Jos
voisin,
sataisin
pisaroina
maahan.

Imisin
voimani
mullasta.
Kasvaisin
versoiksi
uuden
kevään.

Kohoaisin
korkealle
vahvana
ja
uljaana.

Kukkisin
komeammin,
kuin
yksikään
toinen.

Ja antaisin
tuulen
hyväillä
varttani.

Sulaisin
hymyksi
auringon
säteistä.

Ja
olisin
onnellinen,
sen
pienen
hetken,
jonka
kauneuteni
loistaa.

Surisin
vasta,
kun
aika
varteni
kaataa.

Maaduttaa
mullaksi,
osaksi
kokonaisuutta.

Mutta.
Ei.
En
minä
osaa.

Olen
huolien
kaatopaikka.

Surujen
summa.

Ikävän
majatalo,
jonka
savuiset
lyhdyt
ei
enää
loista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI