Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.
Kesyttömänä
virtaavat vedet.
Villisti
viuhtovat matkaansa.
Vaan,
en minä jouda.
Haaksirikoksi kuitenki
matkani
muuttuisi.
Suistaisi kadotukseen.
Enkä edes
itseäni enää
löytäisi.
Luodolla ulvoisin
ikävää.
Kuin susi
kuutamoyönä.
Yhdeksi kaksi
Hitaasti liukuu yhteen
Siinä on onni.
Kääriydyn kerälle,
imeydyn ihollesi.
Kuin loinen.
Kyltymätön
rakkaudestasi.
Sinun tuoksusi
minussa,
väreilee jokaisesta
ihohuokosesta.
Sytyttää silmäni,
kuin tähdet,
jotka kirkkaalta
taivaalta
loistaa.
Enkä minä
aio sinusta
irrottautua.
En käsiäni
toisen käsiin
liittää.
Olen löytänyt
perille.
Tähän on
hyvä jäädä.
Jokaisena hetkenä
jonka
sydämeni lyö,
olet minussa.
Kuin osana
luomistyötä
jossa minut
aikojen alussa
luotiin.
Eikä sinua
enää koskaan
saa kukaan
minusta
erkaannuttaa.
Ei riuhtoa
siteitä,
jotka miedät
yhteen liittää.
Olet minussa.
Eikä minulla
ole mitään syytä
kyseenalaistaa,
etteikö juuri näin
olisi takotettu,
Hiljaisuus
laskeutuu kuin
harso haudalle.
Peittelee 
yön hellään huomaan.
Silittää
kuin äiti lastaan,
varoen,
ettei herää.
Eikä minun enää
tarvitse kysyä.
Tiedän kysymättä. Elämä jatkuu.
Ollakseen onnellinen
tarvitsee lopulta niin
kovin vähän.
Usein se,
että uskoo itseensä
riittää.
Eikä minulla lopulta
ole sinulle mitään
sanottavaa.
Käännän selkäni ja
katoan.
Vain tuulikello kuiskii
huokauksiaan
askeleitteni jälkiin.
Kun seitinohut hiljaisuus
välillämme
kasvaa muuriksi,
jonka yli
ei näe varvistamatta.

Eikä ohuet säikeet
kimaltele enää
edes
aamuauringon
osuessa niihin.
Tiedän,
ettei aikaa
ajanlaskun alusta
kaiken loppuun
lasketa enää
kuin sekunneissa.
Silti minä hymyilen.
Enkä yhtään hetkeä
elämästä
halua kadottaa
uimalla vastavirtaan.
Minä elän.
Kuin tietäisin
päivieni summan.
Eilisen varjot
vaeltavat
hiljaa myhäillen
ikkunalaudoilla.
Viittovat mukaansa.
Viettelevät,
kuin seireenit
kutsuvilla soinnuillaan.
Suupielet alassuin
katoavat pettyneinä
kauas
kaukaisuuteen.
Minun huomiseni
on menneestä
vapaa.
Täynnä tarttumapintaa
tulevalle.
Minun syliini rantaudut
kuin
haaksirikkoinen alus.
Takerrut tiukasti
kiinni ihooni.
Keinutat vartemme
kiivaaseen tanssiin.
Sinun lähelläsi
sytyn roihuksi
pimeyteen.
Kuun sillaksi
kaareudun
ulapalle.
Rakastan niin,
että
koko maailma
sen kuulee.
Kuin laava
joka valtoimenaan
laaksoon valuu,
minun haluni
polttaa kaiken
allaan.
Tuhkaksi muuttaa
olevaisen.
Olemattomaksi
olleen.
Sinä et
kutsuuni vastaa.
Pakenet kuin
vuorovesi
satamasta.
Olen sykkivä
kraateri
kipunoita syöksevä
sisin
täynnä ikävää,
jota turhaan
tukahdetulla äänellä
huudan.
Sinä et kuule
sitä halua jota
huuleni kuiskii.
Olen
huokausten täyttämä
pihapolku.
Rikkinäiset ikkunat,
laudoilla peitetty.
Repaleisena liehuu
lippu
puolitangossa.
Suvivirttä veisaa
edellinen sukupolvi.
Kerään menneisyyden
matka-arkkuun.
Kuljetan sormia hitaasti
sen
pölyisellä pinnalla.
Suutelet kiihkein
huulin
lantioni kaarta.
Tarraudun sinuun
kuin tuli nuolisi
nurkkalautoja.
Sinua minä
rakastan.
Eikä millään muulla
ole merkitystä.
Kuin jäätynyt joutsen
olen
ilman sinua.
Jalastaan kahlittu
riikinkukko.
Korea päältä,
sisältä ikävää
täynnä.
Kosketuksesi muisto
ihollani.
Kaivaa ikävää puroiksi
joihin kaipuu hukkuu.
Ja kun tulet.
Sulan kiihkeiden
huultesi
vaativaan kutsuun.
Asetun kättesi reitiksi.
Maastoksi
jossa kulkea kiirehtimättä.
Paljaaksi kankaaksi,
johon maalata
kehomme liikkeet.
Rakas.
On niin ikävä.
Vaikka vasta äsken
minussa olit.
Se
kun rakastan sinua
Niin paljon,
ettei enää
edes löydy sanoja.
Kun
mikään niistä
lauseista,
jotka
kirjaimilla kirjoitan,
ei riitä kertomaan
Tämän tunteen
määrää.
Ja kun pelkään,
että
rakastan sinut
hengiltä.
Tukahdutan kertomalla
ties monennenko
kerran,
että olet elämä.
Uni ja valve.
Satu ja todellisuus.
Enemmän kuin
ansaitsen.
Niin silloin.
Silloin.
Painaudun vain
lähelle sinua.
Suutelen kiihkosta
turvonnein huulin.
Enkä enää lausu
yhtään sanaa.
Annan rakkauden
kuljettaa.
Halun sinut itseeni
upottaa.
Eikä tähän tarvita
sanoja.
Vain elämänvirta,
jossa
toinen toisiimme
sulautua.
Kasvaa ikuisiksi ajoiksi
yhteen.
Olemattomaksi
minä muutun.
Ikäväksi,
jota ei halua
muistella.
Ihan hiljaa
leijailen
tuulen mukana,
lentelen tuulispäinä,
etten
kokonaan sinulta
katoa.
Eilisessä
minun muistoni
helisee kuin
tuulikello.
Vaikeroi hiljaa.
Huomisessa
kasvan
ulos tästä
ikävästä.
Tartun sinua
hartioista,
enkä enää päästä
luotani lähtemään.
Kivuksi kasvaa
ikävä.
Poltteeksi
sydänalaan.
Vaikeroi ääneen,
eikä anna
unohtaa.
Huuliltasi kerään
huomenna
sadepisarat.
Kyyneleiksi kasvaneen
kaipuun.
Enkä
Ikinä.
Ikinä
Sinusta enää
itseäni irrota.
Kasvan yhdeksi.
Ettei
meistä kukaan
kykene näkemään,
mistä
toinen alkaa
tai
toinen loppuu.
Hiljaisuus välillämme
kasvaa
orapihlajaa.
Kutoo tiukasti
naputellen
panssaria,
jonka läpi
edes iho
ei hengitä.
Minun korvani
eivät enää
kuule
sydämesi ääntä.
Se loittoni
kuin juna,
joka seuraavalle
asemalle
puuskuttaa.
Hiljaa nakuttaa
aseman kello.
Kuroo kiinni
aikaa,
yön yksinäisinä
tunteina.
Tänä yönä
et minua
syleile.
Et,
vaikka sinua odotan,
kuin
kuuta nousemaan.
Jos
huutaisin,
kaikki maailman
huutomerkit,
yhteen 
kasaan.
Röykkiöksi.
Sekasotkuksi.
Epämääräiseksi
kasaksi.
Sukeltaisin
pellehypyn
omasta
elämästä.
Kerien
vastapäivään.
Hukkuisin
somasti
ilman,
että
kukaan edes
ehtisi kaivata,
missä olen
Olet tulivuori
sisälläni.
Laava joka
purkautuu.
Ohjus,
joka häpyni
räjäyttää.
Kliimaksi,
jonka voin vain
kanssasi saavuttaa.
Tämä
on se hetki
jolloin
kuolen vähän,
katoan vähän.
Muutun
olemattomaksi,
kuin aika
avaruudessa.
Hetki,
jona ikävä
tarttuu olkapäihin,
kaipuu ravistaa
vartaloa.
Yön pimeys
kuiskii korvaan
lauseita,
epäilyksiä
joita en halua
kuulla.
Huominen tulee
varmasti,
kuin aamu
yön jälkeen.
Mutta ikävä
ei katoa,
vaikka miten
sitä ravistan
olkapäiltä.
Ei häviä,
vaikka koitan
unohtaa.
Sinä
katoat minulta
kuin hiekka
joka
sormien lomasta
valuu erämaahan.
Minulla on
enää
avoin kämmen,
joka
tyhjyyttään
turhaan huutaa.
Repaleiset kynsinauhat.
Jokainen sanasi
kuin hyväily
paljaalla
ihollani.
Katseesi kosketus
sisimpääni.
Eikä minusta
tätä paloa sinuun
voi kukaan
pois ottaa.
Ei halua,
joka kiihkoksi asti
kasvaa.
Olet elämänmittainen
kiitorata.
Nousu,
josta en halua
laskeutua.
Josko
päivä vaihtuisi
iltaan
hitaasti.
Liukuisi lomittain
ja
limittäin.
Kasvaisi kaipuusta
sykkivään onneen.
Avaisi tulevaa,
uusin silmin
nähtäväksi.
Koskisi sinua
Koskisi minua.
Antaisi varjojen
taivaalta
purjehtia
matkaansa.
Syleilisi kumpaakin
suurella sylillään.
Eikä antaisi
meidän kadottaa
toinen
toistamme.
Ahdistus murenee,
rapisee kuin laasti
harteilta.
Nyrkinmentävä aukko
suojamuurissa
sinun astua
sisään.
En kaipaa ovella
kolkutusta.
En varoitussoittoa
tulevasta.
Olen valmistautunut
tähän,
koko entisen
elämän.
Tähdet ovat
oikeassa
asennossa.
Tuuliviiri näyttää
itään.
Kohdutta kuljen
kuin ikiaikainen
mammutti.
Muodottomaksi kasvanut
tuulimuna.
Hajareisin
viimeiseen taistoon.
Rakkaani
sapeli tanassa.
Suopursu tuoksuu
Tupasvilla kukkii.
Mätäs ei vielä
ole
kuivunut.
Ripustaudun
kuvitelmaan.
Asettaudun
unelmaan.
Haaveista harsoksi
huntuni kudon.
Seppeleen
rakkauden haudalle
punon.
Tädeksi taivaalle
säkenöimään
tunteeni lasken.
Keinovalossa
rakkautemme muuttui
keinotekoiseksi.
Väkisin hengitetyksi
vesihöyryksi.
Minä stayupeissani
edessäsi.
Syli avoinna
sinun tulla.
Halusit rakastaa
kuin peto.
Tarjosin häpyni
kiihkeän meden
silmiesi eteen.
Kaksin käsin
puristit olkapäistä.
Tulit korskuen
minuun.
Värisin kiihkossa
työntösi tahtiin.
Eikä lopulta mikään
enää ollut
todellista.
Riettaana rehotta
pihapolku.
Askel askeleelta,
kastuvat jalat.
Luokseni ei ole
helppo tulla.
Edes kylttiä en
laita oveen.
Tosimies tulee
kutsumatta.
Kättesi kosketus
polttaa ihollani.
Repii säie säikeeltä
ikävää sisältäni.
Enkä minä häpeä
Antautua kosketuksesi
alla.
En,
vaikka synnin palkka
olisi ikuinen ikävä.
Enkä minä
hetkeäkään
elämästäni kadu.
Minulla on
miehenkokoinen aukko
elämässä.
Kaipuu,
joka polttaa sielun
rakkuloille.
Ikävä,
joka ei anna armoa
yksinäisiin öihin,
vaikka lupaan sille
kuun taivaalta.
Tuska joka,
ravistelee sydäntä.
Halu,
joka kutistaa naiseuteni
tomuksi
avaruuteen.
Syli avoinna kutsun
sinua.
Etkä sinä minun
kutsuuni
vastaa.
Jos kirjoittaisin sinut
sanoiksi.
Olisit
taivas ja maa,
kuu ja tähdet
yössä,
säteet auringon
hiipimässä pitkin
ihoni pintaa.
Olisit kosketus
leudon tuulen.
Suudelma pehmeän
sadepisaran.
Henkäys yössä
kun silmäni
suljen.
Sydän on
pakahtua
tunteiden summaan,
ei mikään sinusta
sanottu ole
tarpeeksi
eikä liikaa.
Kosketat minua,
hyväilet hiljaa.
Liut hitaasti lähelle.
Yhdyt yhdeksi,
sulaudut minuun,
kuin kuunsilta
veden kalvolle.
Huokausten kaiku
kimpoaa
huoneemme seinistä.
Ympäröi kaksi
ihmislasta.
Tuudittaa syleilyssään,
hurmion
vuoristoradalle.
Enkä minä enää
muita halua
Rakastaa.
Kerin onnen
kerälle.
Tähtipöly varisee
lattianrakoon.
Asetun hetkeksi
väärään
todellisuuteen
ja
kohtaan katseesi
kuin
muukalaisen.
Eikä aika
pysähdy.
Vaikka
toivon.
Ei askel huomiseen
käänny
toiseen suuntaan.
Huoneissa,
joissa kaiku
karkaa
ikkunasta.
Kumpuilee ikävä,
kuin
viljapelto
syysauringossa.
Tähdenlento
halkaisee
sysimustan taivaan.
Toivon.
Vaikka tiedän.
Ettei toivoa enää
ole.
Keplottelen itseni
näytelmään,
jossa
kerubit tanssivat
paholaisen 
kanssa.
Näytelmään,
jossa esirippu
laskee
ennen aikojaan.
Minun
turhanpäiväinen roolini
kutistuu
entisestään
ilman taputuksia.
Kädet,
jotka takertuu
takaapäin.
Kiskovat näyttämöltä,
ennen kuin
ehdin
kyyneltäkään päästää.
Kaikkeus,
joka katoaa.
Tyhjälle salille
näytelty rooli.
Itken sitä,
kuin itseäni
itkisin.
Näissä seinissä
elää
kesäiset päivät.
Liukuu vuodenajat
sulavasti
toinen toistensa
lomaan.
Askeleet,
jotka saunapolulla
kulkee.
Muuttuvat juoksusta
hitaasti
laahaaviin.
Sade vihmoo
pisarat
pohjoisen ikkunoihin.
Etelästä
paistaa aurinko.
Lämmittää hetken,
laskee sitten
mailleen.
Yö on
menninkäisten
aikaa.
Ikkunasta kurkistaa
pienet
kasvot.
Ja takassa palaa
tuli.
Kuin rakkaus,
joka täällä on
ikuisesti.
Koukkuiset sormet
tarttuu
muistoihin.
Sydän,
joka vielä
sykkii.
Lausun hyvästit
elämälle.
Sille,
joka on ollut
paras,
mitä voi olla.
Ei elämä minussa
jaksa hengittää.
Rakkaus tarttua
pintaani
vaikka haluan.
Viiltävät suudelmat
putoavat
jääkylmiltä
huulilta.
Eikä kosketuksessa
lämpöä
enempää kuin
umpeen jäätyneessä
kaivossa,
hylätyn talon
takapihalla.
Olen surussa
syvällä.
Tiukasti kuin
haavan juuret
maaperässä.
Kaadettunakin puskee
uutta versoa.
Kuin suru,
joka minusta ei
sada pois.
Rakastat minua
hetken.
Runkoa,
josta suru
versoaa.
Enkä minä käyntiäsi
enää huomenna
muista.
Rienaaja minussa.
Repii kaksin käsin
ulos itseään.
Retuutta riekaleiksi
sismpäni.
Satuttaa syvältä
tieten tahtoen.
Nauraa
kyyneleitä silmissäni
ja ilkkuu.
Et vaan ikinä opi.
Pakottaa polvilleen
anomaan armoa.
Eikä minussa ole
hitustakaan
ylpeyttä,
sanoa vastaan.
Eilinen
asettuu hennosti
harteille.
Painuu tiukasti
päälle.
Valuu varovasti
reisille.
Eikä ikinä
anna unohtaa,
että olet
menneisyyden oma.
Ikävä istuu
olkapäällä.
Mustat sukat
pienissä jaloissaan.
Risupartainen ukko,
supisee ja jupisee.
Ei katoa,
vaikka pyydän.
Taivaalta putoaa
tähti.
Toivon.
Ota minut
mukaan.
Usvapilvelle laske.
Rakastele
aamunkoittoon.
Ole valoni.
Ole elämäni.
Ole minulle.
Muuta en pyydä.
Hyväile rakkaani.
Sytytä tuli
sydämeeni.
Sivele halu
iholleni.
Ole minulle
tämä hetki,
Ole huominen,
Ole tulevaisuus.
Rakasta.
Sillä meidät,
on luoto
tätä rakkautta
varten.
Kurotan kättäsi,
etkä huomaa.
Vesilätäkössä
potkit reunoilla
keikkuvia kiviä,
kuin potkisit minua
pois elämästä.
Siitä sinun
omasta.
Eikä minulla ole
rohkeutta pyytää.
Edes pientä hetkeä
tärkeästä ajastasi.
Sitä hetkeä,
että kykenisin kertomaan,
miten
rakastan.
Se on liikaa.
Sinulla ei aikaa ole
minulle.
Kiimaisen katseesi alla
tuhannet pienet
värähdykset
lämpimällä ihollani.
Muurahaisen jalkoja
häpyni kummulla.
Kimalaisen suudelmia
rinnoilla.
Heinäsirkkoja vatsani
hennolla kumpareella.
Sinä minussa
Ihan liki
Iho ihossa.
Ja ikuisuudeksi
muuttuu
kehomme rytmi.
Keinu minussa keinu
Älä ikinä lähde pois.
Ei ole sanoja
Katosivat
avaruuteen.
Ei toiveita
Huuhtoutuivat
viemäriin.
On vain
kiihkeitä käsiä
halukkaita
suita.
Sanoja
joita kumpikin
suoltaa
yhteen ääneen.
Huokauksia
huulilta.
Hikinoroina
valuvaa kiihkoa
kosketuksesi alla.
Minun
haureuteni
puhkeaa kukkaan
käsissäsi.
Kiimasta kostea
sylini
kuin
lakeus vaeltajalle.
Ota minut
uudestaan ja
uudestaan.
Kuin vuosituhansia
olisit mettäni ilman
ollut.
Olen otsasi rypyissä.
Silmäkulmasi
juonteissa.
Suusi vienosti
kujeilevassa
hymyssä.
Kaikkialla läsnä.
Olet teokseni.
Palasista kasattu
ihmisen kuva.
Jääveistos
kylmällä kuorella.
Olen sinussa.
Ja
minun on
kylmä.
Kaiken minä kauniisti,
oikeisiin kohtiin
sinua
osasin rakentaa.
Vain tärkein
sisimmästä.
Taito rakastaa
puuttuu.
Ikävä hiipii
iholleni.
Asettuu tiukasti,
kuin tahtoisi
rakastaa kehoni
mustelmille.
Sinun sanasi
viipyvät matkalla.
Hidastelevat
jossain,
eivät saavuta
minua.
Olen rypenyt
itsesäälissä.
Uinut kyynelissä.
Tuudittanut itseni
vaikeroiden
uneen.
Eikä siltikään
minun
sydämeni
ole kaipuusta
vapaa.
Olematon muuttuu
olevaksi.
Kuviteltu
todeksi.
Kaksi, kolme ja
monta.
Minä olisin halunnut
vain
yhden.
Jos tietäisit
miltä tuntuu,
kun iho janoaa
kosketusta.
Sydän itkee ikävää,
vaikka tietää,
sen olevan turhaa.
Jos tietäisit,
miten syli kaipaa
ottajaa.
Halu riettaasti repii
sisintä.
Miten kaipuu kutoo
häpyyni yksinäisten öitteni
hauraat verkot.
Sinipunaiset mustelmat
jotka ääneen huutavat
ota minut nyt.
Eikä yhtään hetkeä
näistä päivistä
voi laskea,
etten kosketustasi
kaipaa.
Riudun raunioksi
lasikattojen
alla.
Muistomerkiksi
kiihkoni voimasta
joka hetkestä hetkeen
odotti ottajaa.
Aina ei ajatuksiaan
pääse pakoon.
Matonkulmaan
kompastuu
vieraassa talossa.
Muukalainen
itsellenikin vieras.
Rikkonaisista
ovenpielistä vetää.
Laudoitta repsottaa
repaleiset kynnykset.
Siemensyöksyssä
kaikki menneet päivät.
Rakkaus,
joka juoksee
kahleet kintuissa.
Valut reisilleni.
Imelälle tuoksuu
päiväkausia haudottu
mahla.
Immenkalvoni
nuoruuden kiihkossa
runnottu.
Viisikymppinen neitsyt
meni sinulle täydestä
kuin
väärä raha.
En häpeä
kaikkia niitä
öitä,
joina vierelläsi
makasin.
En öitä,
joina kiimassa
nimeäsi
huusin.
Häpeän öitä,
joina yksin
valvoin.
Öitä,
joina himosta
tuskainen kehoni
yksin
sängyssä pyöri.
Eikä yksikään
päivä
muuta sitä totuutta.
Ettenkö
joka ikinen hetki,
jonka hengitän,
kosketustasi kaipaa.
Kosketukseni alta
katoat.
Leijut läheltäni
suljetuin silmin.
Itseäni
sinulle tarjosin.
Kauppatavaraksi
kehoni annoin.
Eikä häpeä,
jota hetki hetkeltä
enemmän tunsin,
näiltä kasvoilta
katoa.
Vaikka halpa
oli hinta,
jota pyysin.
Oli sekin
sinulle
liian paljon.
Rakkaudeton välitila.
On
Eikä kuitenkaan
Ole.
Kärpäspaperiin
oksennetut sanat
kiihkon hetkellä.
Tarttuu.
Muttei pysy.
Jos vaan panisit
tämän kaipuun
minusta.
En lopulta
paljon pyydä.
Päättymätön kehä
ilman vastauksia.
Riitasointuina
erilaisuus
miehen ja naisen
ajatuksissa.
Jospa kaikki
olisikin niin
yksiselitteistä.
Tulisit ja panisit
tämän kaipuun
minusta.
En lopulta
paljon pyydä.
Pienen hetken
läheisyyttä.
Tästä hetkestä
elämän loppuun.
Tyhjyyttään huutavat
silmät.
Etsivät katsetta,
johon sulautua.
Liittyä yhdeksi.
Pysyäkseen olemassa.
Kadonnut aika.
Eletyt vuodet.
Oman elämän
ajanlaskun alusta.
Kuin vieras,
johon on
liian vähän aikaa
tutustua.
Minä pakenen
kosketustasi,
joka koettaa kiskoa
mukaan.
Vielä.
Vielä en halua
käteesi tarttua.
On niin paljon
koettavaa.
Ja rakkaus,
joka oveani raottaa.
Sitäkään en halua
vuoksesi kadottaa.
Minä tartun
tähän hetkeen.
Enkä irrota.
En.

Kahleitta kuljen
huomiseen.
Avaan ovia,
uusin askelin
asteltaviin huoneisiin.
Seitinohuet siipeni
kuin jääkiteitä tyhjällä
alustalla.
Takana muistoja
joita en koskaan halua
kadottaa.
Kahleiksi muotoutui
ikävän päivät.
Tuskaksi harteille
patoutui yksinäisyys.
Niitä
En kanna
uuteen aikaan.
Tulevaisuus raottaa
tietä
jossa kaipuulla
ei ole
sijaa.
Matkaa,
jonka kuljen
kanssasi.
Ja taivaanranta
on kuulas,
kuin
pakkasYönä.
Käsi kädessäni
On
Lämmin.

Keinotekoiseksi
muuttui
Rakkaus.
Pikalämmitetty
MikroAteria
Kertakäyttöaterimilla
syöty.
Minun kehoni
Kierrätyskeskus.
Jätelava.
Johon laskit
Siemenesi.
Maho maa,
ei kanna
satoa.
Munasoluni
Aikansa eläneet.
Kohtu tyhjä,
kuin
Valkoinen paperi.
Jos voisin
valita
Miten kaiken sen
Ajan
Käyttäisin
Joka silmieni
Editse
Eteenpäin
Kulkee.
Tarraisin kiinni
Tähän hetkeen
Jonka
Olet minussa.
Keinuisin
Kiihkeän kehosi
Syleilyssä
Huomiseen
päivään.
Enkä ikinä
Sanoisi
Etten tarpeeksi
Ole saanut
Rakastaa.
Jos voisi
Vain
Antautua.
Ehdoitta
Rakastaa
kun aika on.
Kadottaa
menneen.
Uskoa
tulevaan.
Laskeutua
käsivarsillesi
ja
antaa ajan
viedä.
Luottaa
Ettei se
Pysähdy
koskaan.
Kuoleman
jälkeenkin
On
Rakkautemme
osa tätä
maailmankaikkeutta.

Sanot
Johdatusta.
Eikä käteni suostu
irrottamaan otettaan
siihen jääneestä 
takistasi.
Tartun muistoon
kuin kahvitahra
takkiisi.
Kumpaakaa ei
helpolla saa
katoamaan.
Sinun sanasi,
ylimielisiä
sylkäisyjä
huuliesi välistä.
Kimpoilevat
seinästä seinään,
kuin kumipallot
ilman
päämäärää.
Minä
positiivinen napa,
johon
sanat yrittävät
tarttua.
Olen oppinut
pakenemaan
kuin varjo
pimeään yöhön.
Sanoillasi ei minussa
ole enää
tarttumapintaa.
os osaisin
kaikki nämä tunteet
sanoiksi pukea,
jotka sisälläni
velloo.
Ikävän,
joka sydäntä
riuhtoo.
Kaipuun,
joka sinun nimeäsi
huokaa.
Pelon,
ettet enää
saavukkaan.
Onnen,
joka sisimpäni
täyttää.
Tyydytyksen,
jonka äänesi minussa
saa aikaan.
Lämmön,
jonka kosketuksesi
tuottaa.
Mutta.
En osaa.
Osaan vain näyttää
Miten äärettömästi
haluan.
Miten valtavasti
kaipaan.
Miten lähellesi
janoan.
Sanoiksi,
en sitä sinulle osaa
pukea.
Vain toivoa,
että kosketuksestani
osaat sen
lukea.

Ei
käteni kosketa
kuin
tyhjää tilaa.
Ei
sylini tunne
kuin
kylmyyttä.
Sinä
kävit minussa
hetken.
Etkä
jättänyt jälkeesi
kuin
ikävän.
Sinua minä
olisin tahtonut
rakastaa.
Olla aamusi
aukeneva.
Päiväsi
polttava.
Iltasi
kiihkoa täynnä.
Mutta
En minä
riittänyt.
En
haluasi täyttänyt.
Olin vain
kastepisara
kämmensyrjällä.
Kostea suudelma,
kylmillä
huulilla.
Sinun
janosi minuun
sammui,
ennen kuin
edes alkoi.
Minä
vain
aavikolla tavoittelen
kangastusta.

Joskus
peilistä katsoo
samat silmät,
kuin vuosia
sitten.
Joskus
peilistä katsoo
vieras ihminen.
Kulkunsa kulkenut
ilman
määränpäätä.
Joskus
painan pääni,
kuin hävetäkseni
olemassa oloani.
Joskus
haluan kadota,
olla
hiekanjyvänen
kenkäsi pohjassa.
Käyntisi minussa
jätti
ikuiset arvet.
Kuin madon syömät
käytävät,
sisimpääni.
Olet omenamato
omenassa.
Inhoan sitä,
etten kykene
sinua ja tekojasi
minussa
unohtamaan.