Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.
Kidutan itseäni
tyhjillä
lupauksilla.
Odotuksilla,
joita itse
tielleni
asetin.
Silmissäsi
ei ole
hetkeäkään
menneistä
onnen päivistä.
Sanoissasi,
ei
toivoa,
johon tarttua.
Tie edessäni
on tyhjä,
paljain jaloin
astuttavaksi.
Maisemat
paljaat,
uudelleen
rakennettaviksi.
Mutkan takaa
aukeaa uusi
valtakunta.
Todellisuudessa
olen valmis
astumaan
uusille poluille,
vaikken sitä
vieläkään
itselleni myönnä.
Synkkinä öinä,
joina tuulikin
on hiljaa.
Ojennat minulle
käsivartesi,
avaat sylisi,
tulla liki.
Yön kylmyys
on kerralla
pois pyyhkäisty.
Eikä
kahta
ihmislasta,
erota toisistaan,
kuin
aamuauringon
polttavat
säteet.
Hitaasti
valkeneva päivä.
Hetki,
jona yön läheisyys
on vielä käsin
kosketeltavissa.
Viivyit minussa
hetken.
Hentoisen
kosketuksen
jätit jälkeesi.
Sydänalaani
ikävän
ikuisen.
Tunteen,
jota kukaan
ei minusta
voi pois
ottaa.
Kaipuu,
muuttuu
hiljaiseksi huminaksi.
Tuuleksi
pihakoivun latvuksiin.
Sateen ropinaksi
raihnaiseen
kattopeltiin.
Ikkunaverhon raosta
kurkistaa
toivonsäde.
Aamuauringon kajo
kokoaan minun
riutuneen kehoni
uuteen päivään.
Pakottaa
nousemaan sängystä.
Hieraisemaan vielä
unen täyttämiä silmiä.
Katsomaan
kohti tulevaa.
Tulevaisuus ei ole
iso,
musta mörkö,
jota vielä eilen,
silmät itkusta turvonneina
pelkäsin.
Huomisessa on
käytävän päässä
valo,
joka lopulta ei
sammu koskaan.
Ruosteisilla auroilla
minuun on
vakoja vedelty.
Synninsiemenet
syvälle kylvetty.
Ja peitetty,
jotta
sadonkorjuun aikaan
olisi juhlaan
aihetta.
Sinun kädestäsi
olen minä
armopalani
haukkaillut.
Pääni tuonut
jalkojesi juureen
siliteltäväksi.
Eikä kerran
minuun kylvetty,
minusta katoa
koskaan.
Ei synnin palkka,
ole kuolema.
Se on vain
puolitie,
todelliseen
loppuun.
Minä
keikun
takiaispallona
housunpuntissasi.
Pistelen
säälimättä
sivakoilla sanoilla.
Piikkini lihaasi
keihästän.
Eikä sinusta valu
pisaraakaan verta.
Inhimillisyyden
kasvot,
tuhrittu valkeaan
puuteriin.
Piilotettu
mielenliikkeet
pölyävään huntuun.
Takiaispalloksi
minä muutuin
sinun kosketuksestasi.
Sinä kadehdit
lämmintä verta,
joka silti virtaa
suonissani.
Suutele,
kun on aika.


Vapisevin sormin
anna minun 
koskea
kaikkein pyhintäsi.


Olen sinun
opetuslapsesi
rakkaudenmaassa.


Eikä metesi
minun janoani
sammuta.


Tahdon koskea
yhä uudestaan ja
uudestaan.


Kunnes 
kosketukseni alla
väreilet kuin
lammen pinta,
tyynenä iltana.


Tänä iltana
Sateenkaari alkaa
ja
päättyy
samaan paikkaan.

Sinut minä
muokkasin,
omaksi kuvakseni,
mieleisekseni.
Tahdottomaksi
tanssitytöksi,
istumaan hiljaa
polvellani.
Tanssimaan,
kun minä
käsken.
Eikä
yliotteeni sinusta,
ollut lopulta
minua tyydyttämään.
Etsin
uuden marionetin,
jota
nykiä langoista.
Poutapilvistä sataa vettä, kuin kyyneeleitä nauravista silmistä.

Yllätyksiä täynnä ihmislapsen päivät. Huominen hiihitää hiljaa nurkan takana.

Eilisestä vain varjo pakenevassa tukanrajassa.

Oikeastaanliian valmiiksi kirjoitettu käsikirjoitus, on liian raskas elää.
Kohisevana koskena
elämöin jaloissasi.
Korkokengän alla,
kopisevien korkojen
katveessa.


Kurkotan
takin pielukselle,
pisaroin
tunnekuohuissani.


Teen itseäni
tykö,
että huomattaisiin.


Eikä minun
ole helppoa olla
näin pieni.


Itselleni kaikki.
Sinulle vain jotain,
joka
pyyhkäistään 
kämmensyrjällä
sivuun.

Kasvottomat miehet
Takinhelmat
maata viistäen.
Kaulusten taakse 
piiloutuu,
olemattomat
silmät.
Kerta
kerran jälkeen
katoavat
kaukaisuuteen.
Kasvottomat miehet.
Hetken niin
Rakkaat.
Muistoissa,
osa
mennyttä elämää.
En minä heitä
enää
kaipaa.
Et sinä
kysy.
Otat
kun siltä
tuntuu.
Kiristät
otettasi
minussa.
Kaulallani
sormesi
silkkisen
pehmeät.
Kaulakuoppani
sykkii
suudelmiesi
tahtiin.
Sinulla on
paholaisen
silmät
ja
polttavat
suudelmat.
Palan poroksi,
kuin
suurennuslasin
alla.
Sinulle
olen vain
joku,
jota
hallita.
Koettelemus
sinä olet
minulle.
Vuorenseinämä,
kiivettäväksi
kohtisuoraan.
Rukoilijasirkka,
saaliinsa
kimpussa.
Etiäinen,
joka kulkee
takauman
saappaissa.
Ravistan
takkuista tukkaani.
Sinun
tahmaiset sormesi
hiusten latvoissa.
Paholainen
sinä olet
minulle.
Osa selkänahkaani.
Häviä
hyvänsään aikana
minusta.
Katoa sinne
mistä
tulit.
Korulauseiksi
muotoutui
sanat huuliltasi.
Valuivat
tavoittamattomiin,
kuin kutrit neidon
olkapäiltä.
Taivaankannelta
iskee
sata salamaa.
Pilvenraosta
kajastaa
kirkas taivas.
Lähtemättömäksi
kuvittelin
muistosi.
Mutta senkin
ukkosmyrsky
huuhteli pois.
Sateen jälkeen
paistaa aina
aurinko.
Raivatusta maasta
kasvaa
uudet oraat.
Ehtoopuolella.
Omasta mielestä
tietysti
sillä paremmalla.
Tässä ollaan.
Paljon on virrannut
vettä ojissa.
Ja ojia on ollut
paljon.
Eikä tässä nyt
sen kummempia
ole mainospuheita
tarvinnut pitää.
Hyvin on ollut
vienti kohdallaan.
Vaan ei
kukaan ole
pidemmän päälle
tahtonut pitää.
Oliskohan tässä siis jo
aika panna
pillit pussiin.
Eikä rakastua
yhteenkään
jussiin.
Laittaa kynttilä
sen kuuluisan
vakan alle.
Ja uskoa,
ettei kannata
ehrontahroin
tunkea itteensä
kenenkään
tossun alle.
Leutona
puhaltaa tuuli.
Ei puhku
nurkkalaudoissa.
Ei kaatele
voimakkaana
metsän puita.
Hitaasti hivuttaen
siirtelee
suortuvat otsalta.
Asettelee
niskahiukset
sivuun.
Lempeästi
rakastettuaan
hyväilee.
Koskettelee
oksien lomasta
vienosti.
Sipaisee vielä
huulia kevyesti
lähteissään.
Tietää,
miten toimia,
että
ikuisesti kaipaat.
Ei 
tämä päivä 
ole sen kummempi,
kuin eilinen.


Sama aurinko
samalla 
taivaalla,
epätoivoisena
pilven raosta
kurkistaa.


Puut,
jotka tuulessa
huojuu.
Siinä huojuneet jo¨
vuosikymmenet.


Mutta pisarat,
jotka
kasvoilleni
pilvistä
putoaa,
ovat ihan
eri,
jotka eilen
saaviin keräsin.


Ja huomenessakin
on jälleen
jotain uutta.


Minun silmäni
surusta 
suljetut.


Kuulaan
hersyvä naurusi.
Ottaa minut
ilolla vastaan.


Takorautaisen
portin takana.
Kaksi pientä
ihmislasta.


Ikä ei paina
kupeita.
Eikä vuodet
hartioita.


Sinun syliisi
on aina 
lämmin tulla.


Askel askeleelta
kiirehtiä
lähemmäs.


Lähtöni hetkestä
on ikuisuus.
Takaisin paluu,
käy
silmänräpäyksessä.



Sirpaleiksi
sieluani ruhjoit.
Rumaksi kuvaksi,
itsesi
kaltaiseksi.
Kehystämättömäksi
tauluksi
päädyin
huoneesi seinälle.
Sylkykupiksi
hampaattomalle suulle.
Auringon noususta
Auringon laskuun
Minä aikaa mittasin
niiden sanojen välillä,
jotka suustasi syljit
satuttaaksesi.
Mutta,
niin kuin sinulle sanoin.
Kuohuu minussa
periksiantamaton veri.
Joka kuohuina kohisee
ja jokaisesta
sivalluksesta
yhä ylväämmin nostaa
päänsä pystyyn.
Sylkykupiksi
minusta ei ole.
Eikä
kynnysmatoksi
kopeille koroillesi.
Vapaana minä
kohisen
kohti uutta
huomenta,
jota tervehdin
pystyssä päin.
Muistotkin kaikki
valheita.
Harhakuvia
rakkaudesta.
Ikuiseksi matkaksi
suunniteltu
yhteinen polku.
Muuttui pariksi
harha-askeleeksi
kohtalon viivalta.
Siunaan
tämän päivän
osaksi
loppuelämääni.
Uuden aluksi.
Käsi kädessä,
meidän piti
kulkeman.
Mutta
luojalle kiitos.
Silmälappuni lähtivät
kesätuulen
matkaan.
Sinä kysyt. Mihin uskoni haihtui.
Ymmärrykseni
katosi. Roihunnut rakkaus varisi.

Näytän sinulle
käteni.
Avaan tyhjät
kämmeneni.
Aika näistä
valui
hiekkana
tiimalasin
ulkopuolelle.
Luottamus
noroina
sormenpäistä.
Eikä
käsiini jäänyt
mitään.
Ei edes
rakkoja
tehdystä työstäni
rakkautemme
eteen.
Kipukohta minussa
siirtyy kerta kerralta
alemmas.
Kosketus sisimpään
aikaansaa
enää
pienet nirhamat
ihon pintaan.
Sisältä olen
terästä ja jäätä.
Katseesi kertoo,
ettet aio luovuttaa.
Omapahan on
energiasi
jota minuun
turhaan
tuhlaat.
Yltäkylläisyydessä
olen elänyt.
Ylenkatsonut
minulle 
vierasta
maailmaa.
Silmät eivät
avaudu
anelemalla.
Ei korulauseista
maailmankuva
avarru.
Vasta todellinen
putoaminen
nokkimisjärjestyksen
alimmalle
orrelle.
Saa aikaan
vastalauseita
yhteiskunnan
päähänpotkimis metodeille.
Eikä se,
mitä silmien edessä
silloin avautuu
aina ole se
kaikkein kaunein
näky.
Hetkeksi asetun
saappaisiisi.
Asennoidun
ajatusmaailmaasi ja
yritän ymmärtää.
Pelonsekaisin tuntein
joudun pakenemaan,
ennen kuin
olen osa sinua.
Päänsisäistä maailmaasi.
Vielä
välimatkan takaakin
minua kylmii.
Keinovalossa
kiipeää kalvakat
köynnökset,
tarttuen seinillä
jokaiseen 
mahdollisuuteen.
Minun
itsetuntoni rippeet
yrität varastaa
ennen kuin ehdin
kääntää katsettani
poispäin.
Sammakoita
sikiää suustasi.
Kutua täynnä
rehvakkaat rinnukset.
Häpeä ei pesi
olkapäilläsi.
Eikä anteeksipyyntö
sormenpäissä.
Eikä
tämän huoneen
ulkopuolella
maailma ole
lopulta muuttunut
miksikään. Aika aloittaa
alusta.
Ei tarkoita aina
puhdasta sivua. Käärin vain
menneet pakettiin ja
viskaan roviolle
poltettavaksi,
kuin entisaikojen
noidat.
Kello kulkee taas
eteenpäin.
Tik Tak.
Eilisessä
minua tuijottaa
menneisyyden
musta aukko.
Tulevaisuus on
jossakin
tien päässä.