Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.
Häpeäksi muuttuu
haluni.
Tuomittavaksi kiusaus,
jota sinua kohtaan
tunnen.


Suutelet minua
silmät suljettuina.


Enkä minä tohdi
sinulle kertoa,
miten himoni kasvaa.


Pakenen kuohua,
josta sisimpäni täyttyy.


Palaan vasta,
kun tiedän,
etten
himoitse turhaan.
Rakasta sieluni
verille.
Raatele kehoni
riekaleille.
Mieleni kuohuille,
jotka tyrskyää
meren lailla.


Jotta minulla on
jotain mitä muistella,
kun olet mennyt.

Sinun kätesi 
ihollani.
Huokauksesi,
niskani kuoppaan.


Suudelmasi,
joita ilman 
en voisi elää.


Katoaako 
se kaikki
kun olet 
selkäsi kääntänyt.


Astellut
kannat kopisten
uusille 
mahdollisuuksille.


Ottanut vastaan,
mitä elämä
sinulle vielä
tarjoaa.


Silloin,
olen minä
vain pieni
kylätien pätkä,
jota et enää
toista kertaa
tohdi kulkea.

Ei sivuillani
ole salaisuuksia,
joita piilottaa katseilta.
Ei kansieni sisällä
suuria
yllätyksiä,
ennen näkemättömiä
asioita.
Minun jokainen
tekoni
on ennalta
arvattavissa.
Tylsääkin tylsempi,
vanhan toistamo.
Silti,
jokainen päivä
on kuin uusi
mahdollisuus.
Tilaisuus
kääntää uusi lehti.
Jos kuitenkin
nurkan takana
odottaisi
yllätys.
Minun sisimpäni
on sirpaleina.
Pirstaleina kuin
kuusen oksalta pudonnut,
vanhanajan
lasinen joulupallo.
Eltaantunut saippuapala,
käärittynä liian kauniiksi
kuusenkaramelliksi.
Paperiin,
jonka sisältä
alkuperäinen makeinen
on jo syöty.
Sinä esität joulunäytelmässä
pohjaan palanutta
riisipuuroa.
Minä halusin manteliksi.
Joulumuori sekoitti
chilin ja kardemumman.
Tänä vuonna pipareissa on
uusi vivahde.
Sanoit,
etten minä kelpaa sinulle,
olisi makuni mikä tahansa. Haluan pois tästä näytelmästä.
Pipariksikin olen
sinulle arvoton.
Janoisena
minä koputan ovellasi.
Raavin sormenpäät
vereslihalle.
Etkä sinä
siltikään
kutsuuni vastaa.
Ilkkuvan hymysi
näen
ulko-oven
lasin takaa.
Huidot häipymään
pihaltasi.
Sydänalaani kylmii,
janoani
et halunnut
sammuttaa.
Riitasointuja
huokailee suusi.
Sabotoi mieleni
pikselimössöksi, 
mosaiikiksi joka täyttää
koko kuvaruudun.
Lanteitani polttaa halu.
Kupeitani kuumottaa
kaipaus.
Enkä minä tohdi pyytää,
että panisit kuin
luolamies
kiinni saamaansa
naarasta.
Ottaisit omaksi.
Tyydyttäisit halun,
joka minussa palaa.
Minun ihoni huutaa kosketusta.
Sydämeni sanoja,
joista tiedän olevani elossa.
Menneisyyden
haamut huokaileva
olkapäillä.
Pukevat päälleni pakkopaitaa
puoliväkisin.
Minun
omatuntoni on puhdas,
menneisyyden
haarniskasta.
Mieleni
liian viaton pakkopaidalle.
Katseestasi näen,
että ymmärrät.
Sydämeni sykkii
elääkseen todellisuudessa.
Ei hautautuakseen
menneen talven lumiin.
Jotta ymmärtäisit
tuskani määrän.
Suruni suuruuden.


Älä asetu
päiväksi
saappaisiini.
Älä seuraa
kantapäilläni.


Astu hetki
matkassani.
Kulje rinnalla,
tartu kädellä
käteen.


Anna minun 
olla olemassa.
Ilman,
että menneisyys
olisi kokoajan
läsnä.

Sinun huuliltasi
minä etsin
armopaloja.


Kaivoin
taskuistasi sanoja,
joita et koskaan
tohtinut minulle
lausua.


Sinun
katseesi alla,
kutistuin pieneksi
pipanaksi.
Onnenmuruja 
kerjääväksi raukaksi.


Iskuilla sinä
kehoani sivalsit.
Sanan voimassa
oli mahtisi.


Suruksi
valuivat loukkauksesi,
ihoni pintaan.
Mustelmiksi,
sieluni syvyyksiin.


Eikä yksikään
uusi aamu,
tuonut helpotusta
tulevaan.


Lähelläsi
kuolin olemattomaksi.
Mitäänsanomattomaksi
ihmis poloksi.
Naiseuden irvikuvaksi,
itseni silmin.


Niin syvälle iskostui
huonommuuteni,
ettei sitä
hevillä
kukaan voi
mielestäni poistaa.

Yhtään sivua
en uusiksi 
kirjoittaisi.


Yhtään lausetta,
turhaan
muuksi muuttaisi.


Ei tehtyjä saa
tekemättömiksi.
Tekemättömiä
tehdyiksi.


Turhaa,
menneessä on
rypeä.


Katsoa vain
avoimin silmin,
mitä tuleva
eteen antaa.
Matkalla kuolemaan.
Hitaasti,
mutta varmasti.

Askel kerrallaan.
Päivästä päivään.

Kiittäen kaikesta,
eläen valoisin mielin.

Näen silmissäni
lapsuuden niityt.
Kesäiset päivät
ja lumiset notkot.

Nuoruuden villit
hetket.
Rakkaudet ja
pettymykset.



Lapsien syntymät,
leikit,
onnelliset retket.


Sen,
miten lintuset pesästään
lentää.
Oman onnensa
elämässä kohtaa.


Minun aikani
kun on tullut täysi.
Katson taakseni,
vaan en 
haikein mielin.


Olen elänyt kaiken.
Jokaisen 
ainutkertaisen hetken.
Pettymyksistä,
voittoon.
Suruista
onnen tunteisiin.


Olen 
kokonainen ihminen.
Elämän mittainen
tarina.


Itse itseni
kuristan
hengiltä.
Hävitän
viimeisenkin
hengenvedon,
karuun
maisemaan.
Tahtoisin
syntyä uudestaan.
Kohdata sinut,
kuin se olisi
ensimmäinen kerta.
Syttyisin
sylissäsi
uuteen loistoon.
Olisin
Feenixlintu,
tuhkasta
noussut.
Eksynyt olen matkastasi. Sivupoluille astunut elämän teillä.

Olen kadoksissa tutusta ja turvallisesta.

Hämilläni, päädyttyäni oudoille teille.

Eikä kätesi ojennu nurkan takaa.

En katsettasi
Minun unessani asetut päälleni ilman rihman kiertämää.

Sulaudut yhdeksi tiiviisti minuun.

Aivan kuin olisit siinä aina ollut.

Eikä
Minussa 
asuu
tämä 
suru.


Kietoutuu
ympärille,
kuin
kotelo,
jonka toukka
suojakseen
kehrää.


Olen 
kätkössä
omalta
itseltäni.


Suojassa,
etten
satuta
itseäni
enää.


Ei
En halua
teennäistä
läheisyyttä
keneltäkään
lisää.

Ethän sure minua. Kaipaa, kun olen mennyt.

Paina hetkeksi syliisi. Kun vielä olen tässä.

Hyvästele minut nyt, ettei sinun haudallani tarvitse itkeä.

Sano sanat, jotka minulle olet aina halunnut
Sinun katseesi, on pimeä kuin, öinen taivas.

Suudelmasi kylmä kuin syksyn lehtiä riepottava pakkanen.

Minusta, on kaikki elämä kuollut. Kadonnut, kuin eksynyt pohjattomaan suohon.

Tämä yhtälö, on tuhoon tuomittu syntyessään.
Minulla on
paljaat pohkeet
ja 
auringonpolttamat
kasvot.
Syli täynnä
kaipuuta.


Sinut,
minä tahtoisin
tuntea
vasten vatsani
nukkaista pintaa.


Mutta
hitaasti,
minä katoan
tästä huoneesta.


Häviän 
olemattomaksi,
sillä minua
ei halua
kukaan.