Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2015.
Sanat,
jotka ennen velloivat
minussa,
kuin 
nuijapäät
kuraojassa.
Ovat kadonneet
taivaan tuuliin.
Huuhtoutuneet
mikä mihinkin.
Maailman toiselle
laidalle
ajautuneet.
Avaruuteen
sinkoutuneet.
Yksinäiset,
toisistaan eksyneet
sanat.
Ja avuton
olen minä.
Kadoksissa
ilman niitä.
Ikävä,
joka rintaani
puristaa.
Kovertaa
kylmällä kouralla
sydänalaa.
Luoja,
puolikuollut
olen
tämän
yksinäisyyden
alla.

Sinä minut kehräsit
notkeaksi.
Sulaksi vahaksi
sormiesi väliin.
Hyväilit pehmeillä
lupauksilla.
Sanoilla rakkautta
täysi.
Sadeyön jälkeen
valun noroina
petettyjen lupauksiesi
kanssa
pihalla kulkevaan
laskuojaan.
Minun katseessani
yhä odotusta.
Sinä lapioit ojasta
uomaa umpeen.
Kilisevät korut
sinä minulle
pujotit ranteisiin.
Koreat kihlat
annoit.
Pukevat
vaaleaa hipiääni,
sanoit.
Sointuvat sinisiin
silmiin.
Riippakiviksi muotoutui
niiden kauneus.
Kahleiksi asettuivat
hennon varteni
kantaa.
Tuhanneksi yöksi
minun tuli
sinun
morsioksesi asettua.
Petiisi suosiolla käydä.
Rakoilla ranteet.
Sisältä olen jo
kuollut.
Eikä minun
sielussani,
ole yhtään kohtaa,
johon sinun rakkautesi
ei olisi
koskenut.
Merkinnyt olet
minussa
jokaisen tuuman.
Ottanut omaksesi,
kuin pahaisen
löytötavaran.
Eikä ole minussa
tahtoa
sinun haluasi
torjua.
Ei voimaa
kääntää selkääni,
astua kauemmas ja
unohtaa.
Ikuisesti
olet minut
itsellesi merkannut.
Sinä
palavasilmäinen
piru.
Kiitosvirttäni veisaan
ristityin sormin.
Käsivarret
kyynärpäihin asti
ruhjotut.
Aamunkajossa
toivottomuus muuttuu
toivonsäteiksi,
jotka
pirstaloituneen
tähtilampun alla
säkenöivät
silmäni
sokeiksi
näkemään todellisuutta.
Kaareudut päälleni,
kuin
lahottajasieni
puun runkoon.
Sulaudut yhdeksi,
etten ikinä
sinusta loittonisi.
Ajaudun tahtomatta
toivottomuuden
rannattomalle
merelle.
Enkä enää
kykene
hengittämään
lähelläsi.
Olen kuin kala
kuivalla maalla.
Keinovalossa,
keskenkasvuiset
ajatukseni,
saavat väärät
mittasuhteet.
Ei
rakkaudenpolku
ruohotu.
Ei
ennen kuin
mittarimato on
oppinut,
miten lentää.
Rakkauden mereen.
Äärettömään
avaruuteen.
Katoaa kaikki
Rakkauden sanat.
Sadevetenä valuvat
viemäriin.
Todellisuus ui
tähän hetkeen
salakavalasti,
arkipäiväisyydeksi
naamioituneena.
Nainen
riistää sielunsa
irti itsestään.
Myy eniten tarjoavalle.
Mies
Poistuu voittajana
näyttämöltä.
Eikä päivien kuluessa
kukaan muista enää
suurta
Rakkauden näytelmää.
Koruttomasti vuoteeseen,
kuin kaksi toisilleen
vierasta.
Ääneti laskeutuu
mies
naisensa viereen.
Sanoitta tarrautuu
vartalo toiseen.
Hakeutuu
huulet huuliin.
Ikuisuudeksi muuttuu
illan
hämärä hetki.
Jostain kumpuaa
muisto.
Vuosikymmenten takaa.
- Myötä ja vastamäessä.
Rakastan.
Auringonpolttamat
ihollani.
Suutelen
vieraita huulia.
Valkoiset syreenit
tuoksuvat kuin
viimeistä päivää.
Eikä todellisuus
kohtaa
kuvitelmaa.
Sinun kasvosikin
ovat vieraat.