee saman sydämen, kuin vuosia sitten.

Kavahdan katsettasi. Häpeän kosketuksesi kuumotusta ihollani. Sisälläni roihuaa kiihko. Vuosien saatossa hitaasti voimaansa kasvanut. Eikä minusta ole vastustamaan, kätesi kiihtyvää hyväilyä. Ei kieltämään halua, joka häpyni turpeaksi täyttää. Olen sulana vahana käsiesi alla. Valmiina huokailemaan nimeäsi, yhtyessäsi minuun. Valmiina räjähtämään tuhansiksi valon säteiksi. Syttymään tähdeksi sysimustalle yötaivaalle.

Riisut minut alastomaksi. Kuin tuuli syksyisen puun. Hyväilet hiljaa. Kuiskit sanoja, kauan sitten unohtuneita. Minussa palaa tuli. Liekki, joka sisimmässäni loimottaa. Sinun kättesi alla. Sytyn roihuksi. Palan tuhkaksi. Feenikslintuna synnyn sinulle uudelleen.

Yksi katse ja sinusrytmini heitti volttia. Sähköinenkäyrä iskeytyi paperilta sairaalasängyn metalliseen putkipäätyyn. Kuin pieni kuolema. Vaikka vasta kaiken alku.

Katoan yön hämärään. Valun hitaasti kuin sadevesi viemäriin. Etkä sinä ehdi ymmärtää, mikä sinua kosketti. Hipaisi salaa, kuin varkain sisitäsi. Jäähileiksi kiteytynyttä.

Tänä yönä laulan rakkaudesta. Hyräilen vienosti tunteista, silkkisistä langoista punotuista. Ohuista, kuin seitti hämähäkin kutomukissa. Tunteista ja tuntemuksista. Pettymyksistä ja onnesta suuresta. Tänä yönä laulan rakkaudesta. Kuulethan?

Rakkauden sanoiksi muuttuneet pisarat, valtoimenaan taivaalta valuvat. Suudelmiksi muotoutuneet tuulet leutoina vielä puhaltavat. Sinun kätesi painuu syliini. Katseesi etsii silmiini, kuin varkain. Eilisen kuvat verkkokalvoilla. Leijailevat utuna huomisen uniin. Rakkautemme asettuu varoen syvälle, välillämme vellovaan aikaan. Rakentaa siltaa rakennusaineista, näkymättömistä jonkun jo kertaalleen hylkäämistä. Tämä rakkaus Asettuu kuin itsestään meihin. Kiinnittyy tiukasti, kuin ankkuri laivan saapuessa satamaan. Sinä. Olet minussa. tiukemmin kuin kukaan koskaan ennen. Sanot Rakas. Enkä minä tiedä rakkaampaa, kuin sinä.

Hyväile rakkaani. Sytytä tuli sydämeeni. Sivele halu iholleni. Ole minulle tämä hetki, Ole huominen, Ole tulevaisuus. Rakasta. Sillä meidät, on luoto tätä rakkautta varten.

Sidotuin silmin katsot välistä kaihdinten. Sidotuin käsin kurotat kohti taivasta. Hänen nimensä huulillasi, lausut kutsun kuuroille korville. Ikuisuus velloo välillänne, muuttaa muotoaan aamusta iltaan. Putoaa sielusta kasteiseen maahan. Valuu hikinoroiksi otsalle. Sivelee suolaa haavoille, jotka ihoasi polttaa. Olet ikuisesti kadotettu, rakkauden tulissa poltettu. Sitikään älä unohda. Älä mielestä sulje. Olet ainutlaatuinen.

Eheäksi sinä sivelit minut. Suutelit hennoille huulille kiihkeän suudelman. Eikä Rakkaudeton minuuteni kyennyt, kuin laskemaan kymmenestä taaksepäin. Hitaasti, numero numerolta. Askel askeleelta, pöristen kuin kuplat kaakaokupissa. Kaakao lämmittää hetken. Rakkautesi loppuelämän.

Älä kadehdi minulta Onnea. Sillä minun Onneni on niin kovalla työllä rakennettu. Ettet koskaan voisi sitä täysin ymmärtää. Älä kadehdi minulta Rakkautta. Sillä minun Rakkauteni on niin hienoista langoista punottu. Ettet koskaan voisi sitä oikeanlaisena tuntea. Mutta Rohkeutta. Sitä sinä voit hyvillä mielin kadehtia. Sillä ilman Rohkeutta. En koskaan olisi saavuttanut Onnea. Ilman Rohkeutta En koskaan Olisi voinut sanoa, että Rakastan.

Eihän tässä hätiä mitiä. Ei olossa Eikä hampaan kolossa. Ei paikkoja kivistä Ei nälkäkään suolissa hivistä. Ei hyvässä Ei pahassa Ei mitata oloa Tätä rahassa. Suksi ei Luista. Eikä aina mielikään Muista. Mutta Kutakuinkin olen Elossa Enkä elä Missään Pelossa. Enkä edes Pellossa. Aurinko taivaalla Paistaa. Tänään aion muuten Lunta maistaa. Lapsuuden talviin En siltikään kaipaa. Tämä hetki on Todellakin elämäni Parasta aikaa.

En minä jokaista aamua rakasta. En päivääni aina jaksaisi iltaan saattaa. En jokaisena hetkenä tohdi elämästä kiittää. Enkä iloa ympärilleni näyttää. Mutta Sinun ollessa siinä. Minun sydämeni laulaa. Suuni hymyilee. Käteni kapsaa kohti kaulaa. Enkä muuta minä silloin elämääni kaipaa.

Voi miten toivoisinkaan. Että huuliltani näiltä, edes kerran, ennen kuin tiemme lopullisesti  erkanee. Voisin edes kuiskaamalla sanoa sen, että Rakastan. Että sydän ei tuntisi tuskaa. Etten joka kerta sanoistasi käpertyisi syvälle itseeni. Kuin pieni lapsi. Elämään astuessa. Olen haavoittuvainen joka kerta, kun sanasi sivaltaa. Eikä yksikään heistä, voi tietää sitä tuskan määrää, joka välillämme virtaa. Kuin valtameri se kuohuaa. Etkö edes kerran, voisi minua arvostaa. Etkö sinäkin kaipaisi rakastaa. Edes kerran, ennen kuin tiemme lopullisesti erkanee. Ole minulle Äiti.

Miten minä, joka päivästä päivään kirjoitin ikävästä. Osaan pukea sanoiksi tämän Onnen, joka sydämessäni palaa. Pimys, joka suonissani virtaa. Syöksyy ryöppyinä ulos minusta. Ja valo, jonka silmistäsi kohtaan. Se asettuu minuun, kuin minussa olisi aina ollut, Eikä sijaa ole minussa sille tuskalle, jota yksinäisyys nurkkalaudoistakin yön pimeinä hetkinä esiin kaivoi. Olet aurinko Olet tähdet. Olet päivän ensisarastus. Älä katoa. Olet minussa. Enkä muille enää oveani avaa.

Sinuun minä kietoudun. Kuin hengen hädässä viimeisillä voimillani. Tahdottomana asetun vierellesi, rukoilen armoa unohtaakseni. Ja yksi katse. Hyväily lempeistä käsistäsi, vapauttaa minut menneisyyden aaveista. Kuin kahleista, jotka näkymättöminä nilkoissani painoivat. Eikä minulla ole sanoja tähän hetkeen. Sillä sanoja ei tarvita. Sinä olet tämä hetki. Olet elämä, joka minuun valtoimenaan virtaa

Kauriin silmät. ja Enkelin kasvot,. Valokuvassa katsoo menneisyys silmästä silmään. Peili eteisen seinällä toistaa nykyisyyttä. Se  Ei anna armoa katsojalleen. Ikuisuus  sullottuna liian suureen nahkaan. Ikävä nostaa päätään. Eikä menneisyys ole enää kuin kaunis muisto.

Tuskasta kirjoitan ehtymättömiä sanoja. Runoilen lauseita, jotka ikävästä riutuu. Mutta rakkaus. Joka rajuna sydäntäni riuhtoo. Siitä en osaa kirjoittaa yhtään järkevää ajatusta. Suljen sisimpäni, Tämä tunne, on yksityisomaisuuttani.

Kun eilinen vaihtuu huomiseksi. Ja varjot kulkevat tämän päivän yli. Minä avaan sylini sinun tulla liki. Sulaudut yhdeksi. Liu'ut minuun kuin sateenkaaren värit toinen toisiinsa. Ja minun häpyni huutaa rakkauttasi. Vapisee halusi alla, kuin alkuräjähdys maailman syntypisteessä.

Lainehtivat ihmisvirrat, huokailevat hennoilta huuliltaan. Kuiskivat tuulen pyörteisiin sanoja, jotka ovat kaipuuta täynnä. Minun sydämeni täyttynyt rakkaudesta. Herätetty kuullakseen kaihoisan kutsun. Olen vene, joka purjeensa levittää. Ajalehdin vauhdilla määränpäähän. Satamaan, josta en enää käänny pois.

Kadottujen sielujen hautausmaalla, viulua soittaa hän joka ikiuneen astui ensimmäisenä ja rauhan saa sielulleen viimeisenä. Aikaa täällä ei lasketa kellosta. Päivät, eivätkä kuukaudetkaan ole sidottuina kuun kiertoon. Yleisö vaihtuu. Eikä yksikään heistä aplodeeraa. Esirippu laskee, kun soittajan on aika poistua näyttämöltä.

Jokaisena hetkenä jonka sydämeni lyö, olet minussa. Kuin osana luomistyötä jossa minut aikojen alussa luotiin. Eikä sinua enää koskaan saa kukaan minusta erkaannuttaa. Ei riuhtoa siteitä, jotka miedät yhteen liittää. Olet minussa. Eikä minulla ole mitään syytä kyseenalaistaa, etteikö juuri näin olisi takotettu,

Kääriydyn kerälle, imeydyn ihollesi. Kuin loinen. Kyltymätön rakkaudestasi. Sinun tuoksusi minussa, väreilee jokaisesta ihohuokosesta. Sytyttää silmäni, kuin tähdet, jotka kirkkaalta taivaalta loistaa. Enkä minä aio sinusta irrottautua. En käsiäni toisen käsiin liittää. Olen löytänyt perille. Tähän on hyvä jäädä.

Keinuta minua vahvoilla käsivarsillasi. Pitele lujasti vasten miehistä rintaa. Silitä poskea kerro jälleen, miten rakastat. Avaa ovi menneisyyteen, Käännä lehtiä taaksepäin. Ota askelia sivusuuntaan. Äläkä enää katoa. Käännä selkääsi, kuin meitä ei edes olisi ollut.

Ikuinen ikävä kyynelkalvona sammuneissa silmissäni. Uupunut kaipuu vapisee riutuneen sydämeni kammiosta toiseen. Sykähdysten saattelema unikuva harhoina verkkokalvoilla. Tänään kuolen vähän. Palan karrelle. Syntyäkseni uudelleen, kuin Feeniks valmiina uuteen rakkauteen.

Tuulen askelissa kuljen lähelläsi. Hengitän iholtasi tuoksua, tuttuakin tutumpaa. Hyväilen hellästi niskaa, suutelen huulia jotka ovat toiselle jo rakkaat. Kosketuksen kaiho valelee olematonta oloani muuttaen kaipuun kosketuksiksi menneisyydestä.

Sinun silmistäsi luen lupauksen. Enkä halua tätä hetkeä luovuttaa kenenkään toisen elettäväksi. Me kaksi olemme nyt yksi,

Olen olemattomana ollut. Kulkenut näkymättömänä. Huokauksina kaikunut seiniltä, tyhjissä huoneissa. Sekasortoon kadonnut. Eksynyt ihmisvilinään. Kunnes. Kosketit kättäni. Suutelit suuta. Taivutit varteni lähemmäs iteesi, kuin ketään toista olen ollut ikuisiin hetkiin. Eikä minussa enää ollut mitään vaikenemisen arvoista. Olin osana taivaanrantaa. Tähtenä loistamassa, purona virtaamassa. Huminana metsän puissa. Tuulen henkäyksinä. Auringon säteinä. Olen olemassa

Jonakin päivänä, kun sanat kaikuvat hiljaisuudesta. Hajoavat tuhansiksi pirstaleiksi, kuin auringonsäteet, jotka prismoista heijastuu. Minä värisen kosketuksesi alla. Huokailen sävelinä hiljaisuuteen, kuin joutsenlaulu, joka hiljaisessa aamussa kohoaa.

Menneisyys laskeutuu varjoiksi huoneen nurkkaan. Lakaisee  isolla luudalla nykyisyyttä kynnykselle. Olen kiinni nykyisyyden olkapäissä. Ravistan pois menneisyyttä. Enkä aio irrottautua lupauksesta, jonka huominen minulle antoi.

Hyväile uupunut sisimpäni. Sivele ikävä iholtani. Suutele. Hengitä kiihkosi minuun. Rakasta Riutunut sydämeni. Äläkä ikinä irrota minusta Otettasi. Älä päästä minua luotasi lähtemään.

Odotat vastauksia. Kysyt mahdottomia. Sanat olen käyttänyt aikoja sitten loppuun. Ei ole minulla millä sinulle vastata. Kelpaako pelkkä paljon puhuva katse.

Ajatuksissani asetelen ummistetuin silmin. Ajanlasku alkaa alusta. Tiimalasi valuttaa hiekkaa hitaasti, kuin kiirettä ei olisi minnekään. Ja määränpää. Se on tuntemattomassa. Kiirettä ei ole. On vain loputtomasti aikaa.