Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.
Kohisee koski.
Ryöpsähtelee ryöppyinä
monta kesää
nähneisiin kiviin.
Sinun suudelmasi
huulillani.
Sydämeni ryöppyää,
kuin
hurjimmat
kuohut.
Sinua minä
Rakastan.
Kurotan tiukasti
kämmentäsi.
Tarraan sormeni
sormiesi lomaan.
Ikiajaksi asetun
vierellesi.
Asetan
sydämeni sykkeen.
Sinun kuhuvan veresi
tahtiin.
Villinä koikkelehdin
heinäkuisella
heinäpellolla.
Korrentynkä suupielessä
viheltelen
sopuisasti
nuotin vierestä.
Auringonpolttamat
olkapäissä.
Rakkautesi jäljet
kesämekon alla.
Eipä voisi elämä
juuri sillä hetkellä
tuntua
hienommalta.
Lähden matkaasi
kuin
hukkuva
hengenhädässä.
Tarraudun tiukasti kuin
ankkuri,
jolla oikeaan satamaan
alus ankkuroidaan.
Kasvan yhdeksi,
kuin
kaarna
koivun pintaan
kiinni.
Sulan sylissäsi.
Kasteeksi muutun
kevään ensimmäisille
kukan
terälehdille.
Rakastan
enemmän kuin
ketään toista
koskaan
ennen.
Enkä ikinä
halua luotasi
pois
kääntyä.

Rakkaus
On kuin
Kuohuva koski
Joka
Vaahtopäinä
Riehuu
Kaikessa voimassaan.
Ravistelee hetken
Syöksyy
Tuulispäänä
Peittäen kaiken
Alleen.
Asettuu vihdoin
Uomassaan
Kuin
Kehdoksi
Joka lastaan
Lempeästi tuudittaa.
Virtaa vuolaana
Eikä anna unohtaa
Mikä voima
Rakkaudella onkaan.
Eilinen
Katoaa varjoiksi
kaukaisuuteen.
Sinun kätesi
Kädessäni.
Astun luottavaisena
Huomiseen.
Tämä päivä.
Unikuvina.
Jatkumona
eilisen ja huomisen
välissä.
Mitäänsanomaton
välimuoto
kaiken
huomionarvoisen
ulkopuolella.
Eilistä
minä kaipaan.
Huomista
Rakastan.
Tämä päivä
on vain pakko
elää.
Koruttomasti vanhus
lausuu sanansa
vaimolleen.
Uupuneissa silmissään
vielä hehkuu liekki
joka
vuosikymmenien saatossa
muotoutui
roihuavasta tulesta
ikuiseen hehkuun.
Ei tarvitse korulauseita.
Ei monimutkaisia
soidinmenoja.
Katse.
Sormien kosketus.
Kummallekin
Kaikki on selvää.
Läpi tulen ja jään.
Myrskyjen ja tuulien.
Vuodesta vuoteen.
Aamun kajosta
auringon laskuun.
Kahden ihmislapsen
matka.
Nuoruudesta vanhuuteen.
Yksi sana;
Tahdon.
Ja ikuisuudeksi rakentuu
vuodet,
jotka nivoivat heidät
tiukemmin yhteen,
kuin yksikään
rakkausrunon sanoma.
Yksi katse
joka kertoo kaiken.
Tavoittaakseen
täydellisyyden.
Ihminen on valmis
tekemään itsestään
onnettoman.
Ihminen on
inhimillinen.
Ainakin silloin,
kun se on
itselle
edukkain vaihtoehto.
Katkeamaton
ihmisvirta.
Pään sisällä
miljoonia
pieniä säikeitä.
Yksinäisyys
harhailee etupihallasi.
Ojennan sinulle
kättä.
Tarttuakseen,
ei tarvitsisi,
kuin kurotta.
Yksinäisyys
rikkoi sisimpäsi.
Lähelläkin on
liian kaukana.
Ei ollut emännäksi.
Piikalikasta
talon tupaan asti.
Pahnoille kelpasi.
Hameenhelma
korville nostettavaksi.
Kuhisi veri sakea.
Herraskainen siemen
sikisi.
Maantielle joutaa
piikalikka.
Herrapojalle
kovat kaulaan
Maailmalle lukujaan
lukemaan.
Äpärät vilkuttaa hyvästiksi
uuninpankolta.
Koinsyömissä
saapassukissa
saapastelit
pihatiellä vastaan.
Auringonpolttamassa
ihossa.
Säkenöivissä silmissä.
Vilisi koko siihen asti
eletty elämä.
Viheltelit kuin
renkipoika,
sätkä sormissa ja
heinänkorsi suupielessä.
Eikä minulla enää ollut
mitään kiirettä
jatkaa matkaa.
Samaa jalkaa
alettiin astua.
Samaa kuuta katsoa.
Eikä käsi kädestä katoa.
Ei pilke silmästä häviä.
Minun sinä olet.
Eikä sitä muuta enää
mikään.
Yltäkylläisyyden vuosista
minä
kadotukseen putosin.
Hamuten turhaan
pelastusta,
hitaasti vajoten,
sentti sentiltä
pinnan alle.
Vuodet,
jotka filminauhana
silmieni ohitse
kulkivat.
Vaihtuivat toisiin ja
taas toisiin.
Katosi aika.
Unohtui vuodet.
Päättyi odotus.
Seinät toistivat
vanhaa kaikua.
Antautuivat
tuskani näyttämöksi.
Maaperäksi
patsastella tuskalla,
ettei kukaan minun
kohtaloani unohtaisi,
Annoin itseni
Perkeleelle.
Tuhosin itse
itsestäni
viimeiset
inhimillisyyden rippeet.
Kunnes.
Käänsin katseeni
valoon.
Avasin silmäni,
kuin lapsi,
ensi kertaa
kohdusta valoon
saapunut.
Rukoilin,
kuin
kuolemaantuomittu
viimeisenä aamunaan.
Ja pimeys,
joka nämä huoneeni täytti.
Katosi,
kuin esirippu,
riekaleiksi
näyttämöllä revitty
hurmiossa poltettu.
Tulevaisuus.
Miten paljon
Sinua Rakastan.
Pakahdutetut tunteet
pursuavat
sormenpäistä.
Valuvat musteena
paperille.
Avaavat maailman,
joka on
kadotettua aikaa
täynnä.
Syleilyä
yltäkylläisyyden
huoneissa.
Kiimaisia sanoja,
jotka kiihkon tiukuja
helisyttää.
Sinun silmäsi
syvällä omissani.
Katseestasi luen
päättyneen odotuksen.
Tämä hetki on meidän.
Eikä huominen
muuta suuntaansa
vaan jatkaa kulkuaan
samoissa jäljissä,
joihin jalkamme astuu.
Sinä
Et enää katoa minulta.
Olet huomisteni uni,
joka
ei enää elä vain
suljettujen silmäluomien
alla.