Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.
Hameenhelmani
alle
on tunkua.
Muurahaisten polulle
pysähtyminen
saa kuhinan aikaan
ikäihmisenkin
pöksynpunteissa.
Lapsivedessä
maailman pahuus
tarttuu viattomaan
ihmislapseen.
Suutelee rujoilla huulilla,
vitsaukseksi äitinsä synneistä
ikuiset arvet poloiseen pieneen.
Tärisevä käärö,
joka syntymän hetkellä
lasketaan
äidin rinnoille.
Äidin,
jonka risainen sydän,
ei osaa päättää
tärkeysjärjestystä
nisällä tuhisevan
jälkeläisen ja
seuraavan viivan
välillä.
En minä
koskaan
ole osannut elää
elämääni.
En hallita
omaa itseäni.
Elämä elää
minua.
Eikä se aina ymmärrä,
mikä minulle
olisi parasta.
Kadun vilinässä
Kadotan katseeni
päättymättömään horisonttiin.
Ihmismassojen vyöryessä
ohitseni.
Olen olemattoman pieni.
Epätodellinen,
ollakseni osa tätä
huomaamattomasti
puolelta toiselle valuvaa
ajankulua.
Aikaa,
joka laukkaa tulevaan.
Eikä aika
lopu koskaan.
Vaikka epätoivoisesti
kiiruhdamme
eteenpäin.
Malttamatta pysähtyä
elämään.
Vain elämä loppuu.
Aika
Se jatkaa loputonta
kulkuaan.
Värähtävän hetken
Tunnen välillämme
yhteenkuuluvuutta.
Pelonsekaisin tuntein
pakenen paikalta,
kuin
rikollinen,
jättämättä sormenjälkiä
Haaraudun himokkaaksi.
Jakaudun jakauksille,
kuin
viljapelto rankkasateen
jäljiltä.
Värisen sinun
kosketuksesi alla,
kuin
medestä täyttynyt
kevätesikko.
Valmiina imettäväksi
tyhjiin.
Sinun kätesi
ovat kylmyydestä
siniset.
Rakkaus,
jota huuliltasi vannoit.
Katosi
vartesi irtautuessa
kiihkeän sylini
syleilystä.
Me
Kaksi toisillemme
vierasta ihmistä
Metsästäjän vaistosi
vuosirenkaiden alle
piiloutunut.
Hameenhelmat,
jotka vuosikausia saivat
heilua tuulen mukana.
Eikä yksikään
saalistajaa sinussa
heilahduksellaan
henkiin herätellyt.
Kiiman tuoksu,
joka häkellyttävänä
sieraimiisi
tuntemattomasta tunkeutuu.
Ajaa mahtavan
saalistajan ulos
piilostaan.
Pakottaa muistamaan.
Rakastajan taidot,
ovat kuin
polkupyörällä ajo.
Kerran opittua
ei unohda.