Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.
Ei
En minä elä
surrakseni
erehdyksiä,
joita olen tehnyt,
Elän kokeakseni
mahdollisimman
paljon.
Kuollakseni siten,
että
tiedän ettei
yksikään päivä
elämää
ole ollut
turhaa.
Kettutyttöjä ja
viherpiipertäjiä.
Elämäntapa intiaaneja
rauhanpiippu
suupielessä.
Vääristynyt
maailmankuva
liian monimutkaisen
ajattelun
seuraustako.
Minun maailmani
on
mustavalkoinen,
kuin tv-ruutu
lapsuudessa.
Päivällispöydässä
juotiin
aamulypsyn
maitoa ja
isän suupielestä
tirskui rasva
silavasiivusta.
Ei kyseenalaistettu
pöytään kannetun
eineen arvoa.
Ja tuntematon
käsite oli
tehotuotanto.
Minä juoksin lehmiä karkuun
uimarannalla.
Ja kotipihassa
käyskenteli
muutama kana.
Ja lapsen mieli.
Se oli kuin
kesäinen
auringonpaiste.
Ei siinä kyselty,
kasvaako
tuosta tytöstä
ympäristönsä
muovaama
ihmisraunio.
Tulevaisuuden
portit
oli auki
maailman ääriin
asti.
Kohdusta hautaan
sinä kuljet
ummistetuin
silmin.
Turtunut mielesi
joka
lapsivedessä
kyllästettiin
korpikuusen
kyynelillä.
Savustettiin
Ennen kuin
ääntäkään huuliltasi
olit päästänyt.
Eikä sinun
ymmärryksesi riitä
käsittelemään
tämän maailman
pahuutta.
Ei sitä,
mitä kaikkein
lähin voi
omalleen tehdä.
Jotta olisimme
yhtä.
Tulisi meidän,
toinen toisemme
kuvaksi muuttua.


Sujuvasti sulautua,
toistemme ihoon.
Ajautua samoja
jälkiä kulkemaan.


Mutta
monta tarinaa
polkuunsa
kirjoittanutta.
Monta ihmistä
vierellään
kuljettanutta.


Ei ole 
helppoa
uusiin raameihin
ripustaa.

Keväästä syksyyn
Sinä
Minua keinutit
käsivarsillasi.


Hyräilit 
rakkauden
sanoja
kuin tuuli,
joka 
puiden latvoissa
hiljaa
humisee.


Eikä
mikään minua
valmistanut
kohtaamaan
hetkeä,
jolloin
käännät minulle
selkäsi ja
kävelet pois.


Tuuli humisee
edelleen
latvuksissa.


Käsivartesi,
jonkun muun
olkapäillä.


Kelottuneen 
rungon takaa
alkaa 
ikimetsä.


Huokausten
polut,
jotka 
mutkitellen kulkevat
sumuisen metsän
halki.


Eikä
kulkija,
joka polulta
harhaan astuu.
Tule ikinä
huomaamaan,
mitä 
oikesti 
elämälle tapahtuikaan.


Olet niin yksin
ihmislapsi.


Alaston
tämän maailman
pahuuden
edessä.

Niillä teillä,
joilla olen kulkenut.
Ei tunneta
kuin
yksisuuntaisen
liikenteen
merkki.
Kiihdytyskaistan
alkuun,
on aina liian
pitkä matka.
Ja takana
letkallinen kuskeja.
Hätävilkkujen käyttö
ei ole sallittua.
Ei edes
todellisen hädän
tullen.
Vetäisitkö minut
silti ojasta.
Tiedän,
että
hinausköytesi kestää
koko tämän
painolastin.
Kasvatko kanssani
käppyrämännyksi.
Kitukasvuiseksi
vaivaiskoivuksi
suon reunaan.
Huojutko
syksyn tullen
myrskyn kourissa.
Tiukasti
runko runkoani
vasten.
Yhdessä
värisemme
talveen.
Sulamme
kevään
hilpeään
auringon valoon.
Rakkaudeksi sanovat,
kahden
kiintymystä toiseen.
Olisitko minulle se
puuttuva pala.
Rakennetaanko
palapeli valmiiksi,
ennen kuin
palat
joutuvat hukkaan.
Kopeaksi sanot
takanapäin.
Räksytät,
kuin 
pahainen rakki.
Sinusta lähtee
ilkeä ääni,
mutta haukku
ei satu.
Puremaan,
et sinä
minua pysty.
Taukoamatta
jaksat muistuttaa
omasta
erinomaisuudestasi.
Olen
ylikyllästetty
liukkaalla
kuolalla,
jota
harvahampainen
suusi valuu.
Minusta
et saa seuraavaa
suupalaa.
Voit kaipuusta
kirjoittaa
tuhat sanaa.
Voit lausua
satoja
ylitsepursuavia
kohteliaisuuksia.
Siltikin tiedän,
sen kaiken
valheeksi.
Silmänlumeeksi,
jollaisella
voi
mennen tullen
pyyhkiä
takapuolensa.
Eikä
suoli siltikään
lopeta
suoltamasta
sitä itseään.
Repaleiset oli
sivut
kirjassani.
Taivas
poutapilviä
täysi.
Pohjanton
on metsässä
lampi.
Eikä minun
ajatukseni
muuksi muutu.
Astua
Ahdin valtakuntaan.
Kaikki täällä
on kai jo
nähty.
Jääpuikkoja
pitkistä
hiuksistani.
Kaivan irti
kohmeisilla
sormillani.
Reisiä nipistelee
pieni, pistävä
pakkanen.
Vesisade vihmoo
pisaroitaan
taivaalta.
Minulla on
levinneet
ripsivärit
poskilla.
Kukaan
ei erota
kyyneliä
pisaroista.
Sormenpäitä
kipristelee.
Kädet ei malta
tupakasta
taskuun.
Povitaskussa
polttaa
tutun hakema
Golden Vodka ja
paketillinen
kondomeja.
Neitsyyteni
katosi
hämyisessä
metsässä.
En edes kysynyt
pojan nimeä.
Lupauksia.
Turhia odotuksia.
Elämänjanoa,
joka tukehtuu
kurkkuun,
sanoihin,
joita en uskalla
koskaan lausua
julki.
Katuja mittaa
edestakaisin
autolastillinen
huligaaneja.
70-luvun tyyliin
"Rocky"-hupparin
huppu,
silmiä peittäen.
Tupakan savu
tuoksuu kitkerälle.
Taskulämmin
Triple Sec
tunkee takaisin
vatsasta
suuhun.
Oksennan siihen,
kadulle
pahan olon.
En vain
vatsasta,
vaan koko
pienestä
teinitytön kehostani.
Miten paha olla,
minun
olikaan.
Kenelle
minä valehtelen
Olemalla viimeisillä
voimillani
voimakas.
Itselle
vai
muille.
Lopulta
hyöty valheesta
jää
kaikkien
häviöksi.
Tänään
riipaiset minua
sanoilla,
jotka lausuin
jo vuosia sitten.
Muistutat menneestä.
Ajasta,
joka katoaa
muistojen myötä
kauas meneisyyteen.
Eikä minulla enää
ole pakotietä
kääntää katsettani
menneestä.
Ei aikaa
kirjoittaa
kaikkea uudestaan.
Ei mahdollisuutta
astua samoja
askeleita
uusin askelin.
Ei uusin
ajatuksin.
Sinä
riipaiset minua
muistuttaaksesi
ajan katoavaisuudesta.
Siitä,
etteivät silti
lausutut sanat
katoa koskaan.
Kohotin sinut
jumalkuvaksi.
Omaksi unelmaksi.
Kauan odotetuksi
yksinäisyyden
vapahtajaksi.
Eikä sinulla
riittäneet rahkeet
näyttelemään
minun mielikseni
muuta,
mitä todellisuudessa
olit.
Sinä kurkit
hameenhelmani
alle.
Etkä
edes häpeä.
Sinä
vanha houkka.
Sinun iässäsi
kuuleman,
kaikki
on sallittua.
Mutta minullapa
onkin
oma lupa,
olla käyttämättä
pikkuhousuja.
Kivettyneet polut,
eivät johda
mihinkään.
Ummehtuneet
pihat,
suljetuin portein.
Takana julkeimmat
salaisuudet.
Synnistä siinnyt
rakkaus.
Se ei pääty
koskaan.
Hehkuu
sisäistä hehkuaan.
Ääneen siitä
ei puhuta
edes
lukitun
porrashuoneen
askelmilla.
Salaisuus,
joka suljetaan
kivipaaden alle,
kun aika on
täysi.
Kiimaisen
katseesi alla,
kohoan
kultareunaiselle
pilvelle.
Ylennän itseni
naiseuden
papittareksi.
Enkä
viis veisaa
ympäröivästä
todellisuudesta.
Poljen jalkoihini
sinun
miehuutesi.
Syljen päällesi,
kuin
pahainen portto,
joka on
maksettu
kiihkosi tyydyttämään
rahasta.
Eikä minun
syntieni mittaa
lasketa
teoista,
joita olen tehnyt.
Vaan
jokainen
niistä
on jalokivi minun
papittaren kruunuuni.
Kumisevat kellot. Huokaavat muurit.

Ajanlasku on alkanut alusta liian monta kertaa.

Sinä tulet yhdeksi, minun lihani kanssa.

Eikä apinanleipäpuun ympäri kiertämiseen mene enempää aikaa,
Ota minut
kuin olisit
tätä
hetkeä
koko elämäsi
odottanut.
Putoa polvillesi
jalkojeni
juureen.
Suutele
hitaasti,
sentti sentiltä.
Äläkä sulje
silmiäsi
yhtyessäsi
minuun.
Sillä
ikuisesti
haluan sinun
verkkokalvoillesi
tallentua.
Olla uni
joka ei
pääty
koskaan.
Pelottomaksi
muotoutui
mieleni.
Synnistä
syntiin,
kun
kepein
jaloin
astuin.
Eikä
katumus
kulkenut
kantapäillä.
Ei.
Se
piiskasi
nahkaisella
ruoskallaan
hurjempaan
juoksuun.
Eikä
ollut yhtään
aikaa.
Ei
edes
paikkaa.
Etten
haureuteen
kanssani
olisi
vastentahtoistakin
vietellyt.
Minun
suuni nauroi.
Silmäni
leiskuivat
tulta.
Enkä minä
saavutuksistani
ole unohtanut
kerskua.
Minun
meteni
on tämänkin
kaupungin
miehet
humalluttanut.
Eikä minun
aikani
vielä ole
täysi.
Sinä pahainen rakki, joka naarassuden minussa yhytit valloilleen. Taistelit tiesi lattialaudoilta, tuvan kynnykseltä, sänkyyni lämmittämään. Eikä minun himoni enää tyydyty, haluni häviä. Ei ennen
Tahtomattaan
astuu
surusaattoon.
Peittää kasvonsa
huntuun.
Pienen pieni
tuulenvire,
pyyhkii
silmäkulmasta
kyyneleen.
Muistoja
joista
menneisyyden
rakentaa
tunkee
taskunsa
täyteen.
Kulkee
pää
kumarassa,
ettei
tulevaisuuden
valo
enää
vahingossakaan
osu
liian kirkkaana
silmiin.
Tämän
surun
hän haluaa
elää
yksinoikeudella
loppuun.
Silitä tämä
yksinäisyys.


Hyväile
kaipuu minusta.


Asetu vierelle
yhdeksi
yöksi.


En minä
muuta
pyydä.

Kellottomaksi ryhdyin
tämän levottoman
ajan
painostuksessa.


Eikä minulta
silti,
jokapäiväinen leipä
pöydästäni
loppunut.


Aurinko nousee
ja 
laskee.


Vääräoppiset
viitoittaa kiireellä
polkuja
pitkospuiden väliin.


Taskuissaan
tikittää kellot
viimeisiä minuutteja.


Minulla on
levollinen olo.


Huomisesta
ei ole huolta.
Se tulee 
ajallaan.


Siihen en
kelloja
kaipaa.


Kohduksi
muuttuu maailma.
Suojaksi
käsien kosketuksilta.


Kalmankalpeilta
huuliltasi,
luen synninpäästön
kauas
isieni tekemisiin.


Synnistä sikiää
uusi aika.
Kääntää rattaat,
pyörimään
verkkaisaan tahtiin.


Eikä
minusta ole,
kuin tuijottamaan
omaan napaani.


Sinun
omatuntosi on
minun maailmaani
liian puhdas.


Siksi,
en sinua lupaa
rakastaa.