Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.
Repaleisten säkeiden
loppusoinnut
roikkuvat
huolimattomasti
loppuunkirjoitetusta
elämäntarinasta.
Sinä hymyilet
viattoman ihmisen hymyä.
Laulat synnittömän
ylistyslaulua
itsellesi.
Eikä huominen ole
ihmiselämässä laskettuna
sen arvokkaampi kuin
tämäkään päivä.
Katsot käsiäsi,
joihin vuodet ovat
piirtäneet uransa.
Merkanneet merkkinsä,
jotta ymmärtäisit,
ettei yksikään päivä,
jonka olet elänyt,
ole ollut merkityksetön.
Kauneus katoaa
vuosien saatossa.
Silmien hymykin hämärtyy.
Sydän sykkii,
lepattaa kuin perhosen siivet.
Eikä mikään
ole muuttunut sitten
nuoruusvuosien.
Rypistynyt ulkokuori
kätkee
saman sydämen,
kuin vuosia sitten.
Kavahdan katsettasi.
Häpeän kosketuksesi
kuumotusta ihollani.
Sisälläni
roihuaa kiihko.
Vuosien saatossa
hitaasti
voimaansa kasvanut.
Eikä
minusta ole vastustamaan,
kätesi kiihtyvää
hyväilyä.
Ei kieltämään
halua,
joka häpyni turpeaksi
täyttää.
Olen sulana vahana
käsiesi alla.
Valmiina
huokailemaan nimeäsi,
yhtyessäsi minuun.
Valmiina
räjähtämään
tuhansiksi valon säteiksi.
Syttymään tähdeksi
sysimustalle
yötaivaalle.
Riisut minut
alastomaksi.
Kuin tuuli
syksyisen
puun.
Hyväilet hiljaa.
Kuiskit sanoja,
kauan sitten
unohtuneita.
Minussa palaa
tuli.
Liekki,
joka sisimmässäni
loimottaa.
Sinun
kättesi alla.
Sytyn roihuksi.
Palan tuhkaksi.
Feenikslintuna
synnyn sinulle
uudelleen.
Yksi katse
ja
sinusrytmini
heitti volttia.
Sähköinenkäyrä
iskeytyi paperilta
sairaalasängyn
metalliseen
putkipäätyyn.
Kuin
pieni kuolema.
Vaikka vasta
kaiken alku.
Katoan
yön hämärään.
Valun hitaasti
kuin sadevesi
viemäriin.
Etkä sinä
ehdi ymmärtää,
mikä sinua
kosketti.
Hipaisi salaa,
kuin varkain
sisitäsi.
Jäähileiksi
kiteytynyttä.
Tänä yönä
laulan rakkaudesta.
Hyräilen vienosti
tunteista,
silkkisistä langoista
punotuista.
Ohuista,
kuin seitti
hämähäkin
kutomukissa.
Tunteista ja
tuntemuksista.
Pettymyksistä ja
onnesta suuresta.
Tänä yönä
laulan rakkaudesta.
Kuulethan?
Rakkauden sanoiksi
muuttuneet pisarat,
valtoimenaan
taivaalta valuvat.
Suudelmiksi
muotoutuneet tuulet
leutoina vielä
puhaltavat.
Sinun kätesi
painuu syliini.
Katseesi etsii
silmiini,
kuin varkain.
Eilisen kuvat
verkkokalvoilla.
Leijailevat utuna
huomisen uniin.
Rakkautemme
asettuu
varoen syvälle,
välillämme vellovaan
aikaan.
Rakentaa siltaa
rakennusaineista,
näkymättömistä
jonkun jo
kertaalleen
hylkäämistä.
Tämä rakkaus
Asettuu kuin itsestään
meihin.
Kiinnittyy tiukasti,
kuin ankkuri
laivan saapuessa
satamaan.
Sinä.
Olet minussa.
tiukemmin kuin
kukaan koskaan
ennen.
Sanot
Rakas.
Enkä minä
tiedä rakkaampaa,
kuin sinä.
Hyväile rakkaani.
Sytytä tuli
sydämeeni.
Sivele halu
iholleni.
Ole minulle
tämä hetki,
Ole huominen,
Ole tulevaisuus.
Rakasta.
Sillä meidät,
on luoto
tätä rakkautta
varten.
Sidotuin silmin
katsot välistä
kaihdinten.
Sidotuin käsin
kurotat kohti
taivasta.
Hänen nimensä
huulillasi,
lausut kutsun
kuuroille korville.
Ikuisuus velloo
välillänne,
muuttaa muotoaan
aamusta iltaan.
Putoaa sielusta
kasteiseen maahan.
Valuu hikinoroiksi
otsalle.
Sivelee suolaa
haavoille,
jotka
ihoasi polttaa.
Olet ikuisesti
kadotettu,
rakkauden tulissa
poltettu.
Sitikään
älä unohda.
Älä mielestä
sulje.
Olet ainutlaatuinen.
Eheäksi sinä
sivelit minut.
Suutelit
hennoille huulille
kiihkeän
suudelman.
Eikä
Rakkaudeton
minuuteni
kyennyt,
kuin
laskemaan
kymmenestä
taaksepäin.
Hitaasti,
numero numerolta.
Askel askeleelta,
pöristen
kuin
kuplat
kaakaokupissa.
Kaakao lämmittää
hetken.
Rakkautesi
loppuelämän.
Älä kadehdi
minulta
Onnea.
Sillä minun
Onneni
on niin kovalla työllä
rakennettu.
Ettet koskaan
voisi sitä täysin
ymmärtää.
Älä kadehdi
minulta
Rakkautta.
Sillä minun
Rakkauteni
on niin hienoista langoista
punottu.
Ettet koskaan
voisi sitä
oikeanlaisena
tuntea.
Mutta
Rohkeutta.
Sitä sinä voit
hyvillä mielin
kadehtia.
Sillä ilman
Rohkeutta.
En koskaan
olisi saavuttanut
Onnea.
Ilman
Rohkeutta
En koskaan
Olisi voinut sanoa,
että
Rakastan.
Eihän tässä
hätiä mitiä.
Ei olossa
Eikä hampaan kolossa.
Ei paikkoja kivistä
Ei nälkäkään
suolissa hivistä.
Ei hyvässä
Ei pahassa
Ei mitata oloa
Tätä rahassa.
Suksi ei
Luista.
Eikä aina mielikään
Muista.
Mutta
Kutakuinkin olen
Elossa
Enkä elä
Missään Pelossa.
Enkä edes
Pellossa.
Aurinko taivaalla
Paistaa.
Tänään aion muuten
Lunta maistaa.
Lapsuuden talviin
En siltikään kaipaa.
Tämä hetki on
Todellakin elämäni
Parasta aikaa.
En minä
jokaista aamua
rakasta.
En päivääni
aina jaksaisi
iltaan saattaa.
En jokaisena hetkenä
tohdi
elämästä kiittää.
Enkä
iloa
ympärilleni näyttää.
Mutta
Sinun ollessa siinä.
Minun
sydämeni laulaa.
Suuni hymyilee.
Käteni kapsaa
kohti kaulaa.
Enkä muuta
minä silloin
elämääni
kaipaa.
Voi miten toivoisinkaan.
Että huuliltani näiltä,
edes kerran,
ennen kuin
tiemme lopullisesti 
erkanee.
Voisin
edes kuiskaamalla
sanoa sen,
että
Rakastan.
Että sydän
ei tuntisi tuskaa.
Etten joka kerta
sanoistasi
käpertyisi
syvälle itseeni.
Kuin pieni lapsi.
Elämään astuessa.
Olen haavoittuvainen
joka kerta,
kun sanasi sivaltaa.
Eikä yksikään heistä,
voi tietää sitä
tuskan määrää,
joka välillämme
virtaa.
Kuin valtameri
se kuohuaa.
Etkö edes kerran,
voisi minua arvostaa.
Etkö
sinäkin kaipaisi
rakastaa.
Edes kerran,
ennen kuin
tiemme lopullisesti
erkanee. Ole minulle
Äiti.
Miten minä,
joka päivästä päivään
kirjoitin ikävästä.
Osaan pukea sanoiksi
tämän Onnen,
joka sydämessäni
palaa.
Pimys,
joka suonissani virtaa.
Syöksyy ryöppyinä
ulos minusta.
Ja valo,
jonka silmistäsi kohtaan.
Se asettuu minuun,
kuin minussa
olisi aina ollut,
Eikä sijaa
ole minussa
sille tuskalle,
jota yksinäisyys
nurkkalaudoistakin
yön pimeinä hetkinä
esiin kaivoi.
Olet aurinko
Olet tähdet.
Olet päivän ensisarastus.
Älä katoa.
Olet minussa.
Enkä muille enää
oveani avaa.
Sinuun
minä kietoudun.
Kuin hengen hädässä
viimeisillä voimillani.
Tahdottomana
asetun vierellesi,
rukoilen armoa
unohtaakseni.
Ja yksi katse.
Hyväily
lempeistä käsistäsi,
vapauttaa minut
menneisyyden aaveista.
Kuin kahleista,
jotka näkymättöminä
nilkoissani painoivat.
Eikä minulla
ole sanoja
tähän hetkeen.
Sillä
sanoja ei tarvita.
Sinä olet
tämä hetki.
Olet elämä,
joka minuun
valtoimenaan virtaa
Kauriin silmät. ja
Enkelin kasvot,.


Valokuvassa katsoo
menneisyys
silmästä silmään.


Peili eteisen seinällä
toistaa nykyisyyttä.
Se 
Ei anna armoa
katsojalleen.


Ikuisuus 
sullottuna liian suureen
nahkaan.


Ikävä nostaa päätään.
Eikä menneisyys
ole enää kuin
kaunis muisto.

Tuskasta kirjoitan
ehtymättömiä
sanoja.
Runoilen lauseita,
jotka ikävästä
riutuu.
Mutta rakkaus.
Joka rajuna
sydäntäni riuhtoo.
Siitä
en osaa kirjoittaa
yhtään järkevää
ajatusta.
Suljen sisimpäni,
Tämä tunne,
on
yksityisomaisuuttani.
Kun eilinen
vaihtuu huomiseksi.
Ja varjot kulkevat
tämän päivän
yli.
Minä avaan sylini
sinun tulla
liki.
Sulaudut yhdeksi.
Liu'ut minuun
kuin
sateenkaaren värit
toinen toisiinsa.
Ja minun häpyni
huutaa rakkauttasi.
Vapisee halusi alla,
kuin
alkuräjähdys
maailman
syntypisteessä.
Lainehtivat
ihmisvirrat,
huokailevat
hennoilta huuliltaan.
Kuiskivat
tuulen pyörteisiin
sanoja,
jotka ovat
kaipuuta täynnä.
Minun sydämeni
täyttynyt
rakkaudesta.
Herätetty
kuullakseen
kaihoisan kutsun.
Olen vene,
joka purjeensa
levittää.
Ajalehdin
vauhdilla määränpäähän.
Satamaan,
josta en enää
käänny pois.
Kadottujen sielujen
hautausmaalla,
viulua soittaa hän
joka
ikiuneen astui
ensimmäisenä
ja
rauhan saa sielulleen
viimeisenä.
Aikaa täällä
ei lasketa kellosta.
Päivät,
eivätkä kuukaudetkaan
ole sidottuina
kuun kiertoon.
Yleisö vaihtuu.
Eikä yksikään heistä
aplodeeraa.
Esirippu laskee,
kun soittajan
on aika
poistua näyttämöltä.
Jokaisena hetkenä
jonka
sydämeni lyö,
olet minussa.
Kuin osana
luomistyötä
jossa minut
aikojen alussa
luotiin.

Eikä sinua
enää koskaan
saa kukaan
minusta
erkaannuttaa.
Ei riuhtoa
siteitä,
jotka miedät
yhteen liittää.
Olet minussa.
Eikä minulla
ole mitään syytä
kyseenalaistaa,
etteikö juuri näin
olisi takotettu,
Kääriydyn kerälle,
imeydyn ihollesi.
Kuin loinen.
Kyltymätön
rakkaudestasi.
Sinun tuoksusi
minussa,
väreilee jokaisesta
ihohuokosesta.
Sytyttää silmäni,
kuin tähdet,
jotka kirkkaalta
taivaalta
loistaa.
Enkä minä
aio sinusta
irrottautua.
En käsiäni
toisen käsiin
liittää.
Olen löytänyt
perille.
Tähän on
hyvä jäädä.
Keinuta minua
vahvoilla
käsivarsillasi.
Pitele lujasti
vasten
miehistä rintaa.
Silitä poskea
kerro jälleen,
miten
rakastat.
Avaa ovi
menneisyyteen,
Käännä lehtiä
taaksepäin.
Ota askelia
sivusuuntaan.
Äläkä enää
katoa.
Käännä selkääsi,
kuin meitä
ei edes olisi
ollut.
Ikuinen ikävä
kyynelkalvona
sammuneissa
silmissäni.
Uupunut
kaipuu
vapisee
riutuneen
sydämeni
kammiosta
toiseen.
Sykähdysten
saattelema
unikuva
harhoina
verkkokalvoilla.
Tänään
kuolen vähän.
Palan karrelle.
Syntyäkseni
uudelleen,
kuin
Feeniks
valmiina
uuteen
rakkauteen.
Tuulen askelissa
kuljen lähelläsi.
Hengitän iholtasi
tuoksua,
tuttuakin tutumpaa.
Hyväilen hellästi
niskaa,
suutelen huulia
jotka ovat
toiselle jo
rakkaat.
Kosketuksen kaiho
valelee
olematonta oloani
muuttaen kaipuun
kosketuksiksi
menneisyydestä.
Sinun silmistäsi
luen lupauksen.
Enkä halua
tätä hetkeä
luovuttaa
kenenkään toisen
elettäväksi.
Me kaksi
olemme nyt
yksi,

Olen olemattomana
ollut.
Kulkenut
näkymättömänä.
Huokauksina
kaikunut seiniltä,
tyhjissä huoneissa.
Sekasortoon kadonnut.
Eksynyt ihmisvilinään.
Kunnes.
Kosketit kättäni.
Suutelit suuta.
Taivutit varteni
lähemmäs iteesi,
kuin ketään toista
olen ollut
ikuisiin hetkiin.
Eikä minussa enää
ollut mitään
vaikenemisen arvoista.
Olin osana
taivaanrantaa.
Tähtenä loistamassa,
purona virtaamassa.
Huminana
metsän puissa.
Tuulen henkäyksinä.
Auringon säteinä.
Olen olemassa
Jonakin päivänä,
kun sanat
kaikuvat
hiljaisuudesta.
Hajoavat
tuhansiksi pirstaleiksi,
kuin auringonsäteet,
jotka prismoista
heijastuu.
Minä
värisen
kosketuksesi alla.
Huokailen
sävelinä
hiljaisuuteen,
kuin joutsenlaulu,
joka
hiljaisessa aamussa
kohoaa.
Menneisyys
laskeutuu varjoiksi
huoneen nurkkaan.
Lakaisee 
isolla luudalla
nykyisyyttä
kynnykselle.
Olen kiinni
nykyisyyden
olkapäissä.
Ravistan pois
menneisyyttä.
Enkä aio irrottautua
lupauksesta,
jonka
huominen
minulle antoi.
Hyväile
uupunut sisimpäni.
Sivele
ikävä iholtani.
Suutele.
Hengitä
kiihkosi
minuun.
Rakasta
Riutunut
sydämeni.
Äläkä ikinä
irrota minusta
Otettasi.
Älä
päästä
minua luotasi
lähtemään.
Odotat
vastauksia.
Kysyt
mahdottomia.
Sanat
olen käyttänyt
aikoja sitten
loppuun.
Ei ole
minulla
millä
sinulle vastata.
Kelpaako
pelkkä
paljon puhuva
katse.
Ajatuksissani
asetelen
ummistetuin
silmin.
Ajanlasku
alkaa
alusta.
Tiimalasi
valuttaa
hiekkaa
hitaasti,
kuin
kiirettä
ei olisi
minnekään.
Ja
määränpää.
Se on
tuntemattomassa.
Kiirettä
ei ole.
On vain
loputtomasti
aikaa.